Lietolaiset sodassa

Alueelliset tekijät olivat olennaisia töitä tehdessä. Kiviesineiden yhteydessä on jo mainittu, että Seesjärveltä peräisin olevasta vuolukivestä tehtiin erilaisia lippaita ja astioita. Monet puhdetöitä harrastaneet muistavat Itä-Karjalan visakoivun erityisen ihanteellisena puumateriaalina, sillä se käyttäytyy aivan eri tavalla kuin muut Suomen puulajit. Eri puolilta Suomea tulleet sotilaat tekivät tarve-esineitä kotiseudulla opittujen mallien mukaan, mutta kokeilivat myös muiden alueiden malleja. Knut Pipping tosin mainitsee väitöskirjassaan, että hänen yksikkönsä puhdetyötaitajat halveksivat kansallisia malleja ja tekivät mieluummin kopioita teollisesti tuotetuista esineistä.

Merivoimien esikunnan vuonna 1942 järjestämässä kilpailussa näkyy joitakin paikallisia eroja. Merivoimien vastuualue ulottui pitkin Suomen rannikkoa, joten osallistujien alueellinen kirjo oli suuri. Rannikkotykistörykmentti 2:n sotilaat valmistivat käyttöesineitä, joiden lähtökohtana olivat kansalliset aiheet. Tässä rykmentissä palveli joitakin lietolaisiakin. Turkulaiset, esimerkiksi Turun Ilmatorjunta valmistivat pääasiassa siroja lippaita. Saaristomeren Rannikkoprikaatissa taas tehtiin etenkin veistoksia. Uudenmaan Rannikkoprikaati puolestaan maalasi ahkerasti. Kaikkiaan kilpailuun tehtiin 131 eri esinettä.

 

Erilaiset peilityypit?

 

Yksi tietyllä paikalla harrastettu esinemalli on "Karhumäen käsipeili", jollaisia hankkeen yhteydessä digitoitiin useita. Moni myös kertoi omistavansa vastaavanlaisen, vaikka ei esinettä museolle tuonutkaan: esineen alkuperä selvisi joillekin vasta näiden nähtyä vastaavanlaisen museolla. Kuten mainittu, eräällä veteraanilla oli valmiita ja puolivalmiita peilejä sodan jäljiltä autotallissaan matka-arkullinen, mutta esineet katosivat valitettavasti myöhemmin. Vastaavanlainen peili löytyy myös teoksesta Muisto Syväriltä. Teoksen mukaan samanlaisia peilejä valmistettiin kaikilla rintamilla, mutta täsmällistä muotoa ei mainita. Kaikki hankkeen aikana tavatut peilit on valmistettu peileissä olevien merkintöjen perusteella Karhumäellä tai Maaselän kannaksella. 

​

Maaselän kannaksen pohjoisosassa, Seesjärvellä on Muisto Syvärillä -teoksen perusteella valmistettu pyöreämpiä peilejä kuin etelämpänä. JR 56:n kranaatinheitinkomppaniassa palvellut Soini Sainio muistaa "Karhumäen tyypin" peilien valmistamisen joukkueessaan. Malliksi yksi sotilas toi peilin, jota jokainen vuorollaan käänteli käsissään ja tutki siitä pohjaa omalle peililleen. Arvoitukseksi jää, mitä kautta peilin lasi kulkeutui rintamalle ja kuka sen leikkasi ja millä välineillä.

​

Karhu ja hirvi

 

Itä-Karjalassa tuhansien tuhkakuppien, peilinkehysten, veitsien ja muiden koristeeksi tuli karhu. Karhu oli suhteellisen yleinen metsän eläin, jonka näkeminen insiproi veistotöihin. Karjalan kannaksella harrastettiin enemmän hirviveistoksia. Näiden veistosten valmistaminen alkoi ilmeisesti keväällä 1942. Tavallisesti näissä veistoksissa noin 40 cm korkea hirvi seisoo yksinään valppaana neljällä jalalla, pää koholla ja sarvet ojossa. Etenkin Valkeasaaren lohkolla tehtiin tällaisia veistoksia. Joitakin poikkeuksiakin luonnollisesti esiintyy, mutta karhu esiintyy puhdetöissä yleensä Laatokasta pohjoiseen, missä sen kannat olivat Neuvostoliiton aikana kasvaneet suuriksi. Myös hirvikanta oli poikkeuksellisen runsas, mutta suomalaisten sotilaiden laillisen ja laittoman pyynnin seuraksena määrä väheni rajusti asemasodan aikana

​

Myös muita eläimiä, etenkin vaakunaeläimiä kuten leijonaa käytettiin koriste- ja veistoaiheina. Karhu oli kuitenkin aiheista yleisin, ja kontio on ikuistettu lukuisiin veistoksiin, tuhkakuppeihin, puukontuppiin ja -kahvoihin sekä muihin esineisiin.
 

Lietolaisten puhdetöitä

Liedon alueelta ei ole todettavissa erityisesti kotipaikkakunnalta peräisin olevaa esinemallia, jonka pohjalta olisi tehty esineitä rintamalla. Veteraaneilla ja heidän omaisillaan on käsipeilejä, joiden malli on todennäköisesti opittu Karhumäellä. Samoin monilla perheillä on tuohisandaalit, jotka ovat ilmeisesti saman tekijän käsistä. Esineitä kertyi hankkeen aikana kuitenkin verrattain vähän, joten laajempaa vertailua ei ole toistaiseksi mahdollista tehdä.

Liedon erikoisuutena on hankkeen puitteissa havaittavissa tiettyjen esineryhmien, kuten pahka- ja olkitöiden puuttuminen. Erityisen yleisenä esineryhmänä on asiakirjoista, haastatteluista ja muista lähteistä noussut esille pärekorit. Vaikka niitä ei ole säilynyt nykypäiviin, on niitä selkeästi tehty lietolaisyksiköissä määrällisesti eniten.