top of page
Asemasota 27.8. - 9.9.1942

Asuinoloista Karhumäellä ja Pintuisissa

 

1. Divisioonan huollon Nappi-keskus perustettiin jälleen 3.9. Salama-keskus siirtyi 27.8. teltasta ludemyrkytysten jälkeen entiseen taloonsa. Syyskuun alun miehet käyttivät asuntojensa kunnostamiseen. Keskuskomppanian miehet aloittivat asevelitalojen rakennustyöt Karhumäen sahan alueella 31.8. Töissä oli 7.9. kuusi miestä. Tarkoitus oli luovuttaa talo vähävaraiselle aseveliperheelle.

Jalkaväkirykmentti 35:n esikuntakomppanian vääpeli ylikersantti Unto Ryökäs kirjoitti lomalla olevalle veljelleen Oivalle Pintuisista. Komppanian toimistoon oli hankittu uusi korsukamiina, joka lämmitti mukavasti. Keittiön puolelle oli muurattu uusi hella. Unton kirjoittaessa illalla muut alkoivat vetäytyä yöpuulle, mutta hereillä olijat tumppasivat hänen vieressään olevaan tuhkakuppiin tupakannatsan toisensa perään. Unto lopetti pitkän kirjeensä tuumimalla "Täytyy kai lopettaa ja painua petille koska pöytäkin niin tärisee poikain kuorsauksesta."
 

Vangiksi joutumisen riskistä


Vihollisen tiedustelutoiminta vilkastui elokuun lopulla. Kuun viimeisenä päivänä saaduilta vangeilta saatiin kuulla, että väkivaltaisen tiedustelun tarkoitus oli vanginsieppausyritykset. Monet yritykset olivat myös tuloksekkaita, mistä syystä 1. Divisioona katsoi tarpeelliseksi huomauttaa suojautumisesta sieppauspartioita vastaan. Miehille tuli tehdä selväksi, että vaikka nämä eivät kuulusteluissa kertoisikaan mitään,  antaisivat näiden varusteet ja aseet joitakin viitteitä viholliselle suomalaisista joukoista. Jokaiselle miehelle piti myös tehdä ymmärrettäväksi, että kaatuminen oli vangiksi jäämistä kunniakkaampaa sekä kehotettiin viittaamaan "tunnettuun tapaan, jolla vihollinen vankejaan kohtelee".

Vartiointia kehotettiin tehostamaan etulinjassa ja yksittäisten vartiomiesten käyttö pimeällä kiellettiin. Tuolloin saatiin asettaa ainoastaan parivartioita. Vihollinen pyrki usein sieppaukseen samoilla paikoilla, joten tunnetut tunkeutumiskohdat piti varustaa huolellisesti esimerkiksi valoansoin. Viestikomentaja, majuri Karkaus kirjoitti käskyn alle, että määräys koski myös viestipataljoonalaisia. Vaikka nämä eivät enää joutuneet lähelle etulinjaa kuin poikkeustapauksissa, piti selustassa toimivien partioiden mahdollisuus huomioida.

Kaatuneiden tietokantaan on merkitty yksi vangiksi joutunut lietolainen, korpraali Eino Mainiala, joka kuoli sotavankeudessa Usmanissa Neuvostoliitossa 29.4.1942. Tietokannan mukaan hän jäi vangiksi marraskuussa 1941 Kiestingissä ja hänet on haudattu Turkuun.
 

Tulta Poventsassa


Kaupungin lohkolla pääsi 60-miehinen vihollisosasto yöllä 27.8. rantasärkille ja yritti valoraketteja ja valojuovaluoteja ampumalla saada avukseen keskityksen omalta tykistöltään. Samaan aikaan ryhmittyi kahden komppanian suuruinen osasto tehtaan alueelle. Osastot karkotettiin suomalaisten tykistön tuli-iskuilla. Kaupunkilohkolla yritettiin saada aikaiseksi tulipaloja puolin ja toisin. Venäläinen pst-tykki ampui termiittikranaateilla Poventsan kaupungista tuleen kaksi sairaalan länsipuolen rakennusta. Tuli levisi kolmanteenkin taloon. Palossa tuhoutui kaikkiaan kymmenen taloa Suomalainen savunheitin ampui vastaavasti kolme Venäjän puolen taloa tuleen. Täällä levinneessä palossa tuhoutui viisi taloa. Venäläiset polttivat omalla puolellaan kaupungin lohkon kohdalla 7.9. kaksi latoa, joiden takaa paljastui kolme uutta bunkkeria.

