top of page

RÄHÄLÄ

Rähälä3_83_823.jpg

Rähälä sijaitsee Liedon keskiosissa Aurajoen ja sen sivuhaaran Rähälänojan laaksossa. Naapurikyliä ovat Kaskala ja Vintala. Joen vastarannalla levittäytyvät Hakulan ja Mäkkylän peltoaukeat. Kylän nimen on arveltu viittaavan raha-sanaan, joka alkuaan on tarkoittanut kaupanteossa maksuvälineenä käytettyä oravannahkaa.

​

Rähälän asutus on hyvin todennäköisesti jo esihistorialliselta ajalta peräisin. Tätä tukevat Rähälänojan mutkassa sijaitsevalta vanhalta kylätonttialueelta tehdyt rautakautiset löydöt. Kivikauden aikana alue on ollut meren rannikkoa ja kylän alueelta on löydetty myös jäänteitä tuon ajan asutuksesta.

​

Varhaisin keskiajan lähdetieto on 1400-luvun alusta, jolloin kylässä asui monissa luottamustehtävissä toiminut Rähälän Pentti. Uuden ajan alussa 1500-luvulla kylä oli pitäjän suurimpia seitsemällä talollaan. Näistä Ryökäs, Möyrä, Anttila, Laurila, Liukas ja Händi ovat nykypäiviin asti tunnettuja. Seitsemäs talo on jäänyt nimeltään tuntemattomaksi, mutta se oli mahdollisesti jakautuneen Händin kantatalon toinen puolisko, joka ilmeisesti kuitenkin autioitui pian ja yhdistettiin muihin kylän taloihin. Talot sijaitsivat vielä 1700-luvulla tiiviinä ryhmänä kahden puolen Vintalantietä nykyisen Vierunmaan talon paikkeilla, mutta myöhemmin taloja siirrettiin etäämmäksi kylätontista. Kantatilojen maista on myös myöhemmin lohkottu useita pientaloja ja tontteja, ja vanhan asutuksen lomaan on rakennettu myös uudehkoa rakennuskantaa.

RÄHÄLÄ KARTALLA

Rähälä.jpg

Rähälän taloja

Tarinoita

Kulttuurimaisemaa

bottom of page