Pappilan kylä Aurajoen varrella sijaitsee varsinaisen keskusalueen Hyvättylän pohjoispuolella. Kylän oletetaan olleen asuttu viimeistään varhaiskeskiajan alussa. Pappila on aina ollut yksinäistila ja kuulunut kirkolle. Pappilan mailla oli kolme torppaa 1830-luvulla, ja siitä on myöhemmin lohkottu useita tiloja. Pappilan kylän huomattavin maamerkki on Liedon keskiaikainen kivikirkko joen töyräällä. Monesti ihmiset sanovatkin ”mennään kirkolle”, kun he tarkoittavat keskusta-alueella asioimista. Kirkon lisäksi alueelta löytyy seurakuntakeskus, vanha pappila, kirkkomaa ja Keisvuoren hautausmaa.

Liedon seurakunta mainitaan ensimmäisen kerran asiakirjassa, jossa Liedon kirkkoherra Pietari oli vuonna 1331 todistajana Turun piispan ja hämäläisten välisessä turkisveroa koskevassa kiistassa. Tätä on alettu pitäää Liedon pitäjän syntymävuotena, vaikka Liedon kirkkopitäjä on oletettavasti syntynyt jo 1200-luvun alkupuolella.

​

Liedon kirkko on noin 500 vuotta vanha. Se on todennäköisesti rakennettu vuosien 1470–1480 aikana. Oletettavasti Liedon eri pitäjissä on ollut puukirkkoja ennen yhteisen kivikirkon rakentamista. Kirkko on malliltaan kolmilaivainen pitkäkirkko. Kirkkosalin pohjoispuolella oleva sakaristo on rakennettu samaan aikaan kirkkosalin kanssa. Kirkkosalin eteläseinällä oleva koristelematon asehuone on saatettu muurata vasta 1600-luvulla, jolloin asehuonetta ennen kirkossa olisi ollut puinen eteinen.

Lisää tilaa saatiin vuonna 1732 rakentamalla kirkkoon parvet ainakin länsi- ja eteläpuolelle. Pitkäksi aikaa parvet eivät tilanpuutetta poistaneet, ja kirkon laajentamisesta keskusteltiin koko 1800-luku. Vuosikymmenien suunnittelun jälkeen päädyttiin rakentamaan tiilestä kirkon itäpäähän viisisivuinen uusgoottilainen kuori, apsis, vuonna 1902. Kuorin rakentaminen muutti huomattavasti kirkon sisätilaa, kun alkuperäiseen itäseinään avattiin iso suippokaarinen aukko. Samalla menetettiin seinässä ollut alkuperäinen kuori-ikkuna ja sitä ympäröivät seinämaalaukset.

​

Kirkon perusteelliset korjaukset tehtiin vuosina 1970–1972, jolloin kirkon perustuksia vahvistettiin, holvit korjattiin ja holviruoteiden maalauksen entisöitiin. Samalla kirkon lattia madallettiin alkuperäiselle korkeudelle ja tehtiin tiilestä. Liedon kirkko on pelkistetympi kuin monet muut Varsinais-Suomen pitäjänkirkot. Keskiaikaiset kalkkimaalaukset puuttuvat, lukuun ottamatta kymmentä vihkiristiä ja samalla punavärillä maalattua koristekiemuran katkelmaa sakariston oven pielessä. Vihkiristien ja pienten maalausfragmenttien lisäksi 1970-luvun kunnostuksen yhteydessä löytyi tiileen painettuna kolme avaimen kuvaa, Pyhän Pietarin tunnusta, jotka lienevät tiilentekijän tunnuksia. Kirkon itäisimpien pilarien koristelut ovat peräisin 1600—1700-luvulta

Vuosina 2020-2022 kirkkoa on jälleen peruskorjattu, jolloin kiinteät penkit korvattiin siirrettävillä kalusteilla ja kirkkosalista tehtiin esteetön. Uudisosa Leipähuone siunattiin käyttöön marraskuun alussa 2022.
 

