Sivuston kuvilla luvanvarainen käyttö. Kuviin voi liittyä käytön rajoituksia.
Jaana Aarikka: Ruukullinen elämää
Näyttely on esillä Nautelankosken museossa Myllärintuvan kamjossa elokuun loppuun asti päivittäin.
Savi on kutsunut marttilalaista kuvataiteilija ja keraamikko Jaana Aarikkaa puoleensa jo pienestä pitäen. Lapsena hän keräsi kesäisin ojien pohjalta savea ja muovaili siitä esineitä. Aurinko kuitenkin kuivatti esineet liian nopeasti saaden saven halkeilemaan. Taidekoulutuksen jälkeen värit sekä erilaiset ruukut ovat kiehtoneet Aarikkaa. Hän halusi tutustua syvällisemmin savimateriaalin "elämään" ja opetella yhteistyötä saven kanssa.
Jaana Aarikka valmistui kuvataiteilijaksi Turun Taideyhdistyksen piirustuskoulusta vuonna 1972. Piirustuskoulun jälkeen Aarikka on opiskellut luovan toiminnan ohjaajaksi ja ammatilliseksi aikuisopettajaksi. Vuosien varrella Aarikka on pitänyt useita yksityisnäyttelyitä ja ollut mukana lukuisissa ryhmänäyttelyissä. Aarikka on tehnyt kirjankansia ja kuvituksia Otavalle ja Lasten Keskukselle sekä maalannut lavastuksia nukketeatterinäytelmiin. Lietolaisille Jaana Aarikka on tullut tutuksi monipuolisena kuvataiteen ja keramiikan opettajana Lieto-opistossa, jossa hän on työskennellyt vuodesta 2000.
Ruukkujen teko saa mieleni vapautumaan kuluneista arkisista ajatuksista. Ruukkujeni muodot sekä tyhjät tilat toimivat symboleina erilaisille tuntemuksille sekä asioiden tulkitsemiselle, kertoo Jaana Aarikka.
Ruukullinen elämää -näyttelyssä on yhteensä 13 keramiikkateosta pääasiassa vuosilta 2018 - 2019. Näyttelyssä olevat ruukut on koristeltu keramiikkavärein ja lasitettu. Esillä on myös muutama rakukeramiikka- ja mustasavustustyö.