Tammentaan viinapränni

 

Viinan kotikeitto kiellettiin 1865, sillä toimintaa ja tiputtelun laatua oli valtion vaikea valvoa. Sen sijaan valtio myönsi viinanpoltto-oikeuksia yksityisille polttimoille. Yksi näistä oli Liedon polttimo, Lundo Bränneri, joka perustettiin Hiiskun tontille 1873. Turkulaisen marjaviinien valmistajan A.B. Nordforsin perustama polttimo tuotti paloviinaa, jota se myi 50-prosenttiseksi laimennettuna etupäässä Turkuun. Sivutuotteena syntynyt valkuaispitoinen rankki oli arvokasta karjanrehua, jota myös sai ostaa polttimosta.

 

Kuntien suojelemiseksi laki määräsi, etteivät polttimot saaneet harjoittaa vähittäismyyntiä. Sääntöä kierrettiin yleisesti, sillä pienin sallittu myynti oli viisi kannua eli 13 litraa. Kun vuonna 1886 kannumäärä nostettiin 65 litraan, kansalaisten ostohalut vähenivät. Samalla lopetettiin pahennusta herättämä tapa maksaa osa työntekijöiden palkasta tehtaan tuotteina.

 

Tammentaan polttimo tarjosi enimmillään 20 työpaikkaa ja osti lähitienoon talollisilta viljaa ja perunoita pannuihinsa sekä halkoja höyrykoneensa polttoaineeksi. Hyödyistään huolimatta yritys jäi lietolaisille melko vieraaksi. Liikeyrityksenä Tammentaan polttimo menestyi kohtuullisen hyvin, parhaimmillaan sen oli läänin neljänneksi suurin paloviinan valmistaja.

​

Toiminta kuitenkin hiipui ensimmäisen maailmansodan vaikeuksien kynnyksellä. Vielä kun osittainen kieltolaki astui voimaan sodan aikana, naulasi viinapränni ovensa kiinni.

​

Kyläkaupat kukoistivat sotien jälkeen

​

Liedon Kauppa sai alkunsa, kun Aili ja Toivo Venäläinen ostivat liiketilan Asematieltä vuonna 1949. Aika oli otollinen, sillä sotien jälkeen virisi kauppaliikkeiden kukoistuskausi. Lähes jokaisessa kylässä oli kauppa, suuremmissa useampikin.

 

Liedon asemanseudulla Tammentaassa oli peräti neljä kauppaa 60-luvulla. Liedon Kaupan ohella asiakkaista kilpaili Turun Osuuskauppa, E-liike Lounaismaa sekä vaihtuva yksityinen yrittäjä. Lisäksi lähikylissä Päivästössä, Sikilässä, Mäkkylässä ja Vintalassa oli omat kauppansa.

 

Kaupat olivat usein todellisia sekatavaramarketteja, sillä tuotteita tarjottiin vaurastuvalle kansalle laidasta laitaan: ruokatavaroiden lisäksi astioita, vaatteita,  rehuja ja työkaluja. Maaseutukaupoilla oli usein myös bensiinin myyntipiste.

 

Asiakkaat olivat varsin kauppauskollisia. Maanviljelijät kävivät Osuuskaupassa ja maata omistamattomat Lounaismaassa. Yksityisessä kaupassa käytiin tuolta väliltä ja vähän rajojenkin yli. 

​

Suurten markettien ilmestyminen 1970-luvun alussa ja henkilöautojen yleistyminen ajoi maaseutukaupat ahtaalle.  Kauko Venäläinen jatkoi äitinsä Aili Venäläisen jälkeen Liedon Kaupan elintarvikepuolen pitoa vuoteen 1985. Mannin navetassa sijainnut rakennus- ja rautakauppaosasto sulki ovensa Venäläisen omistuksessa 2002.

 

Liedon Osuuskauppa sulki ovensa 1986. Tiloissa jatkoi K-kauppa ja vaihdellen yksityinen kauppa vuoteen ...saakka. 2020-luvulla lähin kauppa sijaitsee Liedon keskustassa.

​

​Työväentalosta Lujalaksi

 

Sikilän Työnväenyhdistyksen talo rakennettiin vuonna 1910 talkoovoimin ratavartija Aarnion piirustusten mukaan Moision säterin vanhan riihen aineksista. Työväenyhdistys laajensi taloa 1950-luvun alussa, mutta kun ylläpito kävi ajan oloon raskaaksi, myi yhdistys sen Liedon Lujalle marraskuussa 1964. Luja kunnosti talon ja risti sen Lujalaksi.