top of page
Tämä sivusto on suunniteltu
.com
-verkkosivuston rakentajalla. Luo verkkosivustosi tänään.Aloita

Vieljärven taistelut

Kolatselästä Palalahteen ja Vieljärvelle

Petroskoihin ja Aunukseen johtavien teiden risteyksessä sijaitseva Varis-keskus siirtyi 1./VP 33:n viestimiesten haltuun. Se muutettiin Seiväs-keskukseksi. Yöllä 21.–22.7. valmistuivat yhteydet esikuntaan. Viestimiesten toiminta tällä ajalla oli pääasiassa yhteyksien jatkuvaa rakentamista ja purkamista sekä muuttamista nopeasti etenevien suomalaisjoukkojen kintereillä.

 

Kiirettä lisäsi pataljoonankomentaja Armo Karkauksen käsky, jonka mukaan kaikilla etenevillä joukoilla tuli olla käytössään viestiyhteys taakse. Linjat siis rakennettiin hyvin eteen, vaikka VP 33:n vastuulla oli ensisijaisesti rakentaa yhteyksiä divisioonasta sen rykmentteihin.

Jalkaväkirykmentti 35:n esikuntakomppaniaa pommitettiin Vieljärvellä 23.7., jolloin kolme lietolaista kuoli. Pommituksen seurauksena kuolivat kersantti Eero Posti sekä sotamiehet Frans Auranen ja Uuno Vairinen. Alikersantti Einar Nurmi oli pommituspaikan lähettyvillä ja sitoi kaksi haavoittuneista. Haavat olivat verrattain lieviä, mutta ilmeisesti kesäkuumuuden vuoksi ne eivät parantuneet. Posti kuoli haavoihinsa 24.7. kello kuusi aamulla. Myös Markus Pausio haavoittui Vieljärvellä 23.7. Hän kuoli 27.6.1942. Pommituksen jälkeen esikunta siirrettiin Vieljärven pohjoispuolelle lepikkoon.

 

Suomalaisten eteneminen oli pysähtynyt taas 26.7. ja JR 35 oli määrätty mukaan taisteluihin. JR 56:n taistelut Kollaalla alkoivat päättyä 12 päivän jälkeen. Rykmentti oli kärsinyt hirvittävät tappiot entisellä talvisodan taistelupaikalla. Vieljärvellä Jalkaväkirykmentti 35 sitoutui pitkäksi aikaa "viidakkotaisteluihin", sillä tiheissä metsikössä ja pensaikossa ei nähnyt juurikaan metriä pidemmälle eteen. Hyökkäys täällä oli jouduttu keskeyttämään kun ratkaisua Kollaalla odotettiin. Taistelut Vieljärvellä tuottivat myös tulosta, ja viestimiesten ohi kulki jonoittain ja autokuormittain sotavankeja.

Palalahdella lietolaiset viestimiehet tekivät Palolammen kylässä tavanomaista keskuspäivystystä ja rakensivat viestiyhteyksiä. Pääosa keskuskomppaniasta oli lähellä Käsnäselässä. Palolammen kylän asukkaat saivat muonaa suomalaisten ETp:stä (Elintarvikkeiden täydennyspaikka). Palalahden kolhoosin viljavarasto jaettiin alueen siviileille.


Viestipataljoona 33 sai ensimmäiset lottansa 29.7. hoitamaan puhelinkeskuksia. Kaksi lottaa kävi tuolloin harjoittelemassa Seiväs-keskuksella. Keskuslotat osoittautuivat pienen harjoittelun jälkeen taitaviksi puhelunvälittäjiksi, ja he vapauttivat keskuskomppanian miehiä muihin tehtäviin. Elokuussa pataljoonan lotiksi tulivat  Lea Eskola, Sylvi Knaapi, Kaarina Salo, Brita Vahlros, Hilma Virta ja Aune Väisälä. Hieman näiden jälkeen lottakomennukselle saapuivat Anja Kaila, Lyyli Kiiski ja Mailis Norri.

