Sivuston kuvilla luvanvarainen käyttö. Kuviin voi liittyä käytön rajoituksia.
Jatkosodan valokuvia
​
Näyttely oli esillä Lauri Nautelan museossa vuonna 2011, jolloin jatkosodan alkamisesta oli kulunut 70 vuotta. Nyt näyttelyyn voi tutustua tällä verkkosivulla.
Näyttely muodostuu seitsemästä taulusta, joissa kerrotaan Suomen jatkosodasta valokuvin, tekstein ja kenttäpostikirjein. Lisäksi kokonaisuuteen kuuluu kaksi karttaa, joista käy ilmi lietolaisten sotatien keskeiset paikat. Myöhemmin näyttelyyn liitettiin vielä kaksi vitriinillistä jatkosodan aikaisia puhdetöitä.
​
Alla olevista kuvista klikkaamalla pääset tutustumaan tauluihin. Voit myös rullata sivua alaspäin, kaikki taulut esitellään vuorollaan.
Näyttelyn taulut sekä kartat on tehty kuljetuksen kestäviksi, näyttelyn voi lainata Liedon museosta. Lainasta peritään ainoastaan pieni käsittelykorvaus. Lainaaja huolehtii kuljetuksesta.
Toinen maailmansota 1939-1945
Maailmanlaajuisen sodan pääosapuolet olivat akselivallat sekä liittoutuneet. Saksa, Italia ja Japani johtivat akselivaltoja. Liittoutuneiden johdossa olivat Britannia, Ranska, Yhdysvallat sekä Neuvostoliitto.
Konfliktin syttymiseen vaikutti ensimmäisen maailmansodan jälkeinen epävakaa tilanne Euroopassa. Versailles’n rauhansopimuksen (1919) ankarat ehdot ja Saksan tuomitseminen sotasyylliseksi aiheuttivat katkeruutta Saksassa. Sekä Saksalla että Neuvostoliitolla oli myös haluja alueidensa laajentamiseen.
Suomen jatkosota
Suomen jatkosota (25.6.1941–19.9.1944) oli osa toista maailmansotaa. Sitä edelsi talvisota (1939–1940) ja välirauhan aika. Saksa aloitti sodankäynnin Neuvostoliittoa vastaan 22.6.1941 käyttäen myös Suomen ilmatilaa ja merialueita. Suomen jatkosota alkoi, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen pommittamalla useita Etelä-Suomen kaupunkeja kuten Helsinkiä, Turkua ja Porvoota. Suomi taisteli jatkosodassa Saksan aseveljenä ja Suomessa oli saksalaisia joukkoja mutta virallista liittosopimusta maiden välillä ei ollut.
Jatkosodan hyökkäysvaiheessa vallattiin talvisodassa menetetyt alueet Karjalankannakselta ja Laatokan Karjalasta sekä edettiin Itä-Karjalassa Ääniselle ja Syvärille. Eteneminen pysäytettiin puolustusvoimain ylipäällikkö Mannerheimin käskystä joulukuussa 1941. Alkoi kaksi ja puoli vuotta kestänyt asemasotavaihe.
Neuvostoliiton suurhyökkäys kesäkuussa 1944 Kannaksella päätti asemasodan. Suomi saavutti torjuntavoitot muun muassa Tali-Ihantalassa, Vuosalmella sekä Viipurinlahdella. Puna-armeijan hyökkäyksen pysähdyttyä Tali-Ihantalan lisäksi Ilomantsissa ja Saksan vastaisen rintaman vetäessä parhaimpia joukkoja pois Suomesta Neuvostoliitto luopui yrityksestä valloittaa koko Suomi. Välirauha maiden välillä solmittiin syyskuussa. Sotatoimet jatkuivat vielä Lapin sodalla (15.9.1944–27.4.1945) päämääränä karkottaa saksalaiset joukot Suomesta.
Kaatuneita, sotavankeja ja internoituja
Jatkosodassa kaatui tai katosi noin 63 200 sotilasta. Keskimäärin joka kahdeksas rintamalle lähteneistä ei palannut takaisin. Lisäksi noin 158 000 sotilasta haavoittui. Siviilejä kuoli sota-aikana noin 1 100 eli satakunta enemmän kuin talvisodassa. Yhteensä sodan aikana menehtyi vajaat kaksi prosenttia vuoden 1941 väestöstä.
Tarkkaa määrää sotavangeiksi joutuneista suomalaisista ei tiedetä. Arvion mukaan suomalaisia menehtyi vankileireillä noin 1 400 ja Suomeen palautettiin noin 2 000 sotavankia. Venäläisten partisaanien heti kuulustelujen jälkeen ampumien suomalaisten määrää ei tiedetä. Suomessa olleista noin 64 000 sotavangista palautettiin noin 44 000 Neuvostoliittoon.
Suomen vankileireillä kuoli noin 18 000 venäläistä, noin 1 000 teloitettiin ja hieman enemmän karkasi. Vangeista yli 40 000 työskenteli eri vaiheissa suomalaisissa maataloissa, heidän asemansa oli leirillä olevia huomattavasti parempi.
​
Vaikka Suomi taisteli jatkosodassa Saksan aseveljenä, osallistuivat Suomen juutalaiset muiden kansallisten vähemmistöjen tavoin sotapalvelukseen. Ennen kesää 1941 Suomeen jääneen noin 150 juutalaispakolaisen tilanne oli eri: heidät koottiin yhteen ja miehet lähetettiin työleireille. Pakolaisista kahdeksan luovutettiin Gestapolle. Juutalaisia lienee ollut myös vankileireillä menehtyneiden sekä Saksalle luovutettujen neuvostovankien joukossa.
Vankileirien ja työleirien lisäksi Itä-Karjalassa oli internointileirejä, joihin Neuvostoliitolta vallatun alueen väestöä eristettiin. Leireille internoitiin ei-suomensukuista väestöä, poliittisesti epäluotettavia henkilöitä sekä sellaisia, joiden vapaana oloa ei pidetty suotavana. Pääosin venäläisen väestön siirtämisellä etulinjasta taaemmaksi pyrittiin ehkäisemään partisaanien hyökkäyksiä, suojelemaan siviilejä, mahdollistamaan vankien vaihtoa sekä sijoittamaan ei-suomensukuisia pakolaisia pois Äänisniemeltä. Enimmillään leireillä oli liki 24 000 internoitua. Heikon ravitsemustilanteen vuoksi kuolleisuus leireillä oli huomattavasti suurempi kuin vapaan väestön keskuudessa.
Kenttäpostia
Talvisodan kokemuksien perusteella tiedettiin, että sujuva ja mahdollisimman nopea postinkulku kotirintaman ja palveluksessa olevien välillä oli sota-aikana tärkeää. Kenttäposti ja postin tarkistus alkoivatkin heti kesäkuussa 1941. Kirjeiden ja korttien lähettäminen oli pääasiassa maksutonta. Niissä kulkivat tervehdykset, onnittelut ja kuulumiset puolin ja toisin. Paketeissa lähetettiin palveluksessa oleville ruokaa, tupakkaa ja vaatteita. Kotiseudulle saapui puhdetöitä, ylimääräisiä varusteita ja sotasaalista. Jonkin verran kenttäpostissa kulki myös rahalähetyksiä.
Yhteiskunnan kaikki toiminnot alistettiin sensuurille jatkosodan alkaessa. Kenttäpostin lähetyksiä tarkastettiin pistokokein. Korteissa ja kirjeissä ei saanut olla joukkojen sijainteja tai toimintaa eikä muuta vihollista hyödyttävää tietoa. Postia tarkastamalla seurattiin myös joukkojen mielialaa. Kielletyt asiat poistettiin leikkaamalla tai mustaamalla. Jatkosodan aikana kenttäpostissa kulki kaikkiaan noin miljardi lähetystä. Kokonaismäärään nähden vain pieni osa postista, varsinkin paketeista, tarkastettiin.
Näyttelyssä olevat katkelmat ovat kevyen kenttätykistöpatteriston esikuntakirjurin Einar Jokelaisen kotiin kirjoittamista kirjeistä. Sodan alussa kirjeet on suunnattu Lietoon, myöhemmin Lahteen. Kirjeet on lähetetty pääasiassa Syväriltä ja Jokelainen on tehnyt niihin sodan jälkeen tarkennuksia, kuten paikannus- ja henkilötietoja.
Vapaa-aika rintamalla
Jatkosodan aikana omatoimisia harrastuksia tuettiin rintamajoukkojen mielialan ylläpitämiseksi. Rintamalla perustettiin soittokuntia, orkestereita ja kuoroja. Erilaisten puhdetöiden tekemiseen kannustettiin kilpailuilla ja kesällä 1943 perustettiin Puolustusvoimain Puhdetöiden Myyntikeskus. Rintamalle jaettiin sanomalehtiä, aikakauslehtiä ja hengellisiä lehtiä. Kirjastotoiminta ulottui varuskunnista etulinjan korsukirjastoihin. Opiskeluun suhtauduttiin myönteisesti ja jopa ylioppilaskirjoituksia järjestettiin etulinjan tuntumassa ainakin Syvärin rintamalla.
Asemasodan aikana puhdetöiden, kortinpeluun ja musisoinnin rinnalla urheilu tuli suosituksi. Spontaaneista kilpailuista tuli vähitellen järjestettyä toimintaa ja rintamalinjojen taakse raivattiin satoja luonnonkenttiä. Järvien rannoille tehtiin uimalaitoksia ja sotilaskotien sekä kanttiinien yhteyteen kunnostettiin sisäurheilutiloja. Välinepulaa helpotettiin kotirintaman keräyksin. Suosituimmat lajit olivat yleisurheilu ja hiihto. Lisäksi harrastettiin muun muassa ammuntaa, painia, nyrkkeilyä, pesäpalloa, lentopalloa ja uutena lajina koripalloa. Urheilukilpailuja järjestettiin pienistä yksiköiden kisoista aina suuriin armeijakunnan mestaruuskisoihin.
​
Korsujen tärkeä viihdyttäjä oli radio. Aunuksen radion ohjelmistosta suurin osa olikin viihdettä, musiikista suosituimpia olivat iskelmät. Sotatoimialueelle suunnattuja viihdytyskiertueita organisoimaan perustettiin viihdytystoimisto. Kiertueiden perusjoukkona olivat viihdytysjoukkoihin komennetut asevelvolliset taitelijat. Heidän lisäkseen kiertueisiin osallistui lukuisia siviilejä, esimerkiksi laulajia, näyttelijöitä, taikureita, muusikkoja, tanssijoita ja pakinoitsijoita. Viihdytyskiertueiden vastapainoksi oli hengellisiä kiertueita. Useimmat Suomen teattereista vierailivat rintamalla. Näiden lisäksi oli kiinteitä sotateattereita, kiertäviä rintamateattereita sekä joukkojen omia näytelmäkerhoja. Karhumäellä aloitti keväällä 1942 toimintansa Sariola-suvun Suomen Tivoli, johon tanssiteatterin ja näytösten lisäksi tuli myöhemmin vielä pieni sirkus.
Lietolaiset jatkosodassa
VP 33.:n 1. komppanian sotapäiväkirjasta: "17.6.-41 17:00 Komppanian liikekannallepano alkoi”
Suurin osa lietolaisista palveli jalkaväkirykmentti (JR) 35:ssä. JR 35 kuului varsinaissuomalaisista muodostettuun 1. Divisioonaan, jota komensi eversti Paavo Paalu.
​
Lisäksi lietolaisia palveli Viestipataljoona (VP) 33:n 1. keskuskomppaniassa, Divisioonan 22. talouskomppaniassa, rykmentin esikuntakomppaniassa ja kranaatinheitinkomppaniassa, viestijoukkueessa, tykistössä sekä vänrikki Olavi Sipilän jääkärijoukkueessa. Divisioona sai siirtymiskäskyn 20.6.1941 ja JR 35 keskitettiin junakuljetuksin Lahden seudulle.
”27.6.1941. Kello 23:00 Lähtö itään"
Jatkosodan alussa 1. Divisioona kuului Karjalan Armeijaan. JR 35 siirrettiin 2.7.1941 Lahdesta Kaltimoon Pohjois-Karjalaan. Talouskomppanian vastuulla oli huolto. Viestimiehet rakensivat puhelinkeskukset ja johdinyhteydet sekä hoitivat radioyhteyksiä. Karjalan Armeija hyökkäsi 9.7.1941 rajan yli Korpiselässä.
​
1. Divisioona pidettiin reservissä taaempana etulinjasta. Divisioonan erikoisjoukot kuten sotapoliisikomppania, VP 33 sekä Pioneeripataljoona 29 seurasivat heti jalkaväkikärjen takana. Divisioonasta irrotettiin heinäkuussa JR 56 ja II/KTR 5 (Kenttätykistörykmentti toinen patteristo) Kollaalle Laatokan Karjalaan. JR 35 jatkoi kohti Aunusta. Elokuu kului ankarissa taisteluissa Vieljärvellä.
​
JR 35:n pataljoona osallistui taisteluihin eri komentajien alaisuudessa aina hyökkäysvaiheen loppuun asti edettäessä kohti Petroskoita, Äänistä ja Karhumäkeä. Koko Maaselkä vallattiin Karhumäen pitkään kestäneiden mottitaistelujen jälkeen joulukuun 1941 puoleenväliin mennessä.
"1.1.1942 Uudenvuoden päivä valkeni harmaana"
Lietolaisia oli vuoden 1942 aikana mukana useissa ankarissa taisteluissa. Karjalan Armeija lakkautettiin maaliskuussa ja 1. Divisioona liitettiin Maaselän ryhmään. Strategisesti tärkeä Stalinin kanava kulkee Maaselällä Poventsan-lahdelta Voljärven suulle. JR 35 miehitti tätä Poventsan lohkoa, jonka pohjois-osassa Pirunsaaressa käytiin rajuja taisteluja.
Maaliskuussa Äänisjärvellä havaittiin 45 km:n päässä Vodlajoen suulla 50 venäläisten proomua, joita saatettaisiin käyttää maihinnousussa jäiden lähdön jälkeen. Äänisen Rannikkoprikaati kokosi 94 miehen iskuosaston, osasto Englundin. Osasto lähti 8.3. Klimetsin saaresta ja saapui perille itärannalle 9.3. liian etelään: rannan sulutuksissa kolme miestä hiihti miinoihin. Vuorokauden harhailun jälkeen osasto pääsi yrittämään iskua. Proomuista tuhottiin vain muutama, mutta rannan majoituksessa saatiin aikaan pahaa tuhoa. Paluumatkan päätepisteeksi aiotussa Vasilinsaaressa oli miesten kuljetusta odottavien hevosten ja kuljetusrekien sijaan venäläismiehitys, jonka tulituksessa 20 miestä kaatui Äänisen jäälle. Osasto palasi omien puolelle jättäen taakseen 40 kaatunutta, joista yksi lietolainen.
Asemasotavuosi 1943
​
Sota oli Äänisen pohjoisosassa rauhoittunut puolin ja toisin partioiden voimin tehdyksi häirinnäksi ja kahakoinniksi. Kesällä 1943 siirrettiin 1. Divisioona Poventsasta linnoitustöihin. JR 35 linnoitti aluetta Rivinojasta Seesjärvelle. Rykmentin majoitusolot olivat heikot, ja linnoittamisen alkuaika meni niitä parannellessa. Ahtaista teltoista päästiin muuttamaan vähitellen tehdasvalmis-teisiin, paloista koottaviin parakkeihin. Linnoitus- ja lepovaiheesta Divisioona palasi rintamalle joulukuussa. JR 35 sai rintamavastuun Suurlahden lohkolta Äänisen pohjoisosasta. Viestipataljoonan tehtäviin kuului vuonna 1943 muun toiminnan puhelinkuuntelu. Tiedot auttoivat torjumaan useita hyökkäyksiä.
​
Vetäytyminen kesällä 1944
Suurhyökkäys Kannaksella alkoi kesällä 1944. Kun lietolaisia kaatui vuonna 1942 keskimäärin yksi kuukautta kohden, kesä–heinäkuussa 1944 heitä kaatui yksi lähes jokaista päivää kohden. Erityisen raskaaksi kävi taistelu Äyräpään harjuilla heinäkuussa. Karhumäestä ja Maaselältä oli vetäydytty juhannukseen mennessä, ja JR 35 liitettiin 6. Divisioonaan, joka siirrettiin Ihantalaan.
Viestimiehet kaatoivat Karhumäeltä vetäydyttäessä pioneerien kanssa puhelin-pylväitä lankoineen tielle murrosteeksi venäläisten etenemisen hidastamiseksi.
Kesäkuun lopulla joukot olivat vetäytyneet Munjärvi-Juustjärvi-Kumarino-linjalle. Äänislinna (Petroskoi) oli tyhjennetty kesäkuun lopussa. Heinäkuussa venäläisten saarrostusliikkeet pakottivat suomalaiset vetäytymään U-asemalle Laatokan, Syskyjärven ja Loimolanjärven väliselle linjalle. Samaan aikaan Ihantalassa Karjalan Kannaksella venäläisten hyökkäys saatiin pysähtymään.
JR 35 oli mukana Pyöräkankaan taisteluissa. Rykmentin viestipataljoonalaiset korjasivat katkeavia puhelintapseja ja vetivät uusia kaapeleita minne oli tarve. JR 56 alistettiin 7. Divisioonalle. Se luovutti asemansa Suojoella 9.7. ja siirtyi autokuljetuksin Loimolaan. Heinäkuun loppuun mennessä taistelut laantuivat. Lietolaisia oli mukana vielä kuun lopussa Ilomantsin taistelussa.
Jatkosodassa kaatui 56 Liedossa asuvaa tai kirjoilla olevaa sekä 16 muualle muuttanutta lietolaissyntyistä miestä.
Vielä muutama kuva näyttelystä
Jatkosodan valokuvia -näyttely oli esillä nautelankosken museossa vuonna 2011, jolloin sodan alkamisesta oli kulunut 70 vuotta.
Näyttelytilaan rakennettiin jatkosodan ajan mukainen pätkä juoksuhautaa näyttelytilaksi, johon kuva- ja tekstitaulut ripustettiin.
​Seinälle ripustettiin kaksi karttaa. joista käy ilmi lietolaisten sotatien keskeiset paikat.
Museon digitaaliarkistoon liitettiin jatkosodan aikana kirjoitettuja kirjeitä.
Kirjeille ja valokuville löytyi usein yhtymäkohtia: monista kirjeissä mainituista tapahtumista tai paikannimistä löytyi myös valokuva.
Tekstin taustana on talvisodan aikaiselta Tolvajärven taistelupaikalta otettu valokuva, josta teetettiin sota-aikana postikortti.