Vihollisen partiot ahdistivat taas Pirunsaarta, missä vartiomiehen onnistui paeta 30.8. tulenjohtopaikkaan hyökännyttä viisimiehistä partiota. Vihollinen sai sotasaaliikseen vartiomiehen jättämän konepistoolin ja puhelimen. Aallon tukikohtaakin häirittiin käsikranaatein ja partiotoiminnalla. Suomalaisten tappiot jäivät ajanjaksolla lähinnä sirpaleista haavoittuneisiin. Yksi aliupseeri menehtyi 8.9. haavoihinsa käveltyään omaan miinan. Samalla kaksi miestä haavoittui. Sotapäiväkirjan merkinnän mukaan Marskinniemi otettiin käyttöön ensimmäistä kertaa 28.8. Merkintä viitannee Suurniemen/Tapponiemen nimen viralliseen muutokseen. Niemen nimi muutettiin muistoksi marsalkka Mannerheimin käynnistä Poventsassa 20.7. 
 

Muuta ajanjaksolla tapahtunutta


Piikkiöläiskomppaniasta eli 3./VP 33:sta lähetettiin aliupseeri ja yhdeksän miestä 1. Divisioonan viljelyksille sadonkorjuutöihin. Luutnantti Heikkilä 1./VP 33:sta lähti 31.8. kalastuskomennuskunnan johtajaksi Käppäselkään.
Desanttitornin kentällä pidettiin 8.9. kunniamerkkien jakotilaisuus, jossa majuri Karkaus jakoi ansioituneille viestimiehilleen mitaleita.

Asemasota 10. - 23.9.1942

Lomalta palailijoita


Neljä lietolaista alkoi palailla 9.9. lomaltaan. Einari Nurmi, Mauno Jaakkola, Kaino Lähteenmäki sekä Oiva Ryökäs aloittivat tuolloin Turusta paluumatkan Maaselän kannakselle. Pikajuna porhalsi Helsinkiin neljässä tunnissa, sieltä matka jatkui kohti Äänislinnaa ja Karhumäkeä. Perillä Oivaa odottivat Paavo Heininen ja Oivan veli Unto, jotka kyselivät kuulumisia kotoa ja odottivat saavansa Liedosta paketit. Heininen haki samalla radionsa korjaamosta. Oiva oli pakannut paketit Turussa matkatavaraksi 35 kilon painoiseen säkkiin, josta 25 kiloa oli perunoita. Pakettia ei kuitenkaan kuulunut perille. Karhumäellä oli lomalaisten saapuessa hyvin kylmää ja syksyistä, ja monissa puissa olivat lehdet kellastuneet.
 

Jalkaväkirykmentti 35:n lohkoilla tapahtunutta


Kaupungin ja kanavan lohkoilla ei ajanjaksolla sattunut mitään tavallisuudesta poikkeavaa, ja esimerkiksi II pataljoonan sotapäiväkirjaan monen alalohkon tapahtumat on kirjattu saksaksi "Nichts neues.". Haavoittuneita ja kaatuneita tuli kuitenkin sinänsä rauhallisella ajanjaksolla.  Rykmentin riveistä kaatui ajanjaksolla 18 miestä. II Pataljoona sai puhelinkuuntelulaite "Myllyn" lohkolleen 10.9., ja laitetta omiin linjoihin kokeiltaessa se todettiin hyvin toimivaksi. Samana päivänä pataljoonan sotapäiväkirjan mukaan "Viinaa saapui pataljoonaan. Jako tapahtui nopeasti". "Myllyn jauhoiksi" eli kuuntelun tuloksina kuultiin äänen luettelevan Venäjän puolella numeroita 11.9. Viestikomentaja Karkaus ja luutnantti Alkio kävivät tutustumassa Myllyyn 16.9.

Kuuden naisen ja yhden haitaristin kiertue kävi viihdyttämässä pataljoonaa. Esityksen aikana viiden tuuman kranaatteja lenteli takamaastoon, mutta esitys ei keskeytynyt. Neljä päivää myöhemmin 20.9. kävi joukkosidontapaikan edustalla esiintymässä viihdytyskiertue Raumalta. Aallon tukikohdasta käytiin ankara taistelu 21.9. vahvan vihollisosaston tunkeuduttua kranaatinheittimien tulen tukemana asemiin. Suomalaisten tykistö onnistui karkottamaan vihollisen, joka yritti viedä mukanaan vaikeasti haavoittuneen alastarolaisen sotamies Vilho Rantakallion. Rantakallio jätettiin kuitenkin asemien eteen, mistä hänet saatiin noudettua suomalaisten puolelle. Mies kuoli myöhemmin joukkosidontapaikalle. Jalkaväkirykmentti 35 sai 13.9. täydennystä vuonna 1923 syntyneistä varusmiehistä. Yksi saapuneista oli sotamies Mauno Koivisto, tuleva Suomen presidentti.

 

Motti mieheen!


Polttopuiden hankkimiseksi aloitettiin 12.9. mottitalkoot. Normaalista puutarpeesta puuttui kolmannes. Tilanne oli kehittymässä asutuskeskuksissa kriittiseksi jo alkusyksystä. Ratkaisuksi otettiin mottitalkoot, jolloin jokainen motin (halkokuution) hakannut saisi lunastaa itselleen muistoksi pienen rautaisen kirveen. Suurempia määriä hakanneet saivat lunastaa hopeisen (4 mottia hakanneet) tai kultaisen kirveen (16 mottia). Vuoden loppuun mennessä kultaisen kirveen edestä oli motteja hakannut 3 800 henkilöä, ja asetettu miljoonan motin tavoite ylitettiin talkoissa reilusti ennen takarajaa. Mottitalkoisiin kannustettiin myös erilaisin hakkuukisoin. Tunnuslause "Motti mieheen" päti kaikkiin armeijassa asemaan ja sotilasarvoon katsomatta. 

 

Karhumäelläkin oli monissa asutuissa taloissa sangen koleaa. Viestipataljoona 33:lta tiedusteltiin 16.9., kuinka paljon halkoja sen komppaniat voisivat luovuttaa valtiolle mottiurakan suorittamiseksi. Halkoja ruvettiin hakkaamaan viikonloppuna 19.–20.9. desanttitornin juurella. Kumsajoesta kannettiin uitettuja ja vettyneitä puita ja pantiin pinoon. Homma oli siinä mielessä innostavaa, että kaikki osallistuivat työhön eikä se vienyt paljon aikaa.

Syyskuun lopulla annetussa Jalkaväkirykmentti 35:n päiväkäskyssä 31.9.* mainitaan myös valtion laitosten polttopuutarve tulevaksi talveksi. Jokainen rykmentin mies sai velvollisuudekseen hakata vähintään 1 m³ halkoja. Hakatut puut piti varastoida rauta- tai autotien varrelle. Hakkuun tuloksista piti ilmoittaa joka kuukauden 27. päivä rykmentin pioneerialiupseerille, ja tulokset ilmoitettiin päiväkäskyissä.

*Tarkoittanee 30.9.

 

Vihollinen kuuntelee!

 

1. Divisioonan alueella suoritettiin puhelinliikenteen valvontaa, ja tulokset eivät olleet hyviä. Puheluja tarkkailemassa oli 21.9. myös Viestipataljoona 33:n keskuskomppanian miehiä. Monet puhelimien käyttäjät puhuivat ilman peitekieltä suoraan yksikön asioista, jolloin mahdollisesti puhelua salakuunteleva vihollinen sai arvokasta tietoa suomalaisten yksiköiden tilanteesta. Puhelimessa oli puhuttu avoimesti niin joukko-osastojen todellisista nimistä, vahvuuksista kuin varsinaisesta taistelutoiminnastakin. Rikkeiden vakavuutta pahensi vihollispartioinnin vilkastuminen. Puhelimella varustautunut vihollispartio saattoi huomaamatta kytkeytyä divisioonan puhelinlinjoihin ja kuunnella keskusteluja. Vaara oli suuri etenkin etulinjassa, missä linjoja ei voitu rakentaa muualle kuin maahan. Syksyn kosteus lisäsi puhelinlinjojen vuotoa maahan, joten vahvistinlaitteilla saattoi vihollisen puolella pystyä kuuntelemaan suomalaisten keskusteluja.

 

Divisioonassa otettiin 17.9. koemielessä käyttöön uudet peitekielitaulukot puhelinkeskusteluja varten. "Aapisen" lisäksi huolto sai erikseen käyttöön "Kalevala" -nimisen taulukon. Aapista ja Kalevalaa luettiin sanomalla ensin taulukosta vaakasuoran sarakkeen kirjaimen aakkosnimi ja sen jälkeen pystysuoran rivin numero. Tällöin esimerkiksi K 2 (Kalle Kaksi) tarkoitti suorasuuntaustykkiä Aapisessa. Huollon taulukossa taas esimerkiksi S 4 (Sakari neljä) tarkoitti sissimuonaa. Aakkoskirjaimille oli taulukossa kaksinumeroiset vastineet, esim. Aapisessa 39 oli P-kirjain. Puhelun aluksi oli mainittava, kumpaa taulukkoa käytettiin, esimerkiksi tyyliin "Käytän Aapista". Tarkoitus ei ollut kääntää jokaista keskustelun sanaa, vaan ainoastaan ne ajatukset ja sanat, jotka rikkoivat lauseen kokonaisuuden.

Muuta ajanjaksolla tapahtunutta

 

14. Prikaatin Viestikomppania (VK/14. Pr.) purettiin 10.9. ja siitä muodostettiin JR 56:n viestijoukkueet. Osa henkilöstä siirtyi Viestipataljoona 33:een. Miehet siirtyivät uusiin yksiköihinsä seuraavana päivänä. Pintuisissa pelattiin VP 33:n keskuskomppanian kesken joukkuein Salama–Siika jalkapallo-ottelu 14.9. Siika voitti pelin jatkoajalla.  Viihdytys- ja valistusrahoilla tilattiin Viestipataljoonalle 1. Divisioonan valistusupseerilta kolme korsuradiota, joiden kappalehinta oli 3 200 markkaa (noin 660 €/kappale). Divisioonan huoltotoimistolta anottiin lisäksi 14.9. hirvenkaatolupia.

Tappioiltakaan ei vältytty: Viestipataljoona 33 menetti 12.9. yhden lietolaisistaan, kun sotamies Lauri Rauhala keskuskomppaniasta kuoli 66. Sotasairaalassa. Hänet on haudattu Lietoon

Asemasota 24.9. - 7.10.1942

Huoneiden kunnostamista sekä lähetyksiä kotoa

 

VP 33:n keskuskomppanian viestimiehet aloittivat tilojensa kunnostamisen Karhumäessä talven varalle. Vanhat tapetit revittiin alas, seinät tilkittiin huolellisesti ja päälle laitettiin puoli senttiä paksu pahvi. Seinäpahvi kierrätettiin vanhasta teltasta. Päälle suunniteltiin laitettavaksi uusi tapetti, jota oli myynnissä muun muassa Vakon kaupassa. Uusi tapetti saatiin seinään 4.10. Salama-keskukseen puolestaan ruvettiin laittamaan uutta lattiaa 8.10. Keskuskomppania sai rakenteilla olevan asevelitalon valmiiksi 26.9. Se purettiin ja lastattiin vaunuun 28.9. Lasti oli lähtövalmiina seuraavana päivänä. Kaikki pataljoonan rakentamat asevelitalot luovutettiin samana päivänä Pioneeritoimistolle.

Kotiseudulta oli alkanut tulla rintamalle perunaa poikien ruokapöytien täydennykseksi. Keskuskomppania nosti omien Karhumäen lähellä olevien palstojensa perunat 28.9. Peruna olikin rintamalla harvinaista ja haluttua syötävää. Lietolaisten keskuudessa heräsi ajatus pyytää kotiseudulta suuri satsi, sillä nostoaikana ne olivat hyvin halpoja, ja lähettää ne junalla Karhumäkeen. Ajatus sai kannatusta ja keskuskomppaniasta lähti 23.9. nelihenkinen komennuskunta kymmenen päivän komennukselle hankkimaan perunoita. Matkaan lähtivät Paavo Lehto, Lauri Järventaus, Kaarlo Tuominen ja Ilmari Laine. Tavoitteena oli hankkia jokaista komppanian miestä kohti 25 hehtolitraa perunoita. Kuljetusta varten saatiin junaan hankituksi littera, jolla perunat saatiin tuotua Liedosta Karhumäelle ilmaiseksi. Perunakomennuskunta palasi 5.10. yöllä. Miehet saivat perunoita hyvin koottua, suunnilleen noin 10.000 kiloa. Armeijan autot oli saatu Turusta avuksi ajamaan perunat asemalle, mutta vaunua odotellessa perunasatsi sai odottaa Turun Osuuskaupan makasiinissa.

Oiva Ryökäs oli käynyt aina tilaisuuden tullen asemalla kysymässä lomalta paluun yhteydessä kadonnutta pakettiaan. Hän alkoi pitää sitä lopullisesti menetettynä, mutta kiitti onneaan ettei sisältö ollut erityisen arvokas, ainoastaa elintarvikkeita. Syyskuun lopulla saapui Liedosta kaksi pakettia, joista toinen oli ollut matkalla 18 päivää. Vasikanpaisti oli hieman homeessa, mutta se ei rintamaolosuhteissa suuremmin haitannut. Paketissa tulleista jauhoista paistettiin lettuja marmeladin kera.
 

Lentopalloa hyppytornin äärellä Karhumäellä

 

Keskuskomppania kunnosti 25.9. lentopallokenttää. 1. Divisioonan esikunnassa oli lajia harrastettu pitkin kesää, ja viestipataljoonalaisten keskuuteen laji levisi syyskuun lopulla. Pataljoonassa alettiin pelata lentopallon mestaruussarjoja kahden viikon ajan seitsemän joukkueen kesken. Jokaisesta komppaniasta tuli kaksi joukkuetta ja esikunnasta yksi. Pelit pelattiin hyppytornin vieressä olevalla kentällä. Lietolainen keskuskomppania pelasi ensimmäiset kaksi lentopallo-otteluaan 26.9. Kolme päivää myöhemmin pelatun ottelun komppanian joukkue hävisi. Pataljoonan virallinen sarja alkoi 27.9.. Neljäs kierros alkoi 3.10., johon komppanian joukkueet osallistuivat lähes päivittäin. Yksi uusintaottelu jouduttiin pelaamaan 7.10.

Yhteensä kahdessa viikossa pelattiin 21 peliä, ja sarjan voitti 2. Komppanian I joukkue häviten ainoastaan kerran. Toisesta ja kolmannesta sijasta kamppailivat keskuskomppanian I joukkue, 3. Komppanian I joukkue ja 2. Komppanian II joukkue. Turkulaiskomppania (2./VP 33) oli sarjoissa hyvin vahvoilla, vaikka ottelut olivat tasaväkisiä.
 

 

Musiikkia Kumsajoen rannalla ja muuta Viestipataljoonan tienoilla

 

1. Divisioonasta koottu musiikkiryhmä eli viihdytyskiertue (eli hiihdytysviertue, sanaväännöksen alkuperä tuntematon) harjoitteli Kumsajoen rannalla. VP 33:lla oli suora yhteys muusikoihin, joiden peitenimi oli Rumpu. Soittajat saivat ohjelmansa valmiiksi lokakuun alussa ja esiintyivät muun muassa Karhumäen teatterissa 5. ja 6.10.  "Karhumäen pojat" lähtivät kotiseutukiertueelle keräämään varoja taloihin, jotka luovutettiin sodassa vammautuneille. Teatterin ohjelma oli pääasiassa musiikkia, välillä kuuluttajana toimiva kersantti Lehmus huvitti yleisöä esityksillään.
 

Viestipataljoonan aseistuksessa ja varustuksessa tehtiin joitakin muutoksia. Konepistoolien rumpulippaat vaihdettiin tankolippaisiin. Samalla 1./VP 33 lainasi Molotoff-autonsa (yleisnimitys sotasaaliskuorma-autoille) Salaman eli Divisioonan esikunnan puhelinkeskuksen käyttöön. Keskuskomppania luovutti sotapäiväkirjan merkinnän mukaan 28.9. pataljoonan esikunnalle 20 tsekkiläistä pistoolia.

Komppanian hakkaamia halkoja luovutettiin eteenpäin 120 kuutiota. Komppaniassa oli tuolloin 96 miestä, eli "motti mieheen" periaate toteutui. Tehtävään oli ryhdytty 1./VP 33:ssa 15.9., eli urakkaan ei kulunut muiden palvelustehtävien ohella kahtakaan viikkoa.

Lentopallon ohella harrastettiin muitakin lajeja: 2.10. alkoi suuri kolmiottelu, johon kuului käsikranaatin heittoa, 3000 metrin juoksu ja kivääriammunta. Kaikkien piti suorittaa kisa, ja 6.10. mennessä sen oli suorittanut jo 92 miestä. Kolmiottelussa aloitettiin viimeinen osuus 7.10. Tällöin piti ampua Karhumäen varuskunnan ampumaradalla 150 metrin kenttäammunta. Kisaan osallistui tuolloin 90 miestä.

1. Divisioonan historiikkia varten kehotettiin valistusupseereja hankkimaan kirjoituksia Viestipataljoonaa koskevaan osaan.
 

Jalkaväkirykmentti 35

 

Tähän väliin on mielenkiintoista tarkastella Jalkaväkirykmentti 35:n vaiheita pataljoonittain jokaisen pataljoonan sotapäiväkirjan perusteella. Rykmentin historiikki esittelee samoin vaiheitaan pataljoonittain asemasodan ajalta. Syyskuu ja lokakuu olivat suhteellisen hiljaisia eikä historiikista juurikaan mainita ajalta kuin yksittäisia kaatumisia ja haavoittumisia.

Vaikka lietolaiset kuuluivat perustamisvaiheessa 1941 pääasiassa rykmentin esikuntakomppaniaan ja kolonnaan, on muistettava että heitä palveli myös jalkaväkipataljoonien keskuudessa viestimiehinä, komennuksilla sekä rivimiehinä. Myöhemmin lietolaisia tuli rykmenttiin täydennyksenä alokasvaiheen jälkeen täydennyskeskuksista. Jalkaväkirykmentti 35:n tapahtumat koskettivat tai ainakin antoivat puheenaihetta Maaselän alueella sotiville lietolaisille. 

Pataljoonien vertailu antaa myös hyvän kuvan tapahtumista eri yksiköissä: I pataljoona otti rintamavastuun II pataljoonalta, joka siirtyi lepoon. III pataljoona pysyi omalla lohkollaan. Eri pataljoonat alkoivat suorittaa vaadittuja kolmiotteluita heti, kun saivat siihen  mahdollisuuden. Lajeina tässä oli kuten aiemmin Viestipataljoona 33:lla käsikranaatinheitto, 3.000 metrin juoksu sekä kivääriammunta. I Pataljoona oli suorittanut kolmiottelunsa jo elokuun lopulla.
 

JR 35: I Pataljoona 24.9.–7.10.1942: Rintamavastuussa

 

I pataljoona vaihtoi asemia II pataljoonan kanssa, joka siirtyi lepoon. Vastuu etulinjassa alkoi heti verottaa pataljoonaa haavoittuneilla ja kaatuneilla. Lohkolla häirittiin vihollisen varustustöitä ja karkoitettiin lähestyviä partioita tykistötulella tai jalkaväen aseilla. Esimerkiksi aamuyöllä 1.10. nähtiin Suo-lohkolla Kanavan pikkusaareen liikkuvan kolme vihollista. Konekiväärituli osui näistä yhteen, ja kaksi muuta vetivät paetessaan kaatuneen tai vaikeasti haavoittuneen toverinsa perässään.