​

Viestimiehet onnistuivat saamaan käsiinsä Venäjän armeijan suuren vehnäjauhovaraston, ja sieltä viedystä yli 60 kilon pussin sisällöstä paistettiin II joukkueelle räiskäleitä. Ne tosin piti paistaa ilman rasvaa. Viestimiehet Mattila ja Línden leipoivat jauhoista suuret leivät jokaiselle joukkueen miehelle läheisen kolhoosin leipomossa.

JR 35:n esikuntakomppanian jääkärijoukkueessa palveleva Martti Alikirri kävi iltapäivällä 30.7. vaihtamassa Oiva Ryökkäällä lainassa olleen Ukko-Mauser-pistoolin FN-pistooliin. Alikirri kertoi käyneensä jo useamman kymmenen kilometrin partioreissulla vihollisen linjojen takana.

​

Vikapartioreissut pitenivät, ja toisinaan vikapartioiden piti liikkua useamman kymmenen kilometrin matkoja. Kun yksi 75 kilometrin mittainen yhteys meni poikki vain puoli tuntia vian korjaamisen jälkeen päätti kapteeni Karkaus, ettei yhteyttä enää korjattaisi. Uutisia käytiin kuuntelemassa divisioonan esikunnassa olevasta radiosta.

Vieljärvellä

Jalkaväkirykmentti 60 saavutti Vieljärven 21.7. Jalkaväkirykmentti 35 oli saanut tehtäväkseen puolustaa sen oikealla puolella Hiisjärven ja Kirvesjärven maastoa. VP 33 oli muuttanut Vieljärven lähettyville päivää myöhemmin. Puhelinyhteyksiä alkoi katkeilla taakse 25.7., ja arveltiin, että meneillään oli jotain suurempaa. Vihollinen yrittikin hyökkäystä Kukkajärveltä käsin. Täällä oli puolustuksessa kapteeni Ryynäsen komentama II/JR 35. Pataljoona torjui panssarien tukemana yritetyn saarrostuksen ja tuhosi monia vihollisen hyökkäysvaunuista. Paria päivää myöhemmin alkoivat Kirvesjärven taistelut.

​

1. Divisioona oli puolustuksessa Vieljärvellä, kun taistelut Suojärven alueesta pohjoisempana olivat riehuneet jo melkein kuukauden ajan. Alueelle alistetut saksalaiset eivät saaneet ratkaisua aikaiseksi. Taistelut kääntyivät voitollisiksi vasta 11. Divisioonan vallattua Hyrsylän ja osallistuttua taisteluun etelästä.

​

Lauri Nautela kävi etulinjasta tervehtimässä 4.8. lietolaisia tovereitaan keskuskomppaniassa. Tuolloin rintaman edessä oltiin odottavalla kannalla. Yksikössä oli alkanut ensimmäisten miesten siviiliinlähtöjen järjesteleminen. Keskuskomppanian II joukkueesta pääsivät lähtemään Aarno Rantanen ja ajomies Viitala Nautelasta. Vikapartioreissulle 6.8. lähteneet Eino Helle, Moisio ja Oiva Ryökäs kävivät samalla kertaa Vitelen kylässä. Matkalla he ostivat markoilla kananmunia, maitoa sekä suomuuraimia. Illalla viestimiehet paistoivat pannukakkua vatsan täydeltä. Elokuussa illat alkoivat viiletä, mikä onneksi tiesi hyttysten vähenemistä.

