Liedon museo

Nautelankoskentie 40

21360 Lieto As.

Puh. 050 593 1692

www.liedonmuseo.fi

info(a)liedonmuseo.fi

© 2016 by Lieto museum. Proudly created with Wix.com

Oikeus oppiin - muistojen koulumaailma

Oikeus oppiin – muistojen koulumaailma perehdyttää kävijän lietolaisen koulunkäynnin historiaan kiertokoulusta peruskoulun aikaan. Jokaisella lapsella on oikeus käydä koulua, ja kunnan tehtävänä on huolehtia sekä esiopetuksesta että peruskoulusta. Nykyistä peruskoulujärjestelmää edelsi kansakoululaitos, jonka järjestäminen oli aluksi kunnille vapaaehtoista. Opetusta annettiin 10–16 -vuotiaille koululaisille kahden vuoden ajan, nuoremmat lapset saivat edelleen alkeisopetusta seurakuntien kiertokouluissa. Lisäksi kansakoulunopettajat pitivät pientenlastenkoulua muutaman viikon syksyisin ja keväisin.

 

Näyttelyssä on esillä pääasiassa museon kokoelmiin kuuluvaa Liedon koulujen entistä esineistöä, kuten kiertokoulun pöytä ja penkki, opetustauluja, luonnontieteellisiä näytteitä, kirjoja, kirjoitus- ja piirustusvälineitä, urheilupalkintoja sekä koulutarvikkeita ja muita koulunkäyntiin liittyviä esineitä. Näyttelyssä oleva harmoni on museon käyttökokoelmasta ja vapaasti kävijöiden soitettavissa. Tekstit ovat suomeksi ja englanniksi.

Näyttely on esillä Lauri Nautelan museossa 30.9.2019 saakka.

Show More
This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now