top of page

Rajan ylitys

Hyökkäys 1941

Itä-Karjalan operaatioita varten perustettiin 29.6. Karjalan Armeija (Kar.A), jonka komentajaksi ylipäällikkö sotamarsalkka Mannerheim määräsi kenraaliluutnantti Erik Heinrichsin. 1. Divisioona oli tässä vaiheessa määrätty Päämajan reserviksi, ja se alistettiin pian Karjalan Armeijalle. Reservinä oleminen merkitsi sitä, että divisioonan osia alistettiin jatkuvasti hyökkäyssuunnassa eteneville joukoille suojaamaan sivustoja, täydentämään heikkoja kohtia ja muihin alisteisiin tehtäviin. 

Kesäkuun viimeisenä päivänä annetun suunnitelman mukaan hyökkäyksen tavoitteena Itä-Karjalassa oli lyödä ja erottaa toisistaan Laatokan koillis- ja luoteisrantojen vihollinen Jänisjärven kohdalla ja edetä sen jälkeen Aunuksen kannaksella kohti Aunusta ja Lotinapeltoa.

Joensuusta Enoon

Karjalan Armeijan keskittämiskuljetukset Pohjois-Karjalaan ruuhkauttivat rautatiet. Viestipataljoona 33:n ja JR 35:n junat joutuivat kuljetusten aikana monesti odottelemaan pääsyä eteenpäin. Melkein joka asemalla jouduttiin odottamaan vastaantulevaa junaa. Viinijärvellä VP 33:n juna seisoi 3.7. illalla kolme tuntia. Matkalla oli mahdollista pidemmillä tauoilla käydä uimassa radan lähettyvillä olevissa järvissä. Viestipataljoona 33 saapui kokonaisuudessaan 3.–4.7. Joensuuhun. Täältä matka jatkui Lieksan suuntaan. Liperin Osuuskaupan tyhjässä näyteikkunassa miesten silmiin osui teksti: "Rukoile ja työtä tee". Polkupyörämarssilla 3.7. sotamies K. Rajamäki kaatui pyörällään, ja hänet jouduttiin viemään sairaalaan Joensuuhun. Juna purettiin asemalla aamulla kello 06.00 mistä matka jatkui polkupyörillä Enon kirkon suuntaan. Kiihtelysvaarassa lietolaiset tapasivat ensimmäistä kertaa saksalaisia. Näiden sotilaat, autot, moottoripyörät ja aseistus herättivät luottamusta suomalaisissa sotilaissa. Samana päivänä saapui ensimmäinen kenttäposti keskuskomppaniaan.

Aamulla 5.7. matka jatkui Tuupovaaraan ja Koveron kylään 12 kilometrin päähän. Täällä perustettiin puhelinkeskuksia ja rakennettiin 1. Divisioonan tarvitsemia puhelinyhteyksiä. Radio sijoitettiin kylässä Turpeisten taloon. Viestimiesten sotatie alkoi aselajille tyypillisesti: pienet ryhmät liikkuivat pitkillä etäisyyksillä perustamassa ja vastaanottamassa puhelinkeskuksia sekä vetämässä yhteyksiä.

Samaan aikaan kun Viestipataljoona aloitti yhteyksien rakentamisen Enon pitäjässä ensimmäiset 11. Divisioonan joukot hyökkäsivät Korpiselässä. Hyökkäys katkaisi Värtsilän ja Korpiselän välisen tien. Suomalaisten suurhyökkäys oli alkanut 4.7. menestyksellisesti. Jalkaväkirykmentti 35 oli myös Tuupovaarassa odottamassa liikkeellelähtöä. Täällä rykmentti harjoitteli Lastujärven ja Eimisjärven maastossa. Rykmentin valistusupseeri kapteeni Niilo Honkala kuvasi näitä valmisteluja ahkerasti. Jatkosodan alussa hän myi kuvista otettuja kopioita miehilleen, ja tällöin moni lietolainen osti niitä. JR 35:n esikuntakomppaniassa palvelleen alikersantti Lauri Nautelan ostamat kuvat vuoden 1941 vaiheista ovat Nautelankosken museon sota-ajan valokuvien runkona. Myös tuohon aikaan radioryhmän johtajana toimineella alikersantti Einar Nurmella oli omat kopionsa kuvasta, mutta hän kadotti ne sodan jälkeen.

Karjalan Armeija aloitti etenemisen Korpiselässä 9.7. Suuren tykistökeskityksen pauhuun sekoittui ukkonen, joka aiheutti Viestipataljoonalle runsaasti vikapartiotehtäviä. Puhelinkeskuksia vahingoittui ja tapsiakin suli paikka paikoin salaman iskettyä linjaan. 1. Divisioona oli edelleen reservissä odottamassa siirtoa eteenpäin. Divisioonan marssi itään Moskovan rauhan rajan yli alkoi 11.7. VP 33 sai käskyn purkaa yhteyksiään. Koverossa viestimiehet näkivät ohimarssivan JR 35:n riveissä monia tuttujaan. Keskuskomppanian ei vielä tarvinnut rakentaa yhteyksiä eteen päin, vaan se jäi pääosiltaan Eimisjärvelle. Divisioonan esikunnan puhelinkeskus "Seiväs" siirtyi rajan yli 13.7.

Viestipataljoona 33 aloitti siirtymisen kohti Moskovan rauhan rajaa 14.7. Venäläiset oli ajettu jo useiden kymmenien kilometrien päähän rajalta. Viisi kilometriä ennen rajaa alkoi näkyä ensimmäisiä kranaattikuoppia tien vieressä sekä erilaisia kenttävarustuksia. Alikersantti Oiva Ryökäs kirjasi muistiin ylittäneensä rajan 14.7. kello 20.16. Moskovan rauhan rajaa merkkasi metsään hakattu suora aukeama, ja moni poimi muistoksi palasen kaadettua rajapaalua.

Pataljoonan keskuskomppania saapui Korpiselkään. Kylä oli vallattu suhteellisen ehjänä, ja vain muutama rakennus oli palanut. Kirkon torniin oli suomalaisten tykistö saanut täysosuman. Kansakoulun katolle oli osunut kaksi kranaattia, mutta lottakanttiini pystyi toiminaan rakennuksessa. Vaikka kylä saatiinkin vallattua suhteellisen ehjänä, oli kaikkialla merkkejä taistelusta. Venäläisten hylättyjä mantteleita ja muita vaatteita oli siellä täällä, samoin kärryjä ja tykinlavetti. Puita oli pirstoutunut tykkitulessa ja muutamia kranaattikuoppia näkyi maastossa. Viestimiehet majoittuivat metsiin telttoihin.

Rintamalinja oli edennyt niin pitkälle, että kahviin ei enää saatu haettua lähikylistä maitoa. Suomalaisten eteneminen oli jo mennyt ohi Loimolan. 1. Divisioonan joukot suunnattiin 16.7. Käsnäselän kautta kohti Vieljärveä ja esikunnan muuttaessa yhteydet entiseen keskukseen purettiin ja pääosa keskuskomppaniaa oli jo lähtenyt eteenpäin. Etenemistie kulki Tolvajärveltä etelään.

Kolatselkään

Korpiselän entistä Seiväs-keskusta miehittäneet viestimiehet alkoivat siirtyä 17.7. muiden perässä. Matkan varrella oli hevostenruokintatauko ja kahvinkeittoa Kuikkajärven rannalla. Päivän aikana miehet kulkivat 60 kilometriä saapuakseen Muuantojärven rannalle, mistä muu osa keskuskomppaniaa oli juuri lähtenyt. Tiet olivat erittäin huonossa kunnossa ja ruuhkaisia. Seuraavana päivänä pitkä matka jatkui niin, että 17 kilometrin jälkeen saatiin juotua kahvit Loimolassa. Asemalle oli jäänyt ehjinä suomalaisten haltuun suuret tavaravaunut täynnä bensiiniä, sokeria ja muita tarvikkeita. Tien varrella oli neljä tuhottua venäläistä panssarivaunua. Kotajärvelle illalla 18.7. saapuneet viestimiehet saivat taas todeta muun osan komppaniaa jo lähteneen. Päivän marssin pituudeksi kertyi 55 kilometriä.

Komppania eteni erillisissä auto- ja hevoskolonnissa. Autokolonnat olivat yleensä vänrikki Halmevirran ja hevoskolonnat vänrikki Säterin johtamia. Liikkeessä pyrittiin kesäaamulla olemaan mahdollisimman usein aamu- ja iltaviileällä. Jaakko Säteri kulki aina välillä kolonnan edellä tiedustellen sopivia syöttö- ja juottopaikkoja hevosille. Matkan varrella jouduttiin myös palomiehiksi sammuttamaan vihollispartion sytyttämää kulopaloa. Näihin aikoihin lietolaiset kokivat jatkosodan ensimmäiset tappiot ilmapommituksessa. Jalkaväkirykmentti 35:n esikuntakomppania joutui Käsnäselässä 19.7. pommituksen kohteeksi, jolloin Niilo Suominen kaatui.

Matkalla kohdattiin tuoreiden taistelunjälkien lisäksi talvisodan aikaisia esteitä, juoksuhautoja ja muita vastaavia sodan merkkejä. Vanhan Suomen raja ylittyi 20.7. Viestimiehet olivat saapuneet Kolatselkään rajan lähettyvillä. Tie rajaseudulle oli kurjassa kunnossa. Kolatselässä siviilien ja asuinolojen kurjuus kauhistutti lietolaisia. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun he pääsivät tutustumaan itäkarjalaiseen kylään. Korkeintaan Aunuksen retkikuntaan kaksi vuosikymmentä aiemmin osallistuneet tiesivät odottaa näitä paikkoja ja näkyjä. Kolatselässä talot olivat vieri vieressä tien varrella. Talojen yläkerrassa asuivat ihmiset, alakerrassa eläimet navetassa. Asukkaiden puhe oli vaikeasti ymmärrettävää karjalan murretta. Suurin osa aikuisista miehistä oli viety sotaan.

Järven rannalla sijaitsevassa kylässä oli mahdoton määrä hyttysiä. Lepäämisen ne ainakin tekivät mahdottomaksi. Venäläisiä lentokoneitakin nähtiin pitkästä aikaa, ja yksi onnistui osumaan Kolatselän lähellä suomalaiseen ilmatorjuntatykkiin. Kylän lähettyvillä oli motissa kaksi hyökkäysvaunua, joiden tykkien ammuntaa kuului silloin tällöin. Myös selustassa liikkuvat venäläispartiot iskivät toisinaan kolonniin. Oiva Ryökäs kävi pistäytymässä myös Tulemajärven kylässä. Täällä hän jutteli vanhan karjalaisnaisen kanssa, joka kertoi, että hänellä oli kahdeksan poikaa, mutta kaikki oli viety sotaan. Seitsemän edelliseen ja yksi nykyiseen. Kukaan ei ollut palannut. Viestimiehet lähtivät jatkamaan matkaa 21.7. kello 18 kuorma-autoilla 20 kilometrin päähän. Viestipataljoonalaisten ollessa Kolatselässä suomalaisten hyökkäys pysähtyi venäläisten lujaan vastarintaan. 1. Divisioona oli alistettu 16.7. alkaen Karjalan Armeijalta VI Armeijakunnalle.

bottom of page