Asemasota 25.3. - 7.4.1943
Jalkaväkirykmentti 35 talven loppuessa
Jalkaväkirykmentti 35 oli selviytynyt talvesta hyvin. Miehistä oli pidetty hyvää huolta niin varusteiden kuin muonan suhteen. I pataljoona oli saanut käyttöönsä uuneja, joissa pystyi leivän lisäksi valmistamaan laatikkoruokia tai esimerkiksi uunipuuroa. Lisäksi talven päättyminen ja valoisan ajan piteneminen helpottivat vartiointitehtäviä. Kotiseutuvierailuja rintamalle suunniteltiin rajoitettavaksi kolmeen vuodessa joukko-osastoa kohden. Tämä herätti miehistössä närää, koska joistakin pitäjistä ei tulisi vierailijoita laisinkaan. JR 35:kin oli koottu usean pitäjän miehistä. Valistusupseeri katsoi nimenomaan aktiivisten kotiseutuvierailujen kohottaneen mielialaa.
Vuoden 1943 aikana oli maaliskuun loppuun mennessä JR 35:n riveistä menehtynyt 32 miestä. Suurimmalle osalle koitui kohtalokkaaksi Poventsa ja Vienan kanava. Joukossa ei ollut tällä kertaa lietolaisia, mutta monet suruviestit lähtivät eri puolille Varsinais-Suomea.
Pihkan perässä
Suomen metsäteollisuus kärsi hartsin puutteesta. Pulaa päätettiin helpottaa keräämällä pihkaa ja jalostamalla siitä hartsia. Tätä varten perustettiin Pihkatuote O/Y, joka pyrki jalostamaan 550 grammaa hartsia jokaisesta kerätystä pihkakilosta. Pihkan keräämiseen valjastettiin myös rintamamiehet. Pihkasta maksettiin näille kymmenen markkaa kilolta (1,64 €). Toukokuun loppuun mennessä viisi kiloa tai enemmän keränneille luvattiin mahdollisuus osallistua raha-arpajaisiin, joissa oli viisi 300 markan (noin 50 €) palkintoa. Jokainen kerätty ja hyväksi todettu viiden kilon satsi antoi oikeuden yhteen arpaan. Viestipataljoona 33 ei ennättänyt mukaan pihkankeräykseen, mutta JR 35:n riveistä siihen osallistui monia. II pataljoonassa palveleva korpraali Väinö Mäkelä osallistui arpajaisiin toukokuun lopulla 107,3 kilolla pihkaa. Tykkikomppania eli 14. komppania oli saanut kerätyksi 1.153 kiloa pihkaa, josta määrästä lähes kolmanneksesta (330 kg) vastasi kersantti Veikko Aalto. Tykkikomppania oli yksi aktiivisimpia kerääjiä saaden jo ensimmäisellä viikolla saaliiksi 266 kiloa.
Musiikkia Maaselän kannaksella
VP 33:n valistusupseeri vääpeli Immala oli laatinut mielenkiintoisen raportin valistustoiminnasta VP 33:ssa. Musiikillisen harrastuksen perään oli kyselty monella taholla, ja 3. komppania ilmoitti omistavansa urkuharmonin, joka oli peräisin Karhumäen kadettikoulusta. Muuten soittimia oli saatavilla liian vähän. Sotamies Timonen 3./VP 33:sta oli täydentänyt soittopelivarastoa tekemällä puhdetyönä viulun. Korpraali Hokkasen kuorotoiminta ei onnistunut, sillä saatavilla ei ollut pianoa. JR 35:ssä puolestaan jo kahdella pataljoonalla, I:llä ja III:lla oli omat orkesterinsa. Etenkin I:n orkesteri oli hyvin aktiivinen, esiintyen kahdesti päivässä 75–130 kuulijalle. Valistusupseerin mukaan tasokin oli ”erittäin tyydyttävä”. Orkesteri oli ottanut osaa pataljoonassa vietetyn marianpäivän juhlallisuuksiin.
