Lietolaiset sodassa

Kivityöt olivat lähinnä Maaselän kannaksen, etenkin Seesjärven rannoilla oleskelevien joukkojen erikoisuus. Syynä tähän olivat alueella toimivat kivilouhokset, jotka hyökkäysvaiheen päätyttyä talvella 1941 jäivät suomalaisten puolelle. Jalkaväkirykmentti 35 valistusupseerin toimintakertomuksen mukaan vuolukiviveistoksia tehtiin etenkin heinäkuussa 1943, kun rykmentti oli siirretty etulinjasta Ahvenlammen tienoille. Työtavaksi mainitaan erikseen veistäminen.

Vuolukivestä tehtiin etenkin erilaisia rasioita, tuhkakuppeja ja valokuvakehyksiä. Yksi jatkosodan upeimmista töistä nielee ollut Eino Mäen tekemä kahvikalusto. Tavallisesti esineet koristeltiin ornamenttinauhoilla, hakaristeillä ja muistokirjoituksilla. Lopuksi esineet öljyttiin, mikäli oljyä oli saatavissa. Uutena tämä vuolukivi on vihreää, mutta ajan kanssa se menettää värinsä ja tummuu mustanharmaaksi. Kivi on pehmeää, joten sen työstämiseen ei tarvinnut puukkoa ja viilaa kummempaa työvälinettä. Se oli myös haurasta, joten esineet rikkoutuivat helposti.

​

Jorma Tuohino muisteli vuolukiven työstämiseen tarvittavia työvälineitä ja menetelmiä: "Loveamiseen käytin kuuden tuuman naulaa sekä jonkinlaista viilaa. Lopuksi hioin santapaperilla ja sivelin jotain öljyntapaista siihen." Puhdetyökilpailuun vuolukivisen kahvikaluston Seesjärvellä 1942 valmistanut Eino Mäki muisteli tätä vuolukiveä materiaalina osallistuttuaan puhdetyökilpailuun: "Läheisestä avolouhoksesta hain kivet. Venäläisistä pistimistä  tein taltat ja pienen vasaran, viilalla ja hiomapaperilla viimeistelin työt. Ensin piirsin harpilla mallin ja sitten rupesin poistamaan sisustaa. Herkkää kiveä, tämä vuolukivi. Yhdestäkin, melkein valmiista kupista lohkesi korva, joten ei auttanut muu kuin heittää se pois ja aloittaa alusta. Kahdeksan pitkää päivää, aamuyöhön saakka istuin näiden kanssa ja kun sain ne valmiiksi, komppanian vääpeli vei ne sinne kilpailuun. Itse en kehdannut. Piti keksiä nimimerkki ja sanoin että kutsutaan Soropiksi, korviketta kun silloin keitettiin. Sain ensimmäisen palkinnon, kahden viikon loman"*

​

Kahden sotilaan kertomukset Steffa & Steffan teoksessa Muisto Syväriltä (s. 57) osoittavat, että tarvittavat työkalut piti improvisoida muista työkaluista tai tehdä itse. Materiaali oli helposti työstettävissä mutta myös vaikeasti hallittavissa ja ennakoitavissa, ja pienikin rikkouma esineessä riitti koko esineen hylkäämiseen. Muilta rintamilta ei ole mainintoja kivestä puhdetyöaineena, vaikka Liedon sotaveteraanit ry:n kokoelmiin kuuluukin tuhkakuppi, jonka jalusta on valkoista kiveä.

Kiviesineiden tekoon oli hyvin vähän ohjeita, esimerkiksi Sotilaan puhdetyöoppaassa ei kivitöitä mainita laisinkaan. Ainoastaan Suomen sotilaassa numero 20/1944 annetaan ohjeet ja piirrokset kivitöiden tekoon. Piirrokset on laadittu tuhkakuppien sekä kirjoitustelineen tekoon. Itse valmistusohjeessa neuvotaan: "Terätyökaluilla suoritetun alkumuokkauksen ja smirkelillä suoritetun tahonnan jälkeen tehdään viimeistelyhionta savitahkolla tai kovasimella". Ohjeessa ei eritellä kivilajeja, joten ohje lienee laadittu yleispätevästi eri kivistä tehtävien esineiden tekoon.