Kymmenmiehinen vihollispartio onnistui 3.10. yllättämään Pirunsaaressa kolme kuulovartioon menevää suomalaista. Kaksi miehistä haavoittui konepistoolin tulesta ja käsikranaatinsirpaleista. Suomalaiset pääsivät pakenemaan omalle puolelleen esteiden ja miinakentän läpi, mutta joutuivat jättämään summeripuhelimen ja konepistoolin yllätyspaikalle. Konepistooli saatiin noudettua takaisin seuraavana yönä.
 

JR 35: II Pataljoona 24.9.–7.10.1942: Pataljoonassa on miehiä

 

Turkulainen sotamies Matti Seppä II/JR 35:n 8. Komppaniasta (konekiväärikomppania) kaatui 27.9. harhaluodista. Hän oli kahden kilometrin päässä linjoista. Kaatuminen synnytti lähellä olevien keskuudessa pelkoja suuresta vihollispartiosta, jota alettiin etsiä lähimaastosta vimmatusti.

Kuten mainittua, II pataljoona vaihdettiin reserviin etulinjan taakse ajanjakson alussa. Pataljoona ryhtyi kunnostamaan majoitustilojaan. Pataljoonan esikunta ja 8. Komppania majoittuivat Pintuisiin ja loput pataljoonasta pääosin Jokikylään. 5. Komppania oli Poventsan tien varrella. Majoitustilojen rakentamisen ohella oli erilaisia harjoituksia, asehuoltoa ja tarkastuksia. Viihdytyskiertue esiintyi pataljoonalle 1.10. Seuraavana päivänä päästiin keräämään puolukoita. Pataljoonan komentaja majuri Rysä sai pitkällä siimalla 3.10. kahden kilon lohen. Yöllä lähetettiin viinakomennuskunta Sortavalaan.

Rykmentin komentaja eversti Laaksonen saapui 4.10. tarkastamaan pataljoonan. Majuri Rysä ilmoitti yksikön, mitä seurasi katselmus. Pataljoonan komentaja piti ensimmäisen lyhyen puheen, jonka jälkeen luettiin kaatuneiden nimet. Näitä kunnioitettiin hiljaisella hetkellä. Sitten luettiin ylennykset ja jaettiin kunniamerkit. Tämän jälkeen rykmentinkomentaja Laaksonen piti vuorostaan pataljoonalle puheen korostaen rykmentin lohkon tärkeyttä. Hän oli pitänyt saman puheen aiemmin I pataljoonalle. Tilaisuuden päätti hartaus ja ohimarssi Poventsan tiellä. Sotapäiväkirjan merkinnän mukaan "Todettiin, että pataljoonassa on miehiä."

Pataljoonan esikunta valmisti levossa luutia. Uusi viinakomennuskunta lähetettiin Sortavalaan 6.10.,ja se palasi 8.10. jonka jälkeen "Hartaasti odotetut viinat jaettiin yksiköille. Ilta meni siististi ja rauhallisesti."
 

JR 35: III Pataljoona 24.9.–7.10.1942. Monta merkkipäivää 3.10.


Yksi pataljoonan 11. Komppanian miehistä haavoittui tapaturmaisesti 24.9. pistoolin pudottua lattialle ja lauettua. Pohjoislohkolla nähtiin varsinainen panssarintorjuntatykkien kaksintaistelu, jossa venäläisten tykki vaikeni ensin. Divisioonan komentaja kenraalimajuri Paalu kävi 26.9. tutustumassa pataljoonan lohkoon yhdessä rykmentin komentaja Laaksosen kanssa. Vieraita käytettiin pohjoislohkolla tutustumassa Laation komentopaikkaan, "Kalan" rakennusraunioon ja sen lähipesäkkeisiin ja itse Poventsan kaupungissa sairaalaan.
 