​

​Vieljärven alueella selustassa vallitsi suhteellisen rauhalliset oltavat, mutta elokuussa 1. Divisioonan lohkolla alkoivat ankarat taistelut. JR 35:n jääkärijoukkueen varajohtaja kersantti Keijo Tervahartiala kävi kuun puolivälissä partioretkellä vihollisen selustassa tiedustelemassa vihollisen asemia. Tällä matkalla lepäävän vihollisosaston tuhoamista seuranneessa tulitaistelussa lietolainen alikersantti Juho Uusitupa sai luodin vatsaansa. Haavoittunut kuoli kesken kantamisen, ja Uusitupa peiteltiin sammaleilla ja hänen hautansa merkittiin puuoksalla. Myöhemmin miehen ruumis saatiin tuotua kotiin. Martti Alikirri eksyi partiosta paluumatkalla, mutta hän pääsi itsekseen omalle puolelle. Alikirri kävi 21.8. hakemassa Ukko-Mauseriinsa lisää panoksia VP 33:lta kertoen samalla seikkailuistaan.

Keskusmiehet kävivät 8.8. vaihtamassa Seiväs-keskuksen kaksi 10-linjan virolaista puhelinkeskusta 30-linjan Erikssoniin. Uusi puhelinkeskus oli kuitenkin ukkoselle herkkänä huonossa kunnossa, ja sen kautta välitetyt puhelut kuuluivat huonosti. Virolaiset keskukset vaihdettiin seuraavana päivänä takaisin. Lopulta tilalle saatiin 30-linjan virolainen keskus. Ukkosmyrsky kiusasi 9.8., kun salamat pirstoivat useita tolppia ja korpikuusi kaatui Viteleen suuntaan kulkevien linjojen päälle. Keskuslotta Väisälä oli hoitanut keskusta jo viikon verran erinomaisesti, joten miehiä saatettiin irroittaa vikapartiotehtäviin linjalle.

Ruokavalioon ilmestyivät 11.8. uudet perunat, joita käytiin noutamassa läheisen kolhoosin perunamaasta. Esikunnasta annettiin samana päivänä siihen ankara kielto. Aina tilaisuuden tullen lietolaiset kävivät uimassa läheisessä järvessä. Järvillä käytiin myös pesemässä pyykkiä.

​

1. Divisioonan esikunta muutti eteenpäin 12.8. noin 30 kilometrin päähän Petroskoin suuntaan. Hiljaiseksi muuttuneen divisioonan puhelinkeskuksen yhteydet purettiin seuraana aamuna. Samana päivänä komppania sai oman keittäjän. Elokuun viimeiset 15 päivää VP 33 vietti Vieljärven lähettyvillä Jyrkilän ja Vieljärven kylien välissä levossa. Vapaaehtoisia viestipataljoonalaisia kävi 18.8. auttamassa Palalahdelta muuton jälkeen rukiinleikkuussa Vieljärven Salosaaressa. Saareen piti soutaa järven yli. Saaressa oli 39 asukasta ja 9 taloa. Ruista kolhoosin pellossa oli 9 hehtaarin edestä. Saarella oli myös tsasouna, jonka ympärillä olevalla kuusikkokummulla oli hautakumpujen tapaisia kohoumia. Peltotyöt olivat maatalouspitäjistä tulleille sotilaille mukavaa vaihtelua. Apua sotilaat saivat saaren asukkailta. Toinen vapaaehtoisryhmä lähti saareen niittotöihin 19.8. ja ne jatkuivat vielä 20.8. Viimeiset rukiit käytiin niittämässä 21.8.

​

Yhteyksien ja keskusten purkaminen alkoi 20.8. Luutnantti Halmevirran komppanian (2./VP 33) luona käytiin välillä kuuntelemassa radiosta uutisia. Seiväs-keskus siirtyi tuona päivänä virallisesti pataljoonan lottien haltuun.

