Liedon museon näyttelyt

Koulupoikana sitä tulee koottua. Postimerkkejä, myöskin rahoja. Ensimmäinen satsi oli simmonen, setäni lahjoitti suurikokoisia kymmenpennisiä ja viispennisiä. Siitä mää sain alun. Joululahjoina tuli kirjoja niin paljon. Olin ahkera lukija. Huomasin, ettei kannata ihan uutena ostaa: kun menee antiikkikauppaan, niin saa halvemmalla saman kirjan.

 

Vuonna ’35 löysin sykkyrässä olevan rautavanteen. Ajattelin, että mikähän on ja lähetin sen museoon. Sieltä tuli vastaus: viikinkiajan miekkoja, Petersen-tyyppi. Jäi moneksi vuodeksi unholaan koko harrastus. Vasta sitten vuonna ’54 tuli sellainen tutkija Matti Huurre asumaan meille. Hänet oli määrätty inventoimaan esihistoriallisia paikkoja Liedossa. Vahinko että oli kesäaika, ei ollut paljas maa. Hiekkakuopista tuli kivikautisia kiviä: nuolenkärkiä, kirveitä…

 

Olin mukana Kukkarkosken kaivauksilla ’57. Mut sit se jäi moneks vuodeks, vast ’63 kesäl rupesin uudestaan. Hankin kirjallisuutta kans. Ville Luho katsoi kokoelmaani ’64, sanoi, että hyvä alku, jatkaa vaan. Sitten tuli pieni keskeytys, ’67 jatkui aina ’90-luvulle saakka. Syksyisin ja keväisin kaikki entiset paikat. Pellot ja alueet, kun ne kynnettiin, tuli aina uutta lisää näkyviin. Sai taas repun täyteen kiviä, sitten tulin kottii. Sit pesin ja lajittelin ne, ja laitoin lappuja.