Lietolaiset sodassa

Uusi koti ja pitkäksi aikaa

 

"Paras majoitus tähän asti" luonnehti Oiva Ryökäs puhelinryhmänsä saamaa taloa, jossa se miehitti Lokero-keskusta. Hän mietti kaupungin mukavuuksia myös kirjeessään kotiin: "Sota on kummallista kun samaan aikaan kun toiset tappelevat edessä tai ainakin ovat etulinjan montuissa toiset asuvat kaupunkitalossa näin mukavasti." Lokero oli Divisioonan huoltokeskuksen peitenimi. Seitsemälle miehelle oli tarjolla kaksi huonetta ja keittiö puutalon toisessa kerroksessa. Puhelinkeskuksena oli 30 johdon virolainen kenttäkeskus (Tartu Telefoni Vabrikin valmistama). Se korvattiin 2.2. keskusasentajien asentamalla venäläisellä siviilikeskuksella. Keskuskomppanian II joukkue otti yhteensä kolme keskusta hoitaakseen kaupungissa. Luutnantti Pentti Heikkilänjohtama I joukkue otti hoitaakseen kaksi  keskusta. Keskukset vastaanotettiin lepoon siirtyvältä 4. Divisioonalta.

​

Lokero muuttui helmikuun alussa Napiksi ja erityisesti viestilotille tutuksi käynyt Seiväs, 1. Divisioonan esikunta sai uuden peitenimen Salama. Salama- ja Nappi-keskukset tulivat olemaan lietolaisten vakio-osoitteita pitkään. Lietolaisten muuttaessa entiseen Seipääseen se oli entinen Lohi-keskus. Muutos suuremman joukko-osaston puhelinkeskukseksi tiesi myös puhelinyhteyksien suurempaa tarvetta: tilalle tuli 50 linjan siviilikeskus. Helmikuun alku kuluikin majapaikkoja vastaanottaessa ja järjestellessä sekä niitä kunnostaessa. Radiojoukkueesta siirtyi 17 miestä 1.2. Divisioonan esikunnan muonille. Jalkaväkirykmentti 56:ssa komennuksella kuukauden verran olleet ajomiehet Valtonen, Roiko ja Saaristola palasivat 11.2. takaisin keskuskomppaniaan. Alikersantti Väinö Koivuniemi palasi lomalta Liedosta Karhumäkeen 5.2. Napissa oli muiden mukavuuksien lisäksi sähkövalot, jotka tosin rikkoutuivat herkästi. Sähköä tuottavaa generaattoria pyöritti höyrykone.

​

Vaikka huoltokeskuksessa olikin mukavat oltavat, piti viestimiesten tuon tuosta lähteä pitkille matkoille vikapartioimaan linjoja eli etsimään puhelinyhteyksissä esiintyviä vikoja, etenkin Käppäselän suuntaan kulkevissa linjoissa. Onneksi kulkuneuvoksi saatiin pisimmille vikapartioreissuille autot. Napissa oli 5.2. hiljaista, ja viestimiesten tarvitsi tehdä vain pari vikapartioreissua. Keskuksessa oli yhteensä neljä vikapartiomiestä ja kolme keskusmiestä.

​

Tuleviin urheilukisoihin alettiin valmistautua tiedustelemalla yksiköiltä puhelimitse 5.2. "huomattavia" hiihtäjiä, nyrkkeilijöitä ja painijoita. Nämä oli ilmoitettava seuraavana päivänä kello 18.00 mennessä Tunneliin, VP 33:n esikuntaan. Propaganda-aseveljet e.y. järjesti10.2.  konservatoriossa toivelaulukonsertin. Konsertti radioitiin, ja toivottiin erikseen että joukoille järjestettäisiin mahdollisuus seurata ohjelmaa.

Jalkaväen siirtyminen etulinjaan
 

Kun viestipataljoonalaiset muuttivat Karhumäkeen, siirtyi divisioonan jalkaväki etulinjaan. Jalkaväkirykmentti 35:n esikuntakomppania oli 12 kilometriä itään Karhumäestä, ilmeisesti Lumbuisissa. JR 35 oli edelleen alistettuna 4. Divisioonalle Malun lohkolla.

 

Oiva Ryökäs (1./VP 33) kävi tapaamassa veljeään Unto Ryökästä rintaman suunnassa pakkasen laskettua 10–15 asteeseen. Se oli 36 asteen hujakoilla edellisenä päivänä eli 7.2., jolloin nähtiin illalla kauniita revontulia. Veljekset olivat tavanneet toisensa viimeksi Vieljärvellä elokuussa. Oiva aloitti matkansa hiihtämällä, ja seitsemän kilometrin päästä Lumpuisista hän sai JR 35:n autoilta kyydin 15 kilometrin loppumatkan ajaksi. Perillä hän tapasi veljensä rykmentin huollon parista, ja samalla hän näki jääkärijoukkueesta huoltoon siirtyneen Jussi Linnassuon sekä Lauri Nautelan naapuriteltassa. Miehet kaivoivat kovalla kiireellä korsuja, tulisivathan ne olemaan telttoja lämpimämpiä ja muutenkin mukavampia asuntoja. Oiva yöpyi veljensä teltassa ja lähti 9.2. paluumatkalle. Muutaman kilometrin hiihtomatkan jälkeen hän sai autokyydin perille. Rykmentin komentopaikalta Lumpusiin asti noin 15 kilometrin matkalta tie oli tehty metsään erilaisten maastojen yli talviseen maastoon. Talvitie kulki soiden, yhden järven ja kolme kertaa rautatien yli.

 

Tiedustelu- ja iskuosasto perustetaan

 

1. Divisioonan yhteyteen perustettiin 8.2. tiedusteluosasto, jonka vahvuudeksi määrättiin kaksi upseeria, kahdeksan aliupseeria ja 48 miestä. Osasto aseistettiin ja varustettiin kevyesti, pelkästään pistoolein ja konepistoolein. Miehiä harjoitettiin monin eri tavoin tehtäväänsä, muun muassa koulutuksella aseettomaan kamppailuun. Osasto alistettiin Jalkaväkirykmentti 56:lle, ja sitä sai käyttää ainoastaan divisioonan komentajan luvalla. Osastoon siirrettiin miehiä JR 35:stä, JR 56:sta sekä VP 33:sta. Päälliköiksi nimitettiin toistaiseksi vänrikki Oiva Alitalo (JR 35) sekä varapäälliköksi vänrikki Pär Lindroos (JR 56) Viestipataljoonasta siirtyivät Ilmari Knaapi, Jorma Heino ja Matti Ekman. Keskuskomppanian vääpeli Knaapi siirtyi osastoon 7.2. Osasto Alitalon ensimmäinen tehtävä oli tiedustelumatka Meri-Maaselkään. Retkeä johti vänrikki Lindroos.

​

Pitkäripaisen paluu Sortavalaan

Väkijuomien myynnistä Karjalan Armeijan joukoille annettiin ohjeet 11. helmikuuta. Alkoholiliike oli nimittäin aloittanut Sortavalassa entisessä liikehuoneistossaan kaupungin kauppatorin varrella väkijuomien varastomyynnin. Vähittäismyymälää ei siis vielä avattu. Myynti Karjalan Armeijan joukko-osastoille tapahtui vastaavan komentajan antamaa lupakirjaa vastaan. Lupakirjassa tuli olla paitsi tämän allekirjoitus myös asianmukaiset leimat joukko-osastolta ja asianomaisilta virkaelimiltä. Kirjoja saatiin välittömästi kokonainen vihko rykmenttiä kohti. Lupakirjat tuli lähettää hyväksyttäviksi divisioonan esikuntaan. Yksiköiden tuli huolehtia itse viinojen noutaminen. Väkijuomat maksettiin käteisellä alkoholiliikkeen vahvistamien vähittäismyyntihintojen mukaan.
 