Nuosjärvelle

Suojärven taistelujen ratkettua Karjalan Armeija saattoi jatkaa hyökkäystään. Tavoitteena oli Syvärin ja Äänisjärven tasa. Suunnitelman mukaan 1. Divisioona sitoisi VII Armeijakunnan alueella vihollisen joukot ja 11. Divisioona valtaisi Prääsän. Jalkaväkirykmentti 56 saapui elokuun puolivälissä vaihtamaan JR 35:n etulinjassa olevat osat lepoon. Jalkaväkirykmentti 60:n hyökkäys alkoi 1.9. Nuosjärven suunnalla. Kului kuitenkin viikko, ennen kuin hyökkäys oli ehtinyt Nuosjärven eteläpäähän. Erityisen ankarasti taisteltiin Kotsuran kylästä, jonka edustan miinakenttiin hyökkäys pysähtyi. Lisävoimien avulla eteneminen jatkui, ja 6.–8.9. saatettiin jatkaa hyökkäystä Nuosjärven–Topasjärven tasalle. Jalkaväkirykmentti 35:n I ja II pataljoona alistettiin 11. Divisioonalle III/JR 35:n jäädessä Hiisjärven ja Kukkajärven välille. Rykmentin siirtyvät osat lähtivät 2.–3.9.1941 Vieljärveltä sata kilometriä pohjoiseen autokuljetuksilla Säämäjärvelle Kutismaan. Kutisman motin taistelut olivat ankarat, mutta JR 35 selviytyi voittajana.

​

VP 33 lähti 30.8. kuorma-autoilla kohti itää kuuden kilometrin päähän Petroskoita kohti ja siitä edelleen 14 kilometriä koilliseen. Savinovon kylästä ajettiin noin neljä kilometriä ohitse. Täällä keskuskomppania miehitti Jalkaväkirykmentti 60:n keskuksia, muun muassa Käen ja Variksen. JR 60:n keskukset olivat peitenimeltään lintuja. Vastaavasti JR 56:lla oli peiteniminä puut ja JR 35:llä kalat. Viestipataljoona oli siirtynyt hyvin lähelle etulinjaa, ja jotkut viestimiehet kävivät aivan etumaisissa tukikohdissa. Keskuskomppania sai täydennyksenä radiojoukkueeseen mynämäkeläisen sotamies Rindellin.

Suomalaisten syyskuun alussa aloittama hyökkäys eteni hyvin. Syvärille päästiin muutamassa päivässä Tuulosjoen ylittämisen jälkeen ja 1. Divisioonan hyökkäys kohti Nuosjärveä oli alkanut ennen 11. Divisioonan hyökkäystä kohti Prääsää ja Säämäjärveä. Viestipataljoona 33 siirtyi 8.–13.9. juuri vallatulle Nuosjärven alueelle. Vänrikki Eino Helteen II joukkue miehitti ensin Norsu-keskuksen, joka oli sijoitettu venäläisten rakentamaan, konekivääripesäkkeenä toimineeseen korsuun. Keskus sijaitsi lähellä suomalaisten saartamaa mottia. Keskuskomppanian pääosa muutti alueelle 13.9. Viimeisenä saapui alikersantti Väinö Koivuniemen Seiväs-keskusta miehittänyt keskusryhmän puolikas 14.9.

1, Divisioona sai käyttöönsä keskusauton, johon Norsu-keskus sijoitettiin 9.9. Auton takahytissä oli peräti 50 linjan siviilikeskus ja etuosassa tilaa viesti- ja viestitystoimistoa varten. Divisioonankomentaja eversti Paavo Paalu ja viestikomentaja Karkaus olivat autossa taisteluiden aikana 9.9. Suomalaiset hyökkäsivät koko päivän ja vain 400 metrin päässä keskusautosta ampui suomalainen tykistön patteristo. Lähettyvillä mottitaistelut jatkuivat. Viestipataljoonalaiset joutuivat vikapartioimaan ahkerasti useiden kymmenien kilometrien matkoilla. Samoihin aikoihin korpraali Tauno Metsävuori 2./VP 33:sta kadotti Nuorjärven rannalla myllyn kohdalla järvessä peseytyessään vihkisormuksensa. Jäljistä päätellen joku oli ottanut sen, ja hän teki asiasta ilmoituksen pataljoonan esikunnalle.

 

Vikapartioreissuillaan viestimiehet kohtasivat teiden varsilla taisteluiden jälkiä: hautaamattomia venäläisiä kaatuneita, tuhottuja autoja ja panssariautoja sekä panssarivaunujen romuja. Teillä oli myös täysin ehjiä vaunuja, ja 10.9. Nuosjärvellä keskuskomppanian ohi körötteli yksi 42 tonnin ja kaksi pienempää venäläistä hyökkäysvaunua uusilla tunnuksilla koristettuna. Maantiet muuttuivat lähes ajokelvottomiksi jatkuvien sateiden takia. Vasta poutainen sää 11.9. alkoi kuivattaa teitä. Päivä oli rauhallinen, joten lähellä sijaitsevaa tykistön patteristoa käytiin usein vilkaisemassa. Patteristo pehmitti edessä olevaa mottia, joka oli hajoamistilassa. Alueella tuhottiin saarrettuja 24. Moottoroidun Jalkaväkirykmentin osia. Pyhäjärven tienoille oli muodostunut valtava 1., 7. ja 11. Divisioonan piirittämä motti. Täällä tuhoutui pääosiltaan 15.9. mennessä venäläinen 272. Divisioona ja alueelta saatiin suuri sotasaalis. Divisioonan rippeet pakenivat tiettömiä korpia pitkin itään jättäen raskaan kalustonsa suomalaisille. Yhden tien tukki kilometrin pituudelta vetäytyjien hylkäämä kolonna. Illalla pataljoonankomentaja kapteeni Karkaus piti alaisilleen lyhyen puhuttelun ja kiitti yksikköään hyvästä toiminnasta. Samalla jaettiin II luokan vapaudenmitaleja ansioituneille.

 

Motin valtaamisen merkkinä naapurissa ollut tykkipatteristo lähti ajamaan eteenpäin 12.9. Seuraavana päivänä divisioonan esikunta muutti Vieljärveltä Nuosjärvelle, ja esikunnalle rakennettiin uudesta keskusautosta kymmenen linjaa. Autossa oleva Norsu-keskus muuttui samalla Seiväs-keskukseksi ja keskuslotat ottivat sen haltuunsa. Oiva Ryökäs ryhtyi tilaamaan kokeilun vuoksi Uusi Aura -lehteä kuun puolivälistä alkaen. Lehdet ilmestyivät säännöllisesti 4–5 päivää vanhoina. Yöt olivat kylmenneet niin, että teltoissa piti pitää tulta läpi yön, mikä taas tiesi kiertäviä kipinämikkovuoroja. Idenmpänä Prääsässä asti käyneet vikapartiot kertoivat näkemästään kaaoksesta entisillä taistelupaikoilla. Keskuskomppaniasta Vainio ja muutama muu kävivät hakemassa komppanialle motista oman kuorma-auton. Bensiiniputki oli tukossa, mutta muuten auto oli hyvässä kunnossa.


Hiljaisen viikon päätteeksi 23.9. järjestettiin Nuosjärvellä paraati. Pataljoonan komentaja piti puheen ja jakoi taas ansioituneille II luokan vapaudenmitaleja. Komentaja Karkaus kertoi suomalaisten olevan valmiita etenemään Petroskoihin lännestä ja etelästä käsin. Äänisjärvi oli saavutettu kaupungin eteläpuolella edellisenä päivänä. Viestimiehetkin kunnostautuivat mottitaisteluissa, kun III joukkue keskuskomppaniasta sai 23.9. vangiksi upseerin ja 12 sotamiestä. Pyhäjärvellä Lato-keskusta hoitelevalle III joukkueen Oskari Vuoriselle oli sattunut kiperä tilanne taistelujen aikaan. Vihollinen oli yllättänyt Vuorisen kirjaimellisesti housut kintuissa, kun kuusi kiväärein aseistettua venäläistä lähestyi riu'ulla istuvaa miestä. Viestimies juoksi pöksyt nilkoissa teltalle hakemaan kivääriään, mutta venäläiset heiluttivatkin valkoista lippua. Osku sai riisua vankinsa kaikessa rauhassa aseista.

bottom of page