Veistokset

​

Liedon kirkossa on ollut yli kaksikymmentä keskiaikaista puuveistosta, joita viittä lukuun ottamatta säilytetään nykyisin Turun linnassa. Veistokset lienee suureksi osaksi saatu kirkkoon hurskaiden ja varakkaiden seurakuntalaisten lahjoituksina, ja yleensä ne kuvaavat joitakin katolisen keskiajan lukuisista pyhimyksistä. Uskonpuhdistuksen jälkeen puuveistokset hylättiin paavillisina ja ne viruivat vuosisatoja kirkon tai kellotapulin vintillä kosteuden ja lämmön vaihteluiden armoilla. Vanhimmat veistokset lienevät 1320—1330-luvuilta.

​

Calvario- eli pääkallonpaikkaryhmä on Liedon kirkon näkyvin ja arvokkain asetelma. Siihen kuuluvat kolme veistosta ovat peräisin keskiajalta. Ne ovat kotimaassa veistettyjä ja lähes saman kokoisia. Veistosryhmän keskellä on Jeesus ristillä. Jeesuksen vasemmalla puolella on sureva Neitsyt Maria, oikealla opetuslapsi Johannes. Pylväskomeron naispyhimysveistos esittää oletettavasti Neitsyt Mariaa.  Se on myöhäiskeskiaikainen kotimainen puuveistos.

Alttaritaulu

​

Kirkon nykyinen alttaritaulu, Jeesus ja langennut/syntinen nainen, on Eero Järnefeltin vuonna 1908 maalaama ja tehtailija Louis Schnittin lahjoittama. Hän maalautti taulun edesmenneen vaimonsa muistoksi. Tehtailija itse kuoli ennen työn valmistumista, mutta hänen poikansa lunasti isänsä lupauksen. Alttaritaulu sai runsaasti kiitosta ja ihailua jo heti valmistuttuaan.

Kirkkomaa

Liedosta tunnetaan yksi tiilistä muurattu hautaholvi 1600-luvulta, mahdollisesti lattian alla on ollut myös hirsistä salvottuja hautakammiota. Säätyläisiä, suurtilallisia ja pappeja haudattiin kalleimmille paikoille kirkon itäpäähän. Halvimmat paikat sijaitsivat kirkon länsipäässä ja asehuoneen lattian alla. Kirkon lattian alle hautaaminen jatkui vuoteen 1806 asti, jolloin kirkkoon tehtiin kiinteä lautalattia. Tämän jälkeen haudattiin ainoastaan kirkkomaalle. Kirkkoa ympäröinyt melkein pyöreä kirkkotarha alkoi täyttyä nopeasti. Ensin sitä laajennettiin kellotapuliin kiinni siirtämällä kirkon ja tapulin välistä kulkenut maantie tapulin eteläpuolelle. Hautausmaata laajennettiin vielä uudestaan, mutta se kävi jo samalla vuosisadalla niin ahtaaksi, että vuonna 1890 käyttöön otettiin kilometrin päässä pappilan takana sijaitseva uusi hautausmaa eli Viinamäen hautausmaa. Kirkkomaan laajennuksen jälkeen vuonna 1907 hautaukset siirtyivät takaisin vanhalle hautausmaalle.

Keisvuoren hautausmaa

​

​Keisvuoren hautausmaalle on noin puolen kilometrin matka Liedon kirkosta Kirkkotietä Auraan päin. Nimensä mukaisesti hautausmaa sijaitsee Keisvuoren kupeessa. Metsien ympäröimä puistomainen hautausmaa vihittiin käyttöön vuonna 1992. Nykyisin Liedossa haudataan pääasiassa Keisvuoren hautausmaalle. Kirkkomaalle voidaan haudata uurnia tai sukuhautaan arkkuja.

​

Keisvuoren kellotornissa on kolme kelloa, Keisvuoren hautausmaalla kelloja soitetaan saattokelloina. Soitto aloitetaan, kun hautajaissaatto lähtee liikkeelle portilta. Lapsille, naisille ja miehille aloitetaan soitto eri kelloilla. Hautaan laskemisen jälkeen soitetaan lyhyt päätössoitto. Saattokellojen sanomaa kuvaa vanha suomalainen sanonta: ”Tuokaa tänne, tääl on tallel, taivaan salis, pyhäin paris”.

PAPPILA KARTALLA