top of page
Asemasota 23.4. - 6.5.1942

Sulava ja taas lumen peittämä Karhumäki


Lumen alta alkoi paljastua kaikenlaista venäläisten hylkäämää rojua ja roskaa, jonka nämä olivat hylänneet talven aikana. Hankea ei enää ollutkaan Maaselässä kuin paikka paikoin, sillä huhtikuun puolenvälin jälkeen lämmennyt sää sulatti nietokset tehokkaasti. Äänisjärvi oli vielä jäässä vappuna. Nurmikot kaupungissa alkoivat kuivaa, joten ulos saattoi mennä istuksimaan kastumatta. Karhumäen Lottahotelli toi kanttiininsa tarjoilupöydät ulos huvipuistoon. Vappua juhli muun muassa torvisoittokunta soitollaan venäläisten rakentamalta lavalta. Sitä kuuntelemaan kokoontui runsaasti sotilaita ja lottia. Vapputunnelmaa toi Nappi-keskuksen alakerran ruokalan kahden lotan laittama sima, jota nämä tarjosivat keksien kera kakkoskerroksen viestimiehille.

 

Paljastuneiden roskien siivoamisessa riitti puuhaa, ja kaupunkia puhdistettiin muutenkin sodan tuhoista. Pientä takatalvea saatiin 4.5., kun paikka paikoin syntyi 20–50 sentin lumikinoksia. Tätä seurasi kolean sään aika, joten lumi jäikin vielä joksikin aikaa. Yöllä 5.–6.5. oli pakkasta yli kymmenen astetta ja lunta satoi lisää. Jalkaväkirykmentti 35:n levossa olevat yksiköt viettivät vappua ottaen aurinkoa korsujensa edessä. Tivolin sijasta vappuviihteestä huolehti rykmentin lohkolla vihollinen: tämä pystytti korkeille kumpareille öisin Hitlerin, Mannerheimin ja muiden vastaavien henkilöiden kuvia iskulauseilla varustettuna. Musiikkilähetysten ohella suomalaiset saivat kuullakseen propagandapuhetta, jossa luvattiin hyvät olot puna-armeijalaisten puolelle karkaaville.
 

Tarkkaavaisuuden puutetta ja sinisilmäisiä suomalaisia


Maaselän Ryhmä antoi operatiiviselta osastoltaan kipakan kirjeen melkoisesta huolimattomuudesta. Ummikkovenäläinen partiostaan eksynyt Puna-armeijan sotilas oli harhaillut suomalaisten selustassa viisi kokonaista päivää täysin esteettä. Venäläisen partion tehtävä oli räjäyttää kohde Karhumäessä, kulkea Muurmannin rataa pitkin pohjoiseen ja tuhota matkan varrella rautatietä. Partiolla oli mukanaan runsaasti räjähdysaineita, polkumiinoja, käsikranaatteja, konepistooli sekä muonana säilykepurkkeja. Partiostaan eksynyt seikkailija heitti räjähdysainetta sisältävän reppunsa metsään ja harhaili Lumbusin ja Malun välisellä alueella. Mies liikkui jalan rautatietä pitkin tai aivan sen läheisyydessä. Hän ehti talsia useita kymmeniä kilometrejä, ja tänä aikana juna ja moottorivaunut kulkivat hänen ohitseen muutamaan kertaan. Harhailija nukkui yönsä useissa taloissa. Mies oli myös tavannut suomalaisia sotilaita, joiden kanssa oli keskustellut ja saanut näiltä tupakkaakin. Mies oli pidätetty vasta 2.5., vaikka tämän partio oli ylittänyt rintaman jo 27.4. Pidätettäessä miehellä oli yllään venäläinen upseerimallin sadetakki ja lakki.

Operatiivinen osasto alleviivasi kirjeessä asian käsittämättömyyttä. Venäläiseen sotilaspukuun pukeutunut, suomea taitamaton vihollinen oli kulkenut täysin esteettömästi suomalaisten selustassa viisi päivää etulinjan lähellä. Välistä vastaantulijat olivat kohdelleet häntä niin ystävällisesti, että vangitun oli vaikea uskoa olevansa Suomen puolella rintamaa. Asia esiteltiin "tyypillisenä esimerkkinä". Vastaisuudessa ilman vartijaa esiintyvät sotavangit tuli pidättää, kuten myös epäilyttävät suomalaisessa sotilaspuvussakin esiintyvät henkilöt. Suomalaisten välinpitämättömyys vaikoiluvaaraan nähden sekä helläkätisyys sotavankeja kohtaan oli Operatiivisen Osaston päällikön everstiluutnantti Nevasaaren mukaan herättänyt huomiota niin vastapuolen kuin muiden ulkovaltojen keskuudessa.


Lotille aletaan maksaa palkkaa


Joukko-osastoja pyydettiin ilmoittamaan 5.5. menessä palveluksessaan olevat lotat, joille vastaisuudessa maksettaisiin kuukausittaista palkkaa. Tätä varten lotat jaettiin kahdeksaan ryhmään, joiden mukaisesti yksiköiden tuli ilmoittaa kuinka monelle lotalle ehdotetaan palkan maksamista. Palkkaa maksettiin vain niille, jotka olivat palveluksessa Lotta Svärd -järjestön liikekannallepano- tai työmääräyksellä. Palkan ehtona oli myös, että lotta oli ollut palveluksessa vähintään kaksi kuukautta. Palkka suoritettiin korkeintaan määrävahvuuksien edellyttämälle määrävahvuudelle, josta vähennettiin aikaisemmin palkattu naistyövoima.

Viestijoukkoja lähinnä olivat ensimmäisen ryhmän viestilotat, jotka jaettiin edelleen sähköttäjälottiin sekä puhelinlottiin. Sähköttäjälotat hoitivat radioliikennettä, eli lähettivät ja vastaanottivat sähköttämällä radioviestejä. Puhelinlotat taas toimivat puhelinkeskuksissa puhelunvälittäjinä. VP 33:ssa palveli huhtikuun lopulla kolme sähköttäjälottaa ja neljä puhelinlottaa. Hyökkäysvaiheessa nämä naiset olivat vapauttaneet merkittävän osan keskuskomppaniaa muihin töihin. Toisena lottaryhmänä olivat lääkintälotat ja kolmantena eläinlääkintälotat. Neljäntenä ryhmänä olivat kanslialotat, jotka huolehtivat toimistotyöstä. Heidän apunsa esikunnissa oli havaittu jo talvisodassa korvaamattomaksi, ja jatkosodan alussa kanslialottia oli pyydetty henkilökohtaisin pyynnöin tehtäviin ohi keskusjärjestön. Kaksi seuraavaa ryhmää olivat vaativammissa johtamistehtävissä oleville lotille. Viidentenä ryhmänä oli emännöitsijä- ja vastuunalaiset keittäjälotat sekä kuudentena korjaamoiden johtajalotat. Seitsemännen lottaryhmän muodostivat vaatevarastojen hoitajalotat. Viimeiseen, kahdeksanteen ryhmään kuuluivat yhdyslotat jotka huolehtivat lottatyövoiman välittämisestä joukko-osastoihin.
 

Lomalaisia ja lepääviä

 

Päämajan määräyksestä traktorinkuljettajalomalle laskettiin VP 33:n keskuskomppaniasta kuusi miestä, muun muassa Toivo Veijula, Vieno Lehtonen sekä Viljo Keskitalo. Toukokuun alussa Olavi Mannonen oli jo lomalla Nappi-keskuksesta. Prosenttilomalla JR 35:n esikunnasta ollut Unto Ryökäs taas ylennettiin loman aikana ylikersantiksi. JR 56:n 7. Komppaniassa palveleva Lauri Lepistö kävi tervehtimässä VP 33:n tovereitaan 5.5. Hänen pataljoonansa oli juuri vaihdettu rintamavastuusta etulinjasta, ja tiedossa oli kolmen viikon lepovaihe. Nyt onneksi linjoilla oli ollut suhteellisen rauhallista, mutta asemien luovuttamispäivän aamuna tarkka-ampuja surmasi yhden lepoon siirtyvistä.

 

Muuta ajanjaksolla tapahtunutta

 

Sota-aikana siviilihallinto pyöri ja avoimia virkoja piti täyttää. Ylipäällikkö marsalkka Mannerheim kiinnitti huhtikuussa asiaan huomiota ja kirjoitti puolustusministerille, ettei rintamalla olevilla ollut tilaisuutta hakea kotipaikkakunnallaan avoinna oleviin virkoihin. Mannerheim toivoi puolustusministerin esittävän hallitukselle, ettei valtion virkoja ja toimia täytettäisi vakinaisesti sota-aikana. Saman kehoituksen toivottiin ulottuvan myös siviilitoimen paikkoihin.

Asemasota 7. - 20.5.1942

Viimeinen lotta lähtee ja lietolaisia pääsee lomalle
 

Viimeinen keskuskomppanian (1./VP 33) lotista, Hilma Virta lähti komppaniasta 12.5. Hän oli ollut yksikön mukana 19.8.1941 lähtien. Muina lähtemisinä Paavo Lehto ja Oiva Ryökäs pääsivät lomalle Lietoon 12.5. Myös Erkki Salmi, Jaakko Vainio ja Urpo Kaurinkoski olivat lähteneet aiemmin lomilleen. Yksiköt olivat saaneet ylimääräisia kahden tai kolmen viikon työlomia, joten Sankarivainajien muistopäivänä 17.5. Liedon kirkossa oli paljon rintamalta lomailevia sotilaita mukana seppeleen laskussa.

Lehto ja Ryökäs lähtivät matkaan 12.5. illalla kello 23.15 Karhumäen asemalta. He olivat Äänislinnassa seuraavana päivänä kello 09.00, mistä juna lähti Helsinkiin kello 11.35. Torstaina 14.5. juna saapui iltapäivällä kello 16.00 Riihimäen asemalle. Vaunut olivat täällä aivan täynnä, eikä kaikille riittänyt istumapaikkoja. Matkalaiset nukkuivat vuorottain Riihimäen Marttojen lepokodissa. Riihimäeltä matka jatkui kello 20.16. kohti Toijalaa, mistä päästiin lähtemään kello 23.00 Turkuun. Perillä juna oli 15.5. kello 02.30 Liedon asemalla. Kaikkiaan matkaan oli siis mennyt yli kaksi päivää.
 

Keskuskomppanian vaiheita


Viestikomentaja Armo Karkaus piti 7.5. majoitus- talli- ja tupatarkastuksen. Seuraavana päivänä vuorossa oli kivääritarkastus, mitä varten aseet jynssättiin hyvin ja tarkastuksen kannalta onnistuneesti. Muutamaa päivää myöhemmin 12.5. vuorossa oli kaikille lääkärintarkastus. Tarkastusinto jatkui: Pataljoonan yksiköiden tuli pitää viikoittain täitarkastus, ja tulos piti ilmoittaa esikuntaan Tunneliin torstai-iltaisin kello 19.00 mennessä. Ilmoituksesta tuli ilmetä, kuinka monella prosentilla miehistä löytyi täitä. Samoin piti kertoa, minkälaisia saunoja oli ja oliko käytettävissä täikampoja. Myös alusvaatteiden vaihdot piti raportoida,

 

Keskuskomppania ja 2. Komppania pelasivat 13.5. ystävyysottelun jalkapallossa. Ottelu päättyi maalein 4–1 2. Komppanian voittoon.

Lomakuljetusten järjestämistä rautateitse – kenraali Paalu logistikkona
 

1. Divisioonan joukot ja muut Karhumäeltä lomille lähtevät yksiköt olivat juna-aikataulujen suhteen huomattavasti Äänislinnaan ja Syvärille majoittuneita yksiköitä heikommassa asemassa.  Junanvaihoissa ja pitkässä matkassa Karhumäeltä Helsinkiin meni paljon arvokasta loma-aikaa, joten sotilaiden kannalta jokainen säästetty tunti olisi tärkeä. Lomalaiskuljetukset vaativat myös runsaasti elintärkeää rautatiekalustoa ja henkilöstöä. Kenraalimajuri Paavo Paalu teki asiasta korjausehdotuksen 16.5. Maaselän Ryhmän komentajalle, kenraaliluutnantti Taavetti Laatikaiselle. Kirjoittamisajankohtana Itä-Karjalasta pääsi koti-Suomeen kolmella junalla, jotka kulkivat molempiin suuntiin:


1) Pikajuna Äänislinna–Helsinki–Äänislinna lähti Äänislinnasta kello 19.30 ja palasi Äänislinnaan kello 11.23

2) Syvärin juna kulki Syväristä Helsinkiin lähtien kello 17.30 ja palasi Syvärille kello 12.22

3) Matkustajajuna Äänislinna–Helsinki–Äänislinna lähti Äänislinnasta kello 11.35 ja palasi kello 15.15.
 

Karhumäeltä lähtevät vaihtoivat junaa tavallisesti Äänislinnassa, eli kaupunkiin oli päästävä lomalle lähtiessä ennen kello 19.30 tai 11.35. Kolmesta vaihtoehdosta viimeinen eli matkustajajuna oli varattu pääasiassa Karhumäen suunnan joukkoja varten. Pikajunasta oli varattu Maaselän Ryhmän sotilaille 21 makuupaikkaa. Matka Äänislinnasta Karhumäkeen kesti yhdeksän tuntia 40 minuuttia.

 

Karhumäkeläisten käyttöön tarkoitettu matkustajajunan runko seisoi siis Äänislinnassa 20 tuntia ja 20 minuuttia käyttämättömänä sillä välin, kun toinen juna kuljetti matkustajat ja tavarat Äänislinnasta Karhumäkeen ja takaisin. Paalu ehdotti, että Helsingin juna voisi matkata suoraan Karhumäelle ja palata sieltä takaisin. Karhumäen rautatieviranomaiset olivat ilmoittaneet, että kesäkuun alkuun mennessä rataosuuden varrella olisi riittävästi vedenottopaikkoja höyryvetureille. Samalla matka lyheni kaksi tuntia suuntaansa, eli edestakainen matka Äänislinna–Karhumäki lyheni yli 20 tunnista 16 tuntiin. Paalu huomautti, että näillä aikatauluilla suoraan Helsingistä Karhumäkeen kulkeva juna pysyisi aikataulussa ja mikä tärkeintä, vapauttaisi veturin ja kaksi junarunkoa (26 vaunua) muuhun käyttöön. Koska juna matkustaisi suoraan Helsingistä Karhumäkeen, ei Äänislinnassa tarvitsisi purkaa Helsinki–Äänislinna-junaa ja kuormata Karhumäkeen menevää junaa. Suora juna siis vapauttaisi tuikitärkeää asemahenkilökuntaa muihin tehtäviin, eikä siirtokuormauksessa katoaisi tai rikkoutuisi tavaroita.

 

Karhumäen lomalaisten ei myöskään tarvitsisi rynnätä Äänislinnan asemalla uuteen junaan napatakseen uudesta vaunusta makuu- tai istumapaikkoja. Uusi junayhteys säästäisi heidän loma-aikaansa melkein viisi tuntia. Pikajunayhteyteen tähtääville lomalaisille ehdotettiin moottorivaunukuljetuksia Äänislinnaan. Syväriltä pääsi vastaavanlaisella kuljetuksella Tokarin asemalta pikajunalle ja takaisin. Karhumäen lomalaiset jättäytyivät usein aamulla kello 09.05 Äänislinnaan lähteäkseen pikajunalla kello 19.30. Moottorijunayhteydellä voitaisiin välttyä tältä kymmenen tunnin odotukselta. Samalla juna voisi kuljettaa Karhumäen Kenttäsairaaloiden potilaat Äänislinnaan.

 

Majoitus- ja lämmityskokemuksia

 

Majuri Rysä tiedusteli 9.5. puhelimitse majoitukseen ja varusteisiin liittyviä asioita. Majuri Jahnukaisen omien kokemusten ja komppanianpäälliköiltä keräämien tietojen pohjalta laadituista vastauksista saa paljon mielenkiintoista tietoa oloista Poventsassa II pataljoonan lohkolla ja muista sotakokemuksista.

Jahnukaisen mukaan pahviteltat olivat monessa suhteessa parempia asuinpaikkoja kuin kangasteltat. Pahviteltat olivat monin paikoin käytössä halki asemasotavaiheen, kun korsuja ei ehditty tai pystytty rakentamaan, kangastelttoja ei riittänyt eikä talomajoitukseen päästy. Pahviteltta oli kaiken kaikkiaan lämpimämpi, siistimpi ja valoisampi kuin kangasteltta. Pahviteltassa oli myös lähes olematon veto, mitä kangasteltoissa ei voinut välttää. Maaselän kannaksella moniin pahvitelttoihin saatiin myös sähkövalo. Poventsan olosuhteissa oli kuitenkin käytettävä kangastelttoja. Pahviteltan pystyttäminen kesti pitkään eikä sen materiaali kestänyt purkamista ja kokoamista yhtä hyvin kuin kangasteltta. Pahvitelttihin käytettävän materiaalien kuljettaminen oli hevosajoneuvoilla hyvin hankalaa. Samoin käytössä olevat tiet olivat talven aikana vaikeasti kuljettavissa.

Asumukset lämmitettiin kamiinoilla. Jahnukaisen kokemusten perusteella nelikulmainen niin kutsuttu telttakamiina oli pyöreää korsukamiinaa parempi. Jälkimmäisessä oli parempi veto, mutta kenttäolosuhteissa  telttakamiina oli parempi. Se oli kevyempi, helpommin kuljetettavissa ja sillä sai keitettyä ruokaa paremmin. Parannusehdotuksina toivottiin telttakamiinan savutorven muuttamista ellipsistä pyöreäksi vedon parantamiseksi. Samoin toivottiin, että torvi olisi katkaistavissa kahteen tai kolmeen osaan, jotka voisi työntää toistensa sisään. Armeijan käytössä on aina palanut (ja tulee palamaan) telttoja huolimattomuuden, huonojen varusteiden kuten rikkoontuneiden savutorvien tai muun syyn vuoksi. JR 35 kokemusten perusteella kipinänsammuttajan käyttöä savutorvessa suositeltiin tulipalojen ehkäisemiseksi. Suositeltiin tuoreiden havujen levittämistä teltan katolle, jotta katto olisi sopivan kostea eikä tuli pääsisi irti. Havut piti muistaa vaihtaa säännöllisin väliajoin. Teltan palamisvaaraa pystyi ehkäisemään käyttämällä polttopuuna mäntyä, joka kipinöi kuusta vähemmän.

Käytössä olevat sissimuonapakkaukset olivat hyvin tarkoituksenmukaisia ravintoaineisiin nähden. Erikoispakkaukset, kuten maitopulveri, kahvi ja herneet olivat kuitenkin liian heikoissa pakkauksissa. Ne irtosivat helposti liimauksistaan tai kuluivat puhki. Partioon lähtevät hajottivatkin usein pakkaukset ja pistivät nämä erikoispakkaukset joko leipälaukkuun tai selkälaukkuun. Ehdotettiin, että erikoispakkausten ympärille voisi kääriä lujaa paperia, kuten paksuhkoa voipaperia.
 

Muuta ajanjaksolla tapahtunutta

 

Toukokuussa 1. Divisioonan alueella vallitsi kelirikko, joten tietyöt muodostuivat ensiarvoisen tärkeiksi. Työn tahti ja tunnollisuus jätti kuitenkin toivomisen varaa. Kenraalimajuri Paavo Paalu huomautti, että työn teho oli huono ja sattui tapauksia, ettei töihin määrätty joukko ilmestynyt lainkaan tieosuudelleen. Miehistöstä tuli "poisjuurruttaa käsitys, että työnteko sotaväessä on vähempivauhtista kuin siviilissä".

 

JR 35:n 1. Komppania väijytti onnistuneesti lohkollaan miinoituksia purkamaan tulleen vihollisosaston. Venäläiset kärsivät suuria tappioita ja joutuivat vetäytymään omalle puolelleen. Pirunsaarella oli poikkeuksellisen synkkä päivä 8.5., kun hämeenlinnalainen sotamies Matti Isoluoma astui miinaan ja kuoli. Myös häntä hakemaan mennyt pihlajavesiläinen sotamies Toivo Yltiö kuoli samaan miinakenttään. Saaressa myös haavoittui kaksi miestä. Kiteeläinen Onni Ommonen kaatui Vienan kanavalla tuona päivänä. Myös Kiestingin suunta vaati veronsa suomalaisista, neljä suomalaista kaatui siellä. Kyseisenä päivänä kaatui tai menehtyi kaiken kaikkiaan 25 suomalaista. Jalkaväkirykmentti 35:n esikunnassa palvellut lietolainen sotamies Martti Kankare kaatui Poventsassa 10.5. Hänet on haudattu Lietoon.

VP 33:n ensimmäisiä puhdetöitä
 

Ensimmäiset puhdetyöt tehtiin ilmeisesti kesällä 1941 Vieljärvellä suomalaisten hyökkäyksen pysähdyttyä. Asemasotavaiheen ensimmäisiä puhteita alettiin Maaselän kannaksella valmistaa ilmeisesti heti kun siihen vain saatiin mahdollisuus. Karhumäellä viestipataljoonalaiset alkoivat pakertaa oikein urakalla vapaa-ajallaan kukkamaljakkoja piiskatykin (37 tai 45 mm:n panssarintorjuntatykki) hylsyistä. Alikersantti Lindgren Hilkka-keskuksesta valmisti Oiva Ryökkäälle yhden, johon tuli sanat "Pääsiäisenä" ja "Karhumäki" sekä erilaisia lippujen ja muiden vastaavien kuvioita.

Yksi keino kaivertaa kuvioita tai kirjoitusta hylsyihin oli ensin kuumentaa niitä kamiinan päällä tai suoraan avotulessa ja painaa kuviot puukon kärjellä pehmenneeseen messinkiin. Osaan tänä aikana valmistettuja kukkavaaseja kirjailtiin optimistisesti vuosiluvut "1941–1942". Oletettiin saksalaisten käynnistyvän suurhyökkäyksen ratkaisevan sodan voitokkaasti. Saksalaisten kevätoffensiivi 10–20.5. antoikin aiheitta optimismiin. Monet kuitenkin arvelivat, että mikäli vuosi ei toisi ratkaisua, olisi edessä ankarat ajat.

Kuvassa on panssarintorjuntatykin hylsystä tehty kukkavaasi, joka on valmistettu Karhumäellä 1942. Kupeeseen on kirjoitettu sodan oletetun keston vuodet "1941–1942" ja painettu  runsaasti erilaisia koristeita.

Asemasota 21.5. - 3.6.1942

Jalkapalloa ja perunanistutusta

 

Toukokuun töihin kuului puhelinkaapelien tervaus. Tervaaminen paransi kaapelin kestävyyttä ja vedenpitävyyttä. Kaapelintervauksen ohella toukokuun lopulla istutettiin perunaa. Kesäkuntoon laitettuun Nappi-keskukseen muutti lisää miehiä vikapartiokäyttöön. Arvo Vataja ja Toivo Ojala pääsivät vuorostaan lomalle. Päivärahojen maksun yhteydessä järjestettiin keräys vähävaraisten aseveliperheiden avustamiseksi. Jaossa 25.5. kerättiin rahaa Kuusiston Aseveljet Ry:lle, joka avusti lokakuussa 1941 Suojussa kaatuneen sotamies Valter Leinon perhettä asunnon rakentamisessa. Pataljoonalaisten piti palauttaa 25.5. mennessä varastoon talvivarusteitaan: hiihtohuopakengät, paperiliivit, pomppaliivit, kaulaliinat, lumipuvut ja erilaiset suojukset. 

Urheilupuolella järjestettiin kilpa-ampumajuoksu. Kisaan kuului kolmen kilometrin juoksulenkki kivääri mukana, ja kilpa-ammunta suoritettiin 20 metriä ennen maalia. Viisi laukausta ammuttiin 200 metrin päässä olevaan 40 X 40 senttimetrin kokoiseen maaliin, ja jokainen ohi mennyt laukaus lisäsi juoksuaikaa ½ minuuttia. VP 33:n keskuskomppanian III joukkue ja yhdistetty I ja II joukkue pelasivat kesäkuun aluksi jalkapallo-ottelun. Ottelu päättyi yhdistettyjen joukkueiden voittoon. Korpraali Iso-Moisio voitti keskuskomppanian murtomaajuoksu- ja ampumakilpailun 3.6. Monet olivat tuohon aikaan lomalla, joten kisaan otti osaa 33 miestä. 

 

22. Talouskomppania Karhumäen kiireissä


Huollossa palvelleista lietolaisista on hyvin vähän merkintöjä Karhumäeltä. 22. Talouskomppanian sotapäiväkirja käsittää pääasiassa merkintöjä elintarvikkeiden jaosta rautatieasemalta. Muutamilta päiviltä on toki merkintöjä muustakin toiminnasta. Esimerkiksi 21.5. kuusi miestä oli asemalla purkamassa perunavaunuja, neljä soran ajossa ja viisi varastossa lajittelemassa pyykkiä. Miehiä oli myös vartiotehtävissä. Yksikön majoituspaikan pihamaalle kaivettiin ojia 22.5. ja alueella suoritettiin yleistä siivousta. Karhumäessä paalattiin 25.5. heinää vaunuihin Vitskan asemalla. Merkinnän mukaan 28.5. laitettiin 30 paalia päivässä. Yksikössä järjestettiin 3.6. yleinen täitarkastus ja saunassakäynti.

Lyhyistä ja lakonisista merkinnöistä huolimatta esimerkiksi  "E-tarvikkeiden ajaminen asemalta" pitää sisällään valtavasti vaiheita. Osaavien ja vahvojen miesten piti purkaa suuri määrä tavaraa junanvaunuista, kantaa ja kuormata ne hyvin autoihin tai kärryihin ja kuljettaa ne sen jälkeen varastoihin. Varastoissa piti edelleen tarkistaa vastaanotetut tarvikkeet ja jakaa ne eteen päin lähetettäväksi. Komppanian kautta kulki päivittäin divisioonan, siis yli 16.000 miehen elintarvikkeet.
 

Koulutusta


Suhteellisen rauhallinen tilanne rintamalla antoi mahdollisuuden kouluttaa joukkoja. Koulutukseen oli tarvetta etenkin siitä syystä, että joukko-osastot saivat täydennyksenä yhä enemmän alokkaita. Tulokkailla oli kenraaliluutnantti Taavetti Laatikaisen kirjoittaman käskyn mukaan puutetta aseiden käsittelyssä, taistelukoulutuksessa ja sotilaallisuudessa. Koulutuksen katsottiin kitkevän miesten keskuudessa esiintyvää huolettomuutta ja parantavan taistelutahtoa. Upseereille ja aliupseereille haluttiin teroittaa vastuuntunnon kehittämistä alaistensa huollon valvonnassa ja sotilaallisen kurin ylläpitämisessä. Moniin vaatimuksiin kuului kaikkien jalkaväen aseiden, myös viholliselta sotasaaliiksi saatujen tunteminen ja käyttötaito. Jokaisen upseerin tuli muun muassa osata tarvittaessa ampua kranaatinheittimellä. Aliupseereille ja upseereille annettiin koulutusta työtehtävien suorittamisesta ja valvonnasta, tarkoituksena johtamistaidon kehittäminen. Lisäksi annettiin opetusta työvälineiden huollosta ja säilytyksestä sekä liikennekurista. Keskeisenä piirteenä koulutuksessa oli selvästi päällystön ja alipäällystön valvonnan roolin korostaminen, jotta näiden alaiset pysyisivät taistelukuntoisina ja -kykyisinä.

Maaselän ryhmä antoi koulutusohjeen 28.5. Viestikomentaja everstiluutnantti Liesi antoi paria päivää myöhemmin ohjeet viestikoulutusta varten. Koulutus jaettiin viestiyhteyksien käyttäjien ja viestijoukkojen kouluttamiseen. Viestiyhteyksien käyttäjille opetettiin vihollisen kuuntelumahdollisuuksien asettamia vaatimuksia salaamisessa, eli mistä asioista tuli puhua peitenimillä siltä varalta, että vihollinen pystyisi seuraamaan puheluita tai radiolähetyksiä. Lisäksi opetettiin omien rajallisten viestiyhteyksien määrän asettamia rajoituksia viestien määrään ja pituuteen sekä opastettiin estämään viestiyhteyksille omien joukkojen toiminnasta koituvia vaurioita. Viestimiehille annettu koulutus tähtäsi hyvin pitkälle samaan kuin Maaselän Ryhmän käsky. Sotilaallinen kuri, huollon valvonta ja muu jokapäiväinen sotilaallisuus tähdentyivät. Suoranaisena viestikoulutuksena annettiin koulutusta käytettävissä olevan kaluston rakenteen ja toiminnan tuntemisesta. Viestimiehet tutustutettiin niin uuteen kuin vanhaan kalustoon. Vanhoihin viestivälineisiin tehtyjä muutoksia sekä niiden vaikutusta laitteiden toimintaan opetettiin.
 

1. Divisioona jakaa viljelysmaita


1. Divisioonan alueella aloiteltiin tai oli jo aloiteltu maanviljelyä sopivilla alueilla. Ylin valvonta asiassa oli Divisioonan esikunnalla, mutta jokaisen alueen komennuskunnalle tuli asettaa päälliköksi pätevä maataloutta tunteva henkilö. Nämä suunnittelivat työjärjestyksen ja valvoivat sen toteutumista. Divisioona hankki mahdollisuuksien mukaan tarvittavat maatalouskoneet ja työvälineet. Väkilannoitteita oli saatavilla vain rajoitettu määrä, ja sitä piti tiedustella esikunnalta. Näiden viljelysalueiden lisäksi kehotettiin joukko-osastoja ottamaan alueellaan hoidettavaksi pienempiä viljelyalueita, joilla voisi kasvattaa kesäkäyttöön esimerkiksi erilaisia keittiökasveja ja perunoita. Pääasiallisten viljelysalueiden sato korjattaisiin vasta varsinaisena sadonkorjuuaikana.

Viestipataljoona 33 antoi 25.5. viljelyssuunnitelmansa 1. Divisioonan esikunnalle. Suunnitelmassa esitettiin viljelysalat sekä tarvittava siemen- ja taimimäärä. Suunnitelman mukaan vuonna 1942 pataljoona viljelisi etupäässä perunaa, jolle toivottiin alaa 55 aaria. Määrä edellytti 1.615 siemenperunaa. Lanttua haluttiin viljellä 4,25 aaria (2.610 tainta), kaalia 2,95 aaria (1.125 tainta), tomaattia 1,35 aaria (375 tainta) ja porkkanaa 4,5 aaria (225 grammaa siemeniä). "Lietolaisten" keskuskomppanialle kuului peruna-alasta 12 aaria, lantusta 1,5 aaria, porkkanasta yksi aari, kaalista 11,5 aaria ja tomaateista puoli aaria. Talousupseeri hankki pataljoonalle tarvittavat siemenet ja taimet esikunnalta.
 

Liedossa vietetään häitä

 

Moni lomaileva aseveli pääsi onnittelemaan hääpari Maire Mattilaa ja Paavo Heinistä helluntaina 24.5. Lahjoja oli tuotu morsiamen taloon jo ennen hääpäivää. Toukokuun 24. oli hyvin kaunis vihkipäivä. Heininen oli ollut huhtikuussa tapahtuneen haavoittumisensa jälkeen kolme viikkoa toipumislomalla. Vihkiminen oli Liedon kirkossa kello 14. Hääpari käveli alttarille lottien muodostamaan kunniakujaa pitkin. Parin vihki rovasti Vihervaara. Häätaloon Mattilaan siirrytiin linja-autoilla. Vieraita oli lähemmäs toistasataa, eikä sodan niukkuus näkynyt vieraspöydän antimissa. Tunnelma oli korkealla: ensimmäiset alkoivat lähteä kotiin vasta puoliyön jälkeen ja vihoviimeiset vasta kello neljän aikaan aamuyöstä. Häiden juhlinta jatkui vielä 25. toukokuutakin, kun osa vieraista tuli uudestaan puolen päivän jälkeen juhlimaan onnellista paria.

Muuta ajanjaksolla tapahtunutta

Kaikki Maaselän kannaksella 21.5. mennessä myönnetyt kulkuluvat peruutettiin ja ne piti viipymättä palauttaa esikuntaan, jossa ne vaihdettiin uusiin.

 

Useista kielloista huolimatta sotilaat tunsivat suurta mielenkiintoa räjähtämättömiä kranaatteja, kasapanoksia ja muita vastaavia vaarallisia esineitä kohtaan. 5./JR 35:n korsuun tuotiin toukokuussa käsikranaatti, jonka sytytin räjähti jolloin kaksi miestä loukkaantui. Kranaatteja ja muita räjähteitä kerättiin ilmeisesti sotamuistoiksi tai puhdetöiden raaka-aineiksi. Suurlahden rannalle ajautui jäiden mukana erilaisia ansoja ja miinoja, joiden joukossa oli myös niin sanottuja penaalimiinoja. Ansat olivat ilmeisesti peräisin jäälle tehdyistä miinoitteista. Kaikkia kehotettiin liikkumaan rannoilla varovaisesti, sillä nämä olivat yhä herkästi räjähtäviä.

Palolammen kylässä Lismajärvestä luoteeseen nähtiin kolme venäläistä miestä. Kaksi miehistä oli sotilaspuvuissa ja kolmas oli pukeutunut naiseksi. Aseistuksena näillä oli kiväärit ja käsikranaatteja. Kylässä miehet ilmoittivat saapunensa paikalle lentokoneella ja poistuivat vierailunsa jälkeen pohjoiseen saatuaan kyläläisiltä suolaa. Pääasiassa vangeista koostuva Jalkaväkirykmentti 101 perustettiin ja alistettiin 1. Divisioonalle 1.6. alkaen. Sen kaksi pataljoonaa (Er.P 22 ja Er.P 21) jäivät paikoilleen lohkoilleen.

bottom of page