top of page

PAHKA

Maalaus Tuomolasta_edited.jpg

Pahkan pitkänomainen kylä sijaitsee Liedon kaakkoisosassa Aurajokilaaksossa Turun rajalla. Naapurikyliä ovat Sauvala ja Turun Haaga. Vanhastaan näitä osia on kutsuttu Aliskulmaksi.  Etelässä joen toisella puolen kohoaa Vanhalinnan linnanvuori.

 

Kylän alueelta on tehty runsaasti esihistoriallisia hautalöytöjä kivi- ja pronssikaudelta. Lisäksi Pahamäeltä on löytynyt rautakautisia hautalöytöjä, polttokenttäkalmistoja. Kalmistoalueelta on löydetty myös keskiaikaista keramiikkaa, mikä osoittaa sen olleen tuolloinkin asuttu. Näin tiedetään, että Pahamäki on ollut asuttu ainakin vuosina 700–1500. Onkin ajateltu, että Pahkan kylä olisi alunperin sijainnut Pahamäellä.

​

Kylän nimi tarkoittaa puussa esiintyvän epämuodostuman lisäksi myös irtolohkaretta, joka perimätiedon mukaan saattaisi olla kylän nimen alkuperänä. Nimenomaan Pahamäellä sijaitsee tähän viittaava poikkeuksellisen muotoinen kallionyppylä.

 

Kirjallisissa lähteissä Pahka mainitaan ensimmäisen kerran 1400-luvun puolivälissä. Seuraavalla vuosisadalla kylässä oli neljä tilaa: Jaakola, Pietilä, Sälli ja Tuomola. Talot ovat sijainneet tiiviinä ryhmänä Myllymäen kupeessa. Sällin tilalla toimi kestikievari 1680-luvulle saakka. Kylässä oli 1910-luvulla kuusi torppaa. Tiloista enää Tuomola sekä siihen liitetyn Sällin piharakennukset ovat olemassa. Kylän maita on myös Rauhankylässä, jonne Pietilän talo siirrettiin ja jonne on muodostunut muutakin iältään kerroksista asutusta.

PAHKA KARTALLA

Pahka.jpg

Kulttuurimaisemaa

bottom of page