top of page

Tarja Pyysalo:

Sulaminen - maalauksia ilmastonmuutoksesta

Näyttely on esillä Lauri Nautelan museon auditoriossa 15.6. - 26.8.2018.

​

Pyysalo on pohtinut maalauksissaan Antarktiksen sulamisen vaikutusta sekä ympäristöön että maailmaan. Luonto ja luonnonilmiöt ovat kiinnostaneet Tarja Pyysaloa lapsuudesta asti. Hän saa inspiraationsa luonnosta, maisemista, vuodenajoista, väreistä, vastakohtaisuuksista, valoista ja varjoista. Pyysalo maalaa intuitiivisella tekniikalla alitajunnasta kumpuavia unien ja muistojen sielunmaisemia.

​

Sulaminen – maalauksia ilmastonmuutoksesta -näyttelyssä on yhteensä 21 maalausta vuosilta 2017–2018. Maalaukset on tehty sekatekniikalla käyttäen akryyli- ja öljyvärejä, öljypastelleja, akryylipastaa, sahanpurua, paperisuikaleita ja muovipussimuovia. Pyysalo on osallistunut aiemmin noin kymmeneen yhteisnäyttelyyn. Sulaminen on hänen ensimmäinen yksityisnäyttelynsä.

​

Tarja Pyysalo valmistui kuvataiteilijaksi Taidekoulu Alfa-Artista tammikuussa 2018. Taidekoulua ennen hän opiskeli maalausta, piirustusta ja kuvanveistoa InArtes Instituutissa, Turun Työväenopistossa sekä Ahvenanmaalla kursseilla. Valtiotieteen maisteriksi Pyysalo valmistui Turun yliopistosta vuonna 1981. Pyysalolla on työhuone Turussa Barkerilla.

bottom of page