Määräysten mukaisesti pataljoonan yksikön ilmoittivat 26. päivä tuloksensa osallistumisestaan mottitalkoisiin. 9. Komppania oli hakannut 95, esikunta 61, 10. Komppania 23 ja 12. Komppania 16 mottia halkoja. Juuri lohkoa vaihtanut 11. Komppania ei ollut ennättänyt hakkaamaan ainuttakaan mottia. Ilmoitus oli syksyn ensimmäinen. Pohjoislohkon oikealla reunalla (ns. Kankaanpään lohko peitenimien mukaan) ryhdyttiin kaivamaan viemärikanavaa asemista, jotka suoperäisessä maastossa olivat veden vallassa. Kanavan pituudeksi suunniteltiin 130–150 metriä ja syvyydeksi lähes kaksi metriä, joten kaivettavaa riitti. Työn keskeytti vihollispartio, joka saatiin karkoitettua. Rykmentin valistusupseeri luutnantti Sepponen saapui tutkimaan pataljoonan mielialoja sen eri lohkoilla. Hän totesi mielialan hyväksi.

Pataljoonan lohkolle ajoi syyskuun viimeisenä kaiutinauto, josta soitettiin illalla venäläisille musiikkia ja pidettiin kolme esitelmää. Esitelmissä selitettiin venäläisille, mitä heidän pitäisi tehdä ja kuinka olla. Lähetykseen kuului myös yliloikkarin puhe, joka kertoi olojen paremmuudesta suomalaisten puolella ja kehotti muitakin loikkaamaan. Yliloikkari oli saatu vangittua muutamaa päivää aiemmin, ja häneltä saatiin muutamia uusia tietoja venäläisten pesäkkeistä.

Pataljoonan komentajalla kapteeni Honkalalla oli 3.10. syntymäpäivä, ja hän oli samalla toiminut tasan vuoden pataljoonan komentajana. Samana päivänä valmistui komea viiden huoneen ja keittiön laajuinen komentokorsu, jolle annettiin nimeksi Poventsan lukko. Rykmentin Aseveljien historiatoimikunta kokoontui pataljoonan alueella 5.10. Pataljoonalaiset alkoivat suorittaa kolmiotteluitaan 6.10. alkaen.
 

Miestä väkevämpää

 

Laillisesti Sortavalasta haettujen viinojen ohella harrastettiin yksiköissä omaa tuotantoa. Kenraalimajuri Paavo Paalu oli kuullut huhuja, joiden mukaan hänen rintamaosallaan valmistettiin kiljua ja pontikkaa. Kirjelmässään 24.9. komentaja kielsi jyrkästi kaikenlaisten alkoholipitoisten juomien valmistamisen. Sen hetkinen muona-annos todettiin niin pieneksi, ettei siitä likenisi yhtään muihin tarkoituksiin kuin ruokailemiseen. Kenraalimajuri huomautti myös että "Sitäpaitsi kiljun ja pontikan nauttiminen on epäterveellistä ja niiden valmistaminen on kaiken lisäksi laitonta."

Rykmenttien ja 1. Divisioonan historiikin perusteella pontikan ja kiljun valmistaminen oli hyvin yleistä joukkojen keskuudessa, jopa aivan etulinjassa. Eräässä valokuvassa JR 35:n kranaatinheitinkomppanian miehet valmistavat pontikkaa aivan lohkon vaarallisimman tukikohdan Pirunsaaren läheisyydessä. Mäski tehtiin puuronkeittoon tarkoitetuista jauhoista ja säästetyistä sokeripaloista. Hiivan toivat lomalaiset palatessaan siviilistä. Korsuperinteen keräys vuonna 1973 tuotti aiheesta runsaasti muistelmia.
 

Muuta ajanjaksolla tapahtunutta

 

Äänislinnan valtauksesta, johon 1. Divisioona otti merkittävästi osaa, tuli kuluneeksi vuosi 1.10. Divisioonan miehille jaettiin merkkipäivän kunniaksi ylimääräinen korvike ja sokeria sekä keksejä.

bottom of page