Radioiden määrään ja laatuun kiinnitettiin suurta huomiota valistustoiminnassa. Maaselän ryhmän radio oli aloittanut 15.3. lähetyksensä, mikä helpotti ohjelmien kuuntelemista. JR 35:ssä valiteltiin laitteiden pitkiä korjausaikoja. Radioiden korjaamisessa saattoi kulua puolikin vuotta, eikä palaneiden putkien tilalle saatu uusia. Viestipataljoonalla oli onnekseen omat ammattilaiset huolehtimassa vastaanottimista. Kalustoa täydennettiin puhdetöillä tälläkin saralla: korpraali Taskinen 1./VP 33:sta oli tehnyt toimivan radion. Vääpeli Immala arvioi radiolähetysten kritisointia seuraavasti: ”Mitä radio-ohjelmiin tulee, siihen ei ole syytä kiinnittää vakavaa huomiota, koska se on arvostelua arvostelun itsensä vuoksi tarkoituksella tuoda oma musikaalinen oppineisuus ja arvostelukyky esille. Toisin sanoen: paljastaa tietämättömyytensä”. Immalasta kehityksen oli mentävä alhaalta ylöspäin, ja hän tuumi taiteen ymmärtämisen vaativan ”määrättyä kouliintuneisuutta luontaisen tajun vahvistukseksi”.
Julkaistu Turun Tienoossa 9.4.2013. Osa "Lietolaisten sotatie 70 vuotta sitten 25.3.–7.4.1943"
Kaksi musikanttia ”siellä jossakin”. Puhdetöiden ja urheilun ohella musiikkiin kiinnitettiin valistustyössä paljon huomiota.
Kuuntelijoita radion äärellä.
Divisioonan lääkäri kävi viestipataljoonassa 26.3. rokottamassa esikuntakomppanian sekä 1. ja 3. komppanian miehet lavantautia vastaan. Kuvassa rokotuksen saa 1. Komppanian päällikkö luutnantti Ilmari Sipilä.
Asemasota 8. - 21.4.1943
Vierailijat viestipataljoonalaisten parissa
Liedosta lähti lauantaina 8.4. viiden hengen kotiseutulähetystö vierailulle Karhumäkeen tuomaan terveisensä lietolaisille sotilaille. Lähetystöön kuuluivat Kalle Toivonen, Kustaa Murto, Konrad Sipilä, Hannes Hyssälä ja Kosti Uusitalo. Alkuperäiseen, maaliskuussa ehdotettuun rintamavierailijoiden ryhmään olisi pitänyt kuulua Matti Herranen ja Otto Lampola Uusitalon ja Sipilän sijasta. VP 33:n lietolaisia rintamavierailijat kävivät tervehtimässä 12.4. ja viipyivät rintamalla viikon. Paavo Lehto ja Väinö Koivuniemi tekivät kotiseutuvieraille kahdeksan pärekoria muistolahjaksi. Lietolaiset pääsivät tutustumaan Karhumäen ympäristöön, muun muassa Pinduisten kylään. Illalla vietettiin viestipataljoonan ”seurahuoneella” eli seurakuntatalolla juhlaa. Myös muiden yksiköiden lietolaisia oli paikalla. Ohjelmaan kuului kuoro-, yksin- ja yhteislaulua sekä haitarinsoittoa. 1. Komppanian päällikkö Ilmari Sipilä piti vieraille puheen, johon Kustaa Murto vastasi komeasti omalla puheellaan. Murto mainitsi, että heidän kotirintamalietolaisten ajatukset ovat aina rintaman lietolaisten keskuudessa. Tämän jälkeen Kalle Toivonen piti vielä puheen. Kotiseutulähetystö majoittui yksiköiden luokse. Majapaikoissa kuulumisia ja juttuja vaihdettiin yömyöhään.
Karhumäen kohteisiin vieraat tutustuivat 14. päivänä, jolloin tutuiksi tulivat muun muassa tervapolttimo, Karhumäen hotelli, kirkko ja saha. 15. päivänä vierailijat siirtyivät Jalkaväkirykmentti 35:een, missä heitä opasti Unto Ryökäs. Vierailut jatkoivat edelleen Seesjärven rannalle II/JR 60:een sekä Stalinin kanavan lohkolle. Täällä Toivonen ja Murto pääsivät käymään aivan etulinjan poteroissa lumipukuihin sonnustautuneina.
Terveiset vietiin myös littoislaisista kootulle kranaatinheitinkomppanialle, jonka aseistusta päästiin kokeilemaan. Murto onnistui saamaan valmiiksi suunnatulla kranaatinheittimellä laukaisunuorasta kiskottuaan täysosuman vihollispesäkkeeseen. Vierailijat väittivät takaisin tulevan ammunnan kiivaudesta päätellen vihollisenkin huomanneen heidät. Lopuksi vierailijat pääsivät käymään JR 35:n kolonnassa sekä Elintarviketäydennyspaikalla (ETp.). Lähetystö lähti paluumatkalle 18.4.
Seuraaviksi vierailijoiksi odoteltiin kesäkuuksi kotiseutulähetystöä Piikkiöstä. Huhtikuussa JR 35 otti Liedon lisäksi vastaan vieraita myös Tarvasjoelta, Kiukaisilta, Pöytyältä, Oripäästä sekä Koski Tl:stä. Turusta terveisiä toi tuomiorovasti Ahtola, joka saarnasi pitkäperjantaina 23.4. Karhumäen kirkossa. Ahtola sai runsaasti kirkkoyleisöä, sillä lähes kaikki 1. divisioonan irtoavat yksiköt osallistuivat kirkonmenoihin.
Harvinainen kunnia piikkiöläisille
1. Divisioona sai saksalaisen Deutscher General beim Oberkommando der Finnischen Wehrmachtin ja Päämajan välillä käytyjen neuvottelujen tuloksena esittää ehdokkaansa rautaristin saajiksi. Jalkaväkirykmentti 35 sai jaettavaksi kahdeksan ristiä, neljä upseereille ja neljä aliupseereille sekä miehistön jäsenille. Viestipataljoona 33 taas sai ehdottaa yhtä upseeria ja yhtä aliupseeria/miehistön jäsentä ristin saajaksi.
Ehdokkaiksi viestimiehistä valittiin piikkiöläiset korpraali Lauri Lehtinen sekä luutnantti Leo Neuvo. Lehtisen perusteiksi mainitaan esityksessä ”Korpraali Lehtinen on ollut sotilaana viestipataljoonassa sodan alusta alkaen. Hän on osoittanut erityistä tunnollisuutta ja on aina ollut rauhallinen ja varma myös vaikeissa tilanteissa ja on vienyt loppuun asti kaikki hänelle annetut käskyt. Hän haavoittui Karhumäen valtaustaisteluissa.” (Vapaa käännös saksasta.) Lehtinen sai toisen luokan rautaristin elokuussa 1943.
Esityksen harvinaislaatuisuutta kuvaa se, että esitys kirjoitettiin kirjoituskoneella vapaudenristin esityslomakkeelle, josta sana VAPAUDENRISTIN pyyhittiin yli rivillä X:iä ja jonka päälle ”RAUTARISTIN”. Esitykseen tuli liittää lyhyt saksankielinen sanallinen selostus ansioista meneillään olevassa sodassa sekä luettelo aiemmista kunniamerkeistä.
22. Talouskomppania jaetaan kahtia
Osana vuoden 1943 organisaatiomuutoksia 22. Talouskomppania jaettiin 15.4.1943 kahdeksi erilliseksi komppaniaksi: 22. vaatetuskomppaniaksi ja 22. elintarvikevarastokomppaniaksi, joka muodosti 1. Divisioonan elintarvikkeiden täydennyspaikat (ETp:t) 1 ja 2.
Julkaistu Turun Tienoossa 18.4.2013. Osa "Lietolaisten sotatie 70 vuotta sitten 8.4.–21.4.1943"
Nappikeskukseen majoittuneita viestipataljoonalaisia. Vasemmalla ylhäällä Oiva Ryökäs, tämän oikealla puolella Vataja, alhaalla oikealla Väinö Sondel ja keskellä alhaalla Erkki Salmi. Kotiseutuvierailun aikana lomailevien Vatajan ja Salmen punkissa nukkuivat Kustaa Murto ja Kalle Toivonen.
Oiva Ryökkään Lietoon äidilleen Hildalle 9.4.1943 kirjoittaman kirjeen katkelma, jossa kerrotaan kotiseutuvieraiden majoittamisesta Karhumäellä.
Oiva Ryökkään 15.4.1943 kirjoittaman kirjeen katkelma, jossa kerrotaan kotiseutuvieraiden majoittamisesta Karhumäellä.
Asemasota 22.4. - 5.5.1943
Lomavaikeuksia
Viestipataljoona 33:n komppanioissa, etenkin 1. eli ”lietolaiskomppaniassa” oli mieliala laskenut jyrkästi huhtikuun lopulla. Syynä tähän oli se, että maanviljelyslomat alettiin laskea ns. prosenttilomiin kuuluviksi. Oiva Ryökkään mukaan tämä oli ”Päivän puheenaihe ja sadatteluaihe”. Pataljoonan miehistöstä sai siis samanaikaisesti lomailla 10 % eli 36 miestä. Koska maatalouslomille oli lomautettu jo 20 henkilöä, olisi varaa laskea enää 16 miestä maataloustöihin. JR 35:ssäkin loppuvuoden lomien epääminen työlomalaisilta ärsytti. 1./ VP 33 ja 3./ VP 33 koostuivat lähes 60 % maatalousväestä. Monet sotilaat olivat siirtäneet lomansa toukokuulle voidakseen osallistua kotirintamalla toukotöihin. VP 33:n valistusupseeri, vääpeli Immala ja pataljoonan komentaja majuri Järvinen toivoivat raportissaan lomatilanteeseen pikaista parannusta. Järvinen tasoittikin tilannetta päästämällä 1. komppaniasta vielä kuusi miestä lomille.
Onnellisiin maatalouslomille päässeisiin viestimiehiin lukeutuivat muun muassa 22.4. yöjunalla lähteneiden joukossa Toivo Veijula, Hannes Tuomola, Unto Uusitalo ja Tauno Peltola. Myös JR 35:n esikuntakomppaniasta pääsi 23.4. moni lietolainen maatalouslomille, muun muassa Voitto Sariola, Unto Ryökäs ja Niilo Rihko. Pääsiäisen jälkeen pääsivät lomille 1./VP 33:sta Napista Paavo Lehto, Väinö Koivuniemi ja Arvo Virta.
Juoksuhautaelämää
Elämää etulinjassa hankaloittivat kevään sulamisvedet, jotka tulvivat vuotaviin korsuihin ja juoksuhautoihin. Kumisaappaitakaan ei riittänyt kaikille taisteluhaudoissa kahlaamista varten. Kelirikko esti myös sotilaiden osallistumisen ajanvietetilaisuuksiin: pariin kilpailuun ja teatteriesitykseen päästiin kulkemaan kuorma-autoilla. Etulinjassa hupina olivat lähinnä kanttiineissa järjestetyt tilaisuudet, sen sijaan taaempana reservissä olevilla pataljoonilla tilanne oli heikompi. JR 35 valistusupseerin raportti mainitsee shakki- ja tammipelein suosion.
Pitkäperjantaihin 23.4. kuului jumalanpalvelus kirkossa, kuten myös toiseen pääsiäispäivään. Ensimmäisenä pääsiäispäivänä taas Karhumäkeen jääneet VP 33:n miehet saivat korviketta ”Karhunpoika” ja ”Tapsi” -kanttiineissa. Juhlintaa oli vastapuolellakin, sillä JR 56:n sotapäiväkirja mainitsee 25.4. ”Illalla ryssät todennäköisesti humalassa.”.
Kuuntelukomppanian saalis
JR 35:n maakuunteluasema salakuunteli 29.4. alla olevan venäläisten puhelinkeskustelun. Niin varsinaisilla puhujilla kuin salakuulijoilla oli vaikeuksia saada selville, mikä keskus puhuu milloinkin: Grsa, Flag, Oha, Coha, Ptsela vai Cha. Flag oli Pirunsaaren äärellä venäläisten tärkeä tujenjohtopaikka. Raportin kaapatuista keskusteluista välitti JR 35:n tiedustelu-upseerin sijainen luutnantti Ahvo Yli-Lonttinen.
