top of page
Jatkosodan puhdetyöt - kiellot ja kannustukset

Kiellot ja säännöstely
 

Virallinen valvonta eli Puolustusvoimat, valtio ja muut tahot yrittivät asemasodan pitkittyessä suunnata puhdetyöinnostusta haluttuun suuntaan. Ensimmäisenä kiellettiin metallien käyttö sillä alumiini, messinki ja muu arvokas metalli tarvittiin sotateollisuuden käyttöön. Toisena materiaalina kiellettiin koivu, sillä vaneriteollisuus tarvitsi puuta kipeästi tarpeisiinsa. Tuohta sai ottaa polttopuiksi hakatuista haloista. Säännöstelyn ja kieltojen lisäksi puhdetyöharrastusta ohjailtiin pyytämällä tilaustöitä: esimerkiksi Työtehoseura tilasi joukoilta kirveenvarsia ja sahanpuita. Riittävän hyvin tehdyistä käyttökelpoisista esineistä maksettiin rahapalkkio, jota myöhemmin korotettiin.

Erityistä huomiota siihen, mitä puhdetöinä valmistetaan, alettiin kiinnittää vuoden 1943 puolivälissä. Tuolloin esimerkiksi Jalkaväkirykmentti 35:n valistusupseerin toimintakertomuksessa mainitaan erikseen, mitä esineitä puhdetöinä on minäkin kuukautena tehty. Puhdetöiden tekoon pyrittiin vaikuttamaan myös suoralla propagandalla, joka myös lietolaisia yksiköitä koskevien valistusupseerin kertomusten perusteella vaikutti. Sotilailla pyrittiin teettämään hyötyesineitä "rihkaman" sijaan, mikä tavoite ilmeisesti saavutettiin aika hyvin. Suorien käskyjen ja ohjeiden ohella miesten harrastuksia yritettiin ohjata muun muassa rintamalehtien avulla. Esimerkiksi Suomen sotilaan artikkelilla "Mitä pitäisi puhdetöinä valmistaa? Enemmän makua, hyötyä ja ansiota!" pyrittiin ohjeistamaan seuraavin alaotsikoin:

1) Tarveaineen mukaan
2) Käyttötarkoituksen mukaan
3) Kannattavaisuutta ajatellen
4) Kauneutta silmälläpitäen

 

Suomen Sotilas 7/1944, s. 18.
Suomen Sotilas 7/1944, s. 18.

Pilapiirros arvokkaiden materiaalien säästämisestä.

press to zoom

Tarveaineissa kehotettiin kiellettyjen metallien ohella välttämään naulojen, ruuvien ja kumin käyttöä. Rautaa sai käyttää asianomaisella luvalla, mutta vain heloituksiin ja koristuksiin. Hyötyesineitä kannatti artikkelin mukaan tehdä koriste-esineiden sijaan, ja yksikössä kannatti mieluiten valmistaa vain yhtä esinettä tai esinesarjaa, jolle oli kysyntää. Kauneuden suhteen lehti kannusti mahdollisen vähäiseen koristelun käyttöön sekä kaivertamaan vuosiluvun ja valmistuspaikan mieluiten piiloon, kuten esineen alapuolelle. Näkyville kaiverrettu kirjoitus "pilaisi tyylin ja tekisi muutenkin mauttoman vaikutuksen". Mainittiin, että tämä oli erittäin ratkaiseva seikka töitä arvioitaessa erilaisissa puhdetyökilpailuissa.

Kauppa ja ansainta

 

Puhdetöiden kauppaaminen pyrittiin keskittämään vuonna 1943 Puolustusvoimain Puhdetöiden Myyntikeskukselle. Tätä ennen kauppaa oli yritetty järjestää Työtehoseuran kautta, joka ei kuitenkaan pystynyt vastaanottamaan ja välittämään kaikkia saamiaan esineitä. Myyntikeskuksen toiminnasta vastasi Lotta Svärd. Nämä arvioivat esineen laadun, siihen käytetyn työn määrän sekä materiaalin arvon ja maksoivat tekijälle sen perusteella hinnan. Välitetyn esineen tuottamasta voitosta 1/3 meni joukkojen viihdytystoimintaan, 1/3 Sotainvalidien veljesliitolle ja 1/3 Lotta Svärdille.

Maaselän kannaksella kiellettiin puhdetöiden myynti muulle taholle kuin Lotta Svärdille. Tämän lisäksi kaupankäynti sallittiin yksikön eli käytännössä komppanian sisällä. Yksikön ulkopuolelle ei saanut mennä myymään esineitä. Erityisesti varoiteltiin tällaisten kauppiaiden ottavan itselleen kohtuuttomia välityspalkkioita. Jotkut rykmentit onnistuivat organisoimaan itse puhdetyöesineiden kaupan niin hyvin, että esineitä myytiin Saksaan asti. Näissä rykmenteissä valmistettiin talkoilla "saksankauhoja", joita jokaisella rykmenttiin kuuluvalla oli velvollisuus tehdä.

Puhdetöillä saattoi ansaita rahaa tai hyötyä muuten kahdella tavalla: joko myymällä esineet puhdetyökeskuksiin tai esimerkiksi Työtehoseuralle tai käymällä kauppaa muiden sotilaiden tai siviilien kanssa. Jälkimmäisille valmistettiin usein nimenomaan kiellettyjä ja tuomittuja esineitä: koriste-esineitä, alumiiniesineitä ja muita vastaavia. Knut Pippingin mukaan Jalkaväkirykmentti 12 puhdetyötaiturit valmistivat nimenomaan parhaimman maksun takaavia karhuesineitä, peilejä ja koriste-esineitä. Käyttöesineitä ei tehty laisinkaan.

Kilpailut ja talkoot
 

Miesten intoa puhdetöihin pyrittiin kannustamaan ja ohjaamaan kilpailuilla sekä talkoilla. Tyypillisessä kilpailujulistuksessa annettiin esineiden toimittamispäivämäärien ja osallistujien lisäksi sallitut ja toivotut esineet sekä niiden tyylit. Tavallisesti kilpailuja koski metallin käyttökielto rautaa lukuun ottamatta.
 

Kilpailut eivät aina onnistuneet toivotulla tavalla. Esimerkiksi syksyllä 1942 julistettu puhdetyökilpailu piti sisällään esineiden luovutuspakon, mikä karsi niin esineiden määrää kuin laatua. Sotilaat eivät halunneet menettää kilpailuun parhaimpia töitään. Samoin Turun Taidemuseossa järjestettävään kilpailuun tuli ulkopaikkakuntalaisilta vähän esineitä, sillä nämä kokivat näyttelyn hyödyttävän pelkästään turkulaisia, joiden vielä syytettiin kiskovan esineistään tavallista kovempia hintoja.

Vuoden 1943 lopulla julistettiin Esine mieheen! -talkoot ajalle 1.11.1943–31.3.1944. Tavoitteena oli tehdä esineitä, jotka myytäisiin aseveliperheiden hyväksi tai jaettaisiin lahjoina sodan takia vaikeisiin oloihin joutuneille perheille. Tavoite teetättää joukoilla Työtehoseuralle kirveenvarsia ja sahanpääpuita tosin epäonnistui, sillä puolet esineistä oli kelvottomia. Lietolaisten toimittamat esineet sen sijaan todettiin kelvollisiksi, ja Viestipataljoona 33:n keskuskomppania sai esineistä täyden hinnan.

bottom of page