TARINOITA
Ilmaristen tanssilavasta
Ilmaristen tanssilava on rakennettu talkoovoimin vuonna 1956, ja sitä vuokraa Liedon Luja. Tanssilava oli erityisen suosittu 1960-1970-luvuilla, jolloin väkeä saapui bussilasteittain tanssimaan. Esiintymässä ovat olleet monet kuuluisuudet Olavi Virrasta Henry Theeliin. Kerran Olavi Virta esiintymisen jälkeen jäi naapuriin yöksi ja heitteli tikkaa seuraavana päivänä perheen kanssa. Tanssien jälkeen ilmeisesti väsymys painoi ja ehkä oli nautittu miestä väkevämpääkin. Tansseja järjestettiin tuolloin viikoittain 1980-luvulle saakka, ja vaikka musiikki kilometrien päähän kuuluikin, ei sen annettu häiritä.
Lujan toimintaa on Metsäpirtillä viime vuosina hankaloittanut läheisyyteen rakennettujen asuintalojen valitukset Turun ja Vaasan hallinto-oikeuksiin. Osa on hermostunut tansseista kantautuvaan meluun. Toistaiseksi valitukset ovat olleet perusteettomia.
HARVIAINEN
Harviaisen monet palvelut
Oma kyläkauppa
Harviaisissa palvelee vielä lähikauppa. Aikoinaan kauppoja oli jopa neljä, Tarmolan lisäksi kolme yksityistä kauppaa. Taajamassa oli myös säästöpankki vuoteen 2012 saakka sekä posti 1990-luvun puoliväliin asti. Vanhan säästöpankin tiloista löytyy nykyisin sisustusliike.
Laakkarista Ilmaristen yhtenäiskouluun
Ilmarisiin perustettiin kansakoulu eli Laakkarin koulu vuonna 1925 Vähätalon lahjoittamalle tontille hiukan silloisen asutuksen ulkopuolelle. Koulua laajennettiin 1960-luvulla, mutta seuraavan vuosikymmenen alussa oppilaskato sulki koulun. Kun Ilmaristen alue alkoi kasvaa uusilla tonttimailla ja perheillä, haaveiltiin jopa koulun uudelleen avaamista. Myöhemmin Laakkarin tilat ovat toimineet harraste- ja museokäytössä sekä leirikeskuksena
Harviaisiin rakennettiin toinen kansakoulu vuonna 1957. Peruskoulun ala-aste muuttui Ilmaristen yhtenäiskouluksi vuonna 2006. Oppilaita koulussa on noin 400, ja koulua on laajennettu useampaan kertaan. Oppilaita tulee Ilmaristen alueen lisäksi myös Asemanseudulta.
Piirikirjasto
Lietoon perustettiin piirikirjastoja keskustan ulkopuolella asuvien palvelemiseksi. Neljästä kulmakunnasta Ilmarinen sai omansa vuonna 1961. Piirikirjastoissa kattavan kirjavalikoiman pitäminen tuli kuitenkin liian kalliiksi, ja ne lopetettiin vuosikymmenen lopulla. Piirikirjastojen sijaan hankittiin kirjastoauto. Kirjastoauto kulki Liedon kylissä vuoteen 2020 saakka, jolloin sen toiminta kustannussyistä lopetettiin.
HIISI
Koivuniemen Hiisi
Kapea hiekkatie mutkittelee Hiisin vanhan torpan pihaan. Tietä reunustavat laajat peltoaukeat. Taloja näkyy harvakseltaan. Tuntuu kuin oltaisiin syvällä maaseudulla, vaikka Hämeentie huriseekin etäällä. Pihalla tulee vastaan korkea kuivuri ja tilarakennuksista pilkistää jos jonkinlaista traktoria ja puimuria. Koivuniemen kolmikerroksinen talo seisoo uljaana pellon laidassa.
Nokkalan torppa, nykyisin Koivuniemeksi rekisteröity, juontaa juurensa vuoteen 1799, jolloin Koivuniemen suku asettui taloksi. Tila on sen jälkeen pysynyt saman suvun hallussa suoraan alenevassa polvessa.
Hiisin (tai Hiiden kylä, molempia muotoja käytetään), oli pitkään suurimmalta osin Koivuniemen suvun asuttama. Kyläuskollisuus on kulkenut suvussa vahvasti. Viime vuosien aikana kylään on kuitenkin muuttanut muutakin väkeä. Reilun kilometrin mittaisen Hiisintien varrella on kymmenkunta taloa, jotka muodostavat yhteisen tiekunnan. Hiisissä yhteisöllisyyttä on näiden talojen kesken. Kokouksia pidetään koko perheen voimin nyyttäriperiaatteella.
Koivuniemen torppa erotettiin Hiisin päätilasta jo ennen vuoden 1921 torpparilakia. Väinö Koivuniemi sai isosta sisarusparvesta maatilan haltuunsa heti sodan jälkeen. Hänen pojistaan Matti on asunut koko ikänsä tilalla, sinne muutti myös Paula-vaimo 1970-luvulla. Viimeisin sukupolvenvaihdos tehtiin vuonna 2014, jolloin päärakennukseen muuttivat Timo ja Teija Koivuniemi perheineen. Vanhaisäntäpari asustaa vieressä uudempaa taloa.
Vajaa 15 vuotta sitten Koivuniemillä oli peltojen lisäksi sikoja, nyt pihalla seisoo enää 50-vuotislahjaksi saatu iso hyvinkin näköinen betoniporsas. Aikoinaan isäntäpari viljeli hunajakukkaa, kun osa pelloista piti olla kesannoilla. Kukat menestyivät varsin hyvin, pölyttäjät pörräsivät apiloiden ja rypsien ympärillä ja kasvien siemeniä myytiin pitkin Suomea. Tällä hetkellä omia ja vuokrapeltoja on vajaat 140 hehtaaria. Viljojen lisäksi kasvatetaan härkäpapua.
Matti, Paula ja Timo Koivuniemi ovat olleet aktiivisia luottamushenkilöitä, muun muassa maataloustuottajissa. Tällä hetkellä Timo puhaltaa henkeä Liedon MTK:ssa, Paula toimii yhä maa- ja kotitalousnaisissa. Matti toimi aikoinaan Liedon Osuuspankin hallituksen puheenjohtajana yli 20 vuotta. Kiitoksena työpanoksesta hänen muotokuvansa riippuu niin pankin kuin oman työhuoneen seinällä.
Painu hiiteen
Hiisi on tarkoittanut ennen kristinuskon tuloa kalmistoa ja/tai kulttipaikkaa, esimerkiksi pyhää lehtoa. Levittäessään uskoaan katolisen kirkon strategiana oli antaa vanhoille palvontapaikoilla uudet merkitykset. Varsinais-Suomessa kirkkoja perustettiin hiisien paikoille tai niiden läheisyyteen. Loput vanhat palvontapaikat kiellettiin ja näin demonisoituina niistä muotoutui kansantarustossa pahojen olentojen tyyssijoja. Hiisi saattoi olla myös itse pahansuopa tai tuhma henkiolento. Metsähiisi ja vesihiisi olivat metsässä ja vedessä asuvia hiisiä, mutta myös sairauksien nimiä. Monelle tutussa lausahduksessa "painu hiiteen" hiisi-sana esiintyy merkityksessä 'kaukainen paikka' tai 'helvetti'.
MOISIO
Alitalon salaperäinen arkku
Alitalon vintissä kummitteli vuosikymmeniä salaperäinen ruskea puuarkku, johon isä kielsi lapsia koskemasta. Lapset olivat tottelevaisia, vaikka arkun sisältö kiehtoikin. Järvilahden perhe oli muuttanut taloon vuokralle 1930-luvun lopulla. Talon menneisyys ei sen kummemmin perhettä kiinnostanut. Se toki tiedettiin, että se oli ollut aikoinaan vanha rälssitila, joka oli pitänyt ratsumiestä kuninkaan käskystä ja sen myötä saanut verohelpotuksia. Myöhemmin talo oli toiminut myös upseerin virkatalona eli puustellina.
Järvilahdet saivat ostaa myöhemmin tilan ja viljelivät omia peltojaan ja pitivät karjaa. Perheen tytär Sirpa muutti aikanaan pois kotoa, mutta vuosikymmenien jälkeen 1980-luvun alussa Sirpa ja miehensä Tarmo Muona lunastivat talon itselleen. Historiasta kiinnostunut puoliso kävi vintissä tutkimusmatkalla ja löysi vanhan puuarkun. Nyt sen sai avata. Kansi oli juuttunut tiukasti kiinni, mutta puukolla kammeten sen sai lopulta auki. Sisältä paljastui vanha nahkakantinen kirja. Kansien sisällä oli pino vanhoja papereita, jotka kertoivat tilan historiasta. Selvityksiä omistajista, tapahtumista sekä karttoja. Vanhimmat tiedot ulottuivat 1700-luvun lopulle.
Käsinkirjoitettu teksti oli kuitenkin niin vaikeaselkoista vanhahtavaa ruotsia, ettei sitä ymmärtänyt. Tarmo päätti viedä kirjan maakunta-arkistoon ja kysyi voisiko tekstit suomentaa. Arkistossa oltiin varsin kiinnostuneita löydöstä ja tutkijat päättivät sen kuuluvan maakunta-arkistoon. Säilyisihän se siellä kaikin tavoin paremmin. Muonat saivat kuitenkin kopiot sivuista. Toistaiseksi kukaan ei ole suomentanut tekstejä. Myöhemmin Tarmolle luvattiin palauttaa kirja, koska sen sisältämä kirjanpito kuuluisi olennaisesti talon menneisyyteen. Toistaiseksi se on jäänyt hakematta.
Upseerien virkatalosta arkeologisiin löytöihin
Alitalon tila on peräisin 1500-luvulta, ja vielä 1900-luvun alussa siellä oli asunut venäläisiä upseereita eli se toimi sotilasvirkatalona. Nykyinen asuintalo rakennettiin vanhoista hirsistä 1902, kun edelliset olivat palaneet. Puuarkku nahkakantisine kirjoineen oli kuitenkin säilynyt palossa ja siirretty uuteen rakennukseen.
Arkku sisältöineen ei ole ainoa, joka kertoo tilan historiasta. Tarmo on kuokkiessaan perunapeltoa löytänyt kourallisen 1600-luvulta peräisin olevia rahoja ja liitupiipun palasia. Ne hän on saanut pitää. Maakuntamuseossa on vastaavanlaisia parempikuntoisena.
VÄÄNTELÄ
Mylly oli tärkeä kohtaamispaikka
Myllyssä kuuli paikkakunnan ja vähän kaukaisemmatkin uutiset. Myllymiehet keskustelivat kesän sadosta ja tulevaisuuden näkymistä. Toisinaan puhuttiin politiikkaa ja parannettiin maailmaa. Rauhan palattua muisteltiin sotavuosien kokemuksia ja Liedossa esimerkiksi puheenaiheena olivat myös paikkakunnan pika-asutustilat.
Myllyssä myös pelattiin korttia. Joskus jauhatusvuoro meni ohi, kun joku myllymies oikein innostui pelaamaan. Sattuipa kerran tapaus, että isäntä joutui palaamaan myllyreissulta tyhjän reen kanssa. Kotona emäntä oli syystäkin vihainen, sillä nyt ei ollut yhtään jauhoja lehmille. Isäntä kiirehti sitten soittamaan naapuriin ja kysymään, että joko se myllyn valtaremmi on saatu korjattua. Naapuri ymmärsi heti mistä oli kysymys ja kertoi remmin olevan aamuun mennessä kunnossa. Seuraavana päivä isäntä lähti taas myllylle ja aviosopu säilyi. (Muistojen myllyt, Aurajokisäätiö)