Kello 00:35
-
Kuka kuulee?
-
Kuulee, mitä asiaa?
-
Puhukaa nyt koko aika maahan yhdistettynä - täällä ovat taas tapsit poikki.
-
Miksi Flag ei vastaa? - Jätetään toistaiseksi taas.
-
Mitä pirua te sekoitatte minua, jos kerran minä annoin käskyn- niin noudattakaa sitä
Kello 00:48
-
Flag - onko Oha?
-
---kuulee, kuten siellä?
-
kuulee, täällä kuka kysyy?
-
Täällä Coha
-
kuulee, mutta usein katkoo
Kello 02:30
-
Täällä Cha, - ilmoittakaa ?:lle. Se ei kuule minua täältä, että eivät mene sinne taas, minä olen havainnut täällä suomalaisia, ei se onnistu, vaikka menisivätkin.
-
Täällä Cha, kuka kuulee
-
Kuulee
-
(Oxa) Flag ei vastaa taas, siellä on jotain
-
Kuuleeko Coha, oletteko taas unessa kaikki.
Kello 03:20
-
Niin, juuri korjattiin johdot yhdistäkää maajohto myös, niin kuuluu paremmin.
-
Täällä Cha, kuinka kuuluu.
Tunnin kuluttua viimeisestä tehtiin koesoitto venäläisten linjoilla.
Viestipataljoona 33:ssa palveli useita muolaalaisia maakuuntelutehtävissä. Nämä olivat Kyyrölästä, joka oli venäjänkielinen kylä Karjalan kannaksella.
Jalkaväkirykmentti 35 ja tarkka-ampujia molemmin puolin
Jalkaväkirykmentti 35 oli kerännyt useiden kuukausien ajan kokemuksia tarkka-ammuntatoiminnasta ja jätti 8.5. raporttinsa huhtikuun ammuntojen tuloksista. Omat joukot olivat saaneet uusia kiikarikiväärejä, mikä innoitti uutteraan toimintaan. Rykmentin tarkka-ampujat käyttivät parhaimpina kyttäyspaikkoinaan ennen kaikkea asemia, joihin oli tehty hiekkasäkeillä hyvä etuvalli kyttäysreikineen. Rikkiammutut omat asemat, jotka voitiin yöllä naamioida tarkka-ammuntaan sopiviksi, olivat myös hyviä. Samoin pensasmaasto sopi kyttäysmaastoksi.
Venäläiset käyttivät vastaavanlaisia asemia hyväkseen. Erikoisuutena kaupungin lohkolla nämä hyödynsivät rakennusten taaempia huoneita, mistä tähtäsivät ampuen etumaisemman huoneen ikkunan läpi. Tällöin lähtölaukaus kuului suomalaisten puolelle heikosti. Venäläiset tekivät öisin lumesta kyttäyskuoppia, joihin tarkka-ampujan sijoittuivat odottaakseen päivän aikana kärsivällisesti sopivaa tilaisuutta. Puna-armeijalaiset myös vaihtoivat asemaansa usein.
JR 35:n lohkon paras kyttäyspaikka oli Aalto-tukikohdan pohjoisosassa oleva vanha venäläisten korsurakennelma. Sieltä saatiin tulokseksi kahdeksan kaadettua puna-armeijalaista. Tähdättävä kohde oli Stalinin kanavan viides sulku, jonka joen ylimenevä silta oli monelle puna-armeijalaiselle kohtalokas. Etäisyys tästä oli Aallon kyttäyspaikkaan 140 metriä. Erityisesti tarkkailtiin vihollisen työryhmiä ja vahtia vaihtavia vartioita. Aikavälillä 11.–30.4. Joukot olivat saaneet 64 osumaa, joista 50 varmoja kaatoja. Suomalaisten tappiot jakaantuivat tasaisesti koko rykmentin lohkolle. Pahimpia paikkoja olivat Pirunsaari sekä tukikohdat Aalto ja Pamaus. Vihollinen pystyi tähystämään näihin kohteisiin hyvin. Tähystäjät ja vartionvaihdot olivat suosituimpia kohteita. Ammunta oli hyvin tarkkaa. Lyhyellä 200–400 metrin matkalla viholliset osuivat yleensä jo ensilaukauksella. Saaliiksi he saivat myös haarakaukoputkia ja taisteluhautaperiskooppeja. Kerran vihollinen onnistui osumaan panssarilevyn tähtäysaukosta täysosuman suomalaisen tähystäjän otsaan.
Suomalaisten tarkka-ampujat toimivat alueella kooltaan 1 + 4 ryhmänä. Ryhmällä oli yksi tai kaksi kiikarikivääriä käytössään. Ryhmänjohtaja johti ammuntaa välineinään kiikari ja periskooppi. Tarvittaessa hän pystyi myös yhteistoimintaan kranaatinheittimistön ja tykistön tulenjohtajien kanssa. Venäläisten tarkka-ampujat toimivat vastaavasti yleensä yksinään. Toisinaan havaittiin kolmenkin ampujan ryhmiä, jolloin yksi on ilmeisesti ollut tähystäjä. Omien tarkka-ampujien toiminnan parhaaksi ajankohdaksi havaittiin iltapäivä, kun aurinko valaisi suomalaisten asemia takaa. Vastaavasti venäläisten parasta aikaa oli aamupäivä, kun aurinko oli idässä näiden asemien takana. Lumituiskujen jälkeen vihollinen osasi odottaa taisteluhautoja lumesta puhdistavia suomalaisia.
Venäläiset olivat tulleet varovaisiksi ja nopeiksi liikkeissään. He käyttivät kypärää säännöllisesti liikkuessaan etumaastossa. Vastapuoli tosin osasi ampua takaisin, ja vieläpä houkutella suomalaisia nostamaan päänsä taisteluhaudasta sangen ovelin keinoin. Pirunsaaren kaakkoispuolella havaittiin 24.4.43 kaksi naista, jotka kaivoivat itselleen kuoppaa innokkaasti lumeen yläruumis melkein paljaana.
Vaaralliset juhlapäivät
Viestimiehet saivat siis viettää pääsiäisen rauhassa. Muualla Karhumäessä oli rauhatonta. Juoppoja oli runsaasti, ja 12 miestä oli saanut surmansa: edellisenä jouluna oli alkoholin takia kuollut seitsemän miestä. Samoin ennen pääsiäistä Karhumäkeen pudotettiin asemasodan ensimmäinen pommi, joka surmasi yhden lotan ja haavoitti muutamia sotilaita. Elämä etulinjassa oli käynyt JR 35:n lohkolla vaarallisemmaksi, sillä puna-armeijalaiset olivat yrittäneet hyökätä useaan otteeseen kahteen tukikohtaan. Etenkin III pataljoona oli saanut torjua hyökkäysyrityksiä, jolloin useita miehiä oli haavoittunut.
Huhuja venäläisten tuhoisasta iskusta pääsiäistä juhlivaan suomalaisten korsuun levisi Maaselän kannaksella. JR 56:n III pataljoonan sotapäiväkirjan mukaan isku tapahtui yöllä 26.4. Kasapanoksen heitettyään 10–15 miehinen partio tunkeutui korsuun, mutta ei tehnyt hiljaa liikkumatta makaaville suomalaisille mitään. Vartiossa olleelta, vaikeasti haavoittuneelta kipinämikolta sen sijaan vietiin puukko ja kello. Yksi korsun asukkaista, joka harhautui pökerryksissä ulos, otettiin vangiksi. Partio pääsi vankeineen omalle puolelle.
Osittain julkaistu Turun Tienoossa osana "Lietolaisten sotatie 70 vuotta sitten" -artikkelisarjaa.
Kaksi sotilasta seisoo Karhumäen - Poventsan tienviitan alla Lumpusissa eli Lumbusissa, joitakin kilometrejä Karhumäestä itään.
Kevät on saapunut Karhumäkeenkin, ja Nappi-keskuksen pojat ovat ottamassa parturoituina aurinkoa pääsisäänkäynnin edessä.