Taistelut Krivillä päättyvät

​

3. Prikaati eli Sininen prikaati aloitti 6.2. hyökkäyksen Krivin takaisinvaltaamiseksi. Karjalan kannaksella perustettu prikaati oli onnistuttu kuljettamaan Maaselän kannakselle salassa viholliselta. Taisteluun osallistui myös JR 35:n vahvennettu komppania kapteeni Niilo Honkalan johtamana. Vaarallinen repeämä rintamassa saatiin kuriin, kun Krivi vallattiin ja vihollisen yhteydet itään katkaistiin. Ankaran pakkasen vuoksi taistelutoiminta jouduttiin kuitenkin keskeyttämään illalla, ja saarretun vihollisen tuhoaminen jäi seuraavaan päivään.

​

Taisteluissa 7.2. Krivin motti puhdistettiin vihollisista. Aamuyöllä kello 03.00 alkanut hyökkäys eteni hitaasti, sillä puna-armeijalaiset tekivät sitkeää vastarintaa. Mottiin jäänyt venäläinen 367. Divisioona tuhottiin lähes täydellisesti, ja sen tappiot kohosivat 4.000 kaatuneeseen. Vain harvat pääsivät suomalaisten saartorenkaan läpi pakoon omalle puolelle. Sotavangiksi antautui vain 152 miestä. Suomalaisten tappiot olivat 121 kuollutta tai kadonnutta. Tammikuussa alkanut venäläisten suurhyökkäysvaihe Maaselän kannaksella päättyi 8.2.

​

Kokonaisuudessaan taistelut aiheuttivat muutenkin uupuneille ja kuluneille suomalaisjoukoille 1.500 miehen tappiot, joista noin 300 kaatuneina. Venäläisten tappiot olivat valtavat. Suomalaisten tykistön ylivoima ja venäläisten taktiikka olivat osasyynä näiden pahoihin tappioihin.

 

Joukkoliikennettä Karhumäki–Suojärvi

Karhumäki–Suojärvi linjalla alkoi bussiliikenne. Linja-auto lähti Karhumäeltä aamulla kello 7 Henkilöstötäydennyskeskuksen (HTK:n)  edestä. Seuraava pysäkki oli kello 8 Tsopinan tienhaarassa, seuraava Mäntyselän tienhaara (tie Semsjärveltä Mäntyselkään). Perillä Suojärvellä auto oli kello 17. Paluumatkalle bussi lähti aina aamuisin noin kello 8.20 aamujunan saavuttua. 1. Divisioonan sotilaille oli jokaiselle vuorolle varattu 4 paikkaa. Ne olivat etupäässä upseereille, mutta muutkin saivat käyttää niitä, mikäli paikkoja vain oli. Paikkatilaukset tuli tehdä aina lähtöä edeltävänä päivänä puhelimitse Salama 1:een, ja paluuta varten Suojärven opastuselimen päälliköltä kersantti Salmelta (puhelin Suvilahti 39). 

Partio lähtee Petrovski Jamiin

 

Luutnantti Ilmari Honkasen johtama kaukopartio lähti 8.2. Voljärveltä kohti venäläistä Petrovski Jamin huoltotukikohtaa. Tukikohdasta oli saatu aikaisemman vanginsieppauksen ansiosta hyviä tiedustelutietoja. Partio oli koottu Päämajan kaukopartiomiehistä ja Osasto Laguksen miehistä. Mukana oli myös lietolainen Karl-Johan Norrgård osasto Kuismasesta. Partio pääsi hiihtäen perille keskiyöllä 10.–11.2. ja osasto jakautui ryhmiin. Hyökkäys alkoi 00.45 ja päättyi 05.30 Honkasen antamaan merkkiin. Viholliselle aiheutettiin huomattavat mies- ja materiaalitappiot. Omat tappiot olivat viisi kaatunutta ja kuusi haavoittunutta. Partio palasi 16.2. hiihtäen osaksi saamiensa sotavankien opastamana Stalinin kanavan varren traktoritietä pitkin.