Lietolaiset sodassa

Onnistunut mutta tappiollinen vanginsieppauspartio

 

Jalkaväkirykmentti 35 lähetti 7.6. osaston väkivaltaiseen vanginsieppaukseen Vienan kanavalla. Arveltiin, ettei väijytyksellä ollut mahdollista saada vankeja. Keskellä päivää suoritettu isku onnistuikin yllättämään vihollisen. Rykmentin eri lohkoilla aloitettiin harhauttaminen kello 14.56 ja tasan kolmelta aloitetun savutuksen ja tulivalmistelun  jälkeen osasto lähti liikkeelle. Sieppaajat pääsivät viidessä minuutissa häiriöttä lähelle kanavan sulun eteläistä päätä ja vihollisen asemia, missä se suojautui maaston syvennyksiin ja kuoppiin.

 

Venäläisten asemiin pystyttiin tunkeutumaan, mutta paikoitellen vihollinen teki liian vahvaa vastarintaa ja sulun pohjoispäässä suomalaiset kärsivät tappioita kaksi kaatunutta ja kaksi haavoittunutta. Toinen haavoittuneista oli osaston johtaja luutnantti Saarenharju, jota osui vakavasti päähän.

Sulun eteläpäästä saatiin tavoitellut vangit ja siellä tuhottiin vihollisen pesäkkeitä. Omia haavoittuneita ja kaatuneita yritettiin evakuoida Aalto-tukikohtaan, osittain onnistuen. Venäläisten asemien eteen oli jäänyt neljä kaatunutta. Kello 16.30 näitä yritettiin evakuoida savutuksen turvin. Yksi saatiinkin omien puolelle ja toinen vedetyksi lähemmäksi, mutta vihollisen evakuoinnin yhteydessä kaatui vihollisen vänrikki Hirsjärvi.
 

Monenlaisia karkureita

 

Ruokolahden sotavankileiriltä karkasi 7.6. kuusi politrukkia, joiden tiedot ja nimet välitettiin myös Karhumäelle.  Mukanaan näillä oli surmaamaltaan vartijalta napattu ase ja päällä vihreät tai englantilaiset puserot, joissa oli selässä sotavangin tunnus eli iso V-kirjain. Kenkiä ei ollut, mutta epäiltiin heidän tehneen päällystakkien sarasta syylingit jalkineiksi. Karkurit liikkuivat kohti itää ja kaakkoa, ja arveltiin heidän jakautuneen pienempiin ryhmiin. Karanneiden epäiltiin myös turvautuneen junakyyteihin.

Mäntyselässä olevalta Kev. Psto 16:n hevoslaitumelta puolestaan karkasi kaksi hevosta, ruuna "Isku" sekä punaraudikko "Lahja". Näistäkin karkureista pyydettiin ilmoituksia.

Leikkikaluja näyttelyyn
 

Joitakin viitteitä suomalaisen muotoilun synnystä voitiin havaita 1. Divisioonassa 5.6.1943 julistetussa kilpailussa ja leikkikalunäyttelyssä, joka järjestettäisiin elokuussa. Puhdetöinä tehtyjen näyttelyesineiden piti olla valmiina valistustoimistossa 31.7. mennessä. Parhaimmat esineet palkittaisiin näyttelyssä. Lelut tuli valmistaa kolmen esineen ryhminä: siihen kuului saman tekijän kolme erilaista leikkikalua, esimerkiksi juna, kissa ja sotalaiva. Sama tekijä sai osallistua useammalla eri ryhmällä kilpailuun.

Palkintoja myönnettäessä kiinnitettiin huomiota seuraaviin kriteereihin:

 

Leikkikaluista piti tehdä lujia, eli niiden tuli kestää lasten käsittelyä. Niiden oli oltava yksinkertaisia, jotta niitä voitiin valmistaa sarjatyönä. Esineiden raaka-aineiden piti olla helposti paikan päällä saatavissa ja valmistusajan tuli olla lyhyt. Leikkikalujen oli myös oltava omintakeisia, eli tutkittiin niihin tehtyjä parannuksia ja keksintöjä verrattuna perinteisten lelujen muotoihin ja mekanismeihin. Parannukset eivät kuitenkaan saaneet heikentää mekanismien toimivuutta lasten käsissä.

 

Valmistusaineena oli puu, apuna sai käyttää pieniä nauloja, liimaa ja rautalankaa. Esineen päällystyksestä esimerkiksi maalaamalla ei ollut kilpailussa apua eikä haittaa. Palkintoja (I sija 1000 mk, II sija 800 mk ja III sija 500 mk) ennen ohjeessa todetaan: "Valistustoimisto pidättää kaikkia 5800:n [1. Divisioonan peiteluku] joukkoja varten valmistusoikeuden ilman eri korvausta kaikkiin näyttelyyn osallistