Viimeiset sukuun kuuluvat omistajat olivat Katri ja Erkki Matintalo. Erkin vanhemmat ja sisar Lahja Matintalo muuttivat tilalta vuonna 1939. Siihen saakka se oli hyvinkin elävä ja melko vauras. Navetta oli täynnä lypsäviä, tallissa kopisteli neljästä viiteen hevosta. Lisäksi kasvatettiin lampaita, sikoja ja kanoja. Kaksi renkiä ja kaksi piikaa ahersivat pelto- ja navettatöissä.

​

Erkki Matintalo ei halunnut itse satsata uusiin investointeihin. Hän ei innostunut hankkimaan traktoreita tai muitakaan maatalouskoneita, vaan työt tehtiin naapurin lainakoneilla. Karjaa ja työväkeä vähennettiin. Lapsia pariskunta ei saanut, mikä oli Lahja Matintalon kertoman mukaan suvulle oikea ”murheen kryyni”.

 

Erkki-isäntä kuoli vuonna 1969, ja Katri jäi asumaan vuosiksi päärakennukseen, jossa ei ollut juoksevaa vettä eikä sisävessaa. Lopulta tila jäi tyhjilleen yli kymmeneksi vuodeksi. Sinä aikana salama sytytti jo toisen kerran asuintaloon tulipalon. Edellinen kerta oli 1900-luvun alussa. 

​

Salama iskee Loukinaisten Matintaloon

​

"Mitäs olen mahtanu olla joku yhdeksän, kun ukkonen löi alas kamarin muuriin", muistelee Lahja Matintalo (s. 1911). Tuvan ylissängyssä pidettiin kesäisin sanomalehtiä ja sipulia kuivumassa, kun rengit nukkuivat luhdissa. Ukkonen repi ne paperit ja liimasi pieneksi silpuksi tuvan kattoon, ja sipulit lensivät ympäri tupaa. Lautashyllyn jokaisen emalilautasen taakse ukkonen poltti ruskean täplän. Lautashyllyn päässä oli semmoinen klinkutin, josta meni lanka piikojen luhtiin. Sen toisessa päässä olevalla kellolla heidät aamuisin herätettiin. Tätä lankaa pitkin ukkonen paineli luhtiin ja paiskeli rakennuksen vuorilaudat ja ulko-oven ympäri pihaa.

 

Eikä tässä kaikki. Kamarin muurin kautta salama painui alakerran varastoon ja veti heinähankojen varret tikuiksi. Vintillä salama pisteli varastossa olevat talvivaatteet puutikkuja täyteen. Tulikivi haisi, mutta tulipaloa ei syntynyt. Kamarin muurista ei ollut jäljellä kuin krunti.

 

Järkyttävintä oli, että me lapset, Lahja, Erkki ja Aki, istuimme samassa kamarissa juuri tuolla hetkellä. Lahja istui pöydällä ja katsoi ikkunasta isomammaa, kun tämä siirsi vesisaavia rännin alle. Vettä tuli kuin aisaa. Samassa pamahti. Ikkunalasit helähtivät alas, tiilet lensivät ympäri kamaria, kaapinovet lensivät kaikki lukostaan auki. Kamarin sivustavedettävä sänky täyttyi tiilenporosta. Suureksi ihmeeksi kukaan meistä lapsista ei saanut edes tiiltä päähänsä.

 

Äiti oli parastaikaa tuvassa kahvia jauhamassa, mutta lähti jostain syystä kesken kahvinkeiton ruokkimaan sikoja. Onneksi hän oli tarhassa, kun salama iski juuri samaan tuvan nurkkaan. Muuten ei lapsilla enää olisi ollut äitiä.

​

Erilaista ammattiväkeä Loukinaissa

 

Kaikkea ei toki taloissa tehty itse. Loukinaisten Vankiossa asui muurari Grönlund, jonka tekoa on Matintalon tuvan iso muuri, tehty Lahja Matintalon syntymän aikoihin. Siinä oli oikein hella renkaineen ja vesisäiliö. Grönlund muurasi 1920-luvun alussa myös salaman rikkoman kamarin muurin.

 

Suursiivouksiin joulun ja juhannuksen alla pyydettiin apuun vanha Saariska. Hän kuurasi maalaamattoman lattian. Polviensa alla hänellä oli laatikko, ja kuusenoksien avulla hän hankasi, hiekkaa ja vettä apuna käyttäen, puulattian puhtaaksi. Maalattua lattiaa ei enää samalla lailla hangattu. Ennen Saariskan urakkaa tuvan sisäkatto maalattiin savivellillä kauniin harmaaksi. ”Siin oli semmonen pihlaja minkä juurelta sit haettiin sinist tinasavee oikeen.”

 

Vanhan Saariskan töitä oli myös pyykinpesu ja kuppaaminen. Myös Saariskan sisar oli verenimijä. He kävivät imemässä pahaa verta potilaiden kotona. Lääkkeitäkin Saariska teki itse. Saariskan plaastarissa oli pihkaa ja jotain muutakin. Se oli hyvänhajuistakin: ”Jos oli joku tommonen rakkula tai teki mätää, ni se puhkasi sen ja pantiin pääl sitä pihkaplaastarii.” ”Meijänki kaikki vanhat plankkipurkit koottiin hänel ain ja pestiin, et saatiin pistää sitä salvaa.” Iida Matintalo teki ”simmost Heikintalon lääket”. Reseptin hän vei mukanaan hautaan. Suopohjan Lehtimäelle hän oli sentään uskoutunut. Sitä käytettiin puhdistamaan veristä haavaa ja se poltti kovin.

 

Jalkineet teetettiin myös kotona. Kaksi suutaria, Vuorisen veljekset, viipyivät talossa monta päivää. ”Kaikil tehtiin, mullekki tehtiin kerran, tekivät semmotteet et oli puuanturat ja sit nahast ja sit niin paljon piukat et varpai poltti niin paljon, täytys pittää vaa.” Matintalosta Vuorisen veljekset siirtyivät töihin Setälään.

 

Lahjan äiti Iida Matilda Matintalo ei itse ommellut vaatteita, vaan muurarin emäntä Grönlundska. Hän oli Kirkonkulman kansakoulun ensimmäisiä oppilaita ja hyvin tarkka. Ompelutyön lisäksi hän piti Matintalon kirjanpidon: ”Jokaehtonen tyä oli se ku he isän kans istusivat kamarin pöydän vieres ja mihen rahat oli tullu ja kuin pal tulee ja menee ja kuin pal tyäväki sai palkkaa... hän kyl oli semmone.”

 

Matintalon lattiat olivat täynnä mattoja. Räsymatot emäntä Iida Matintalo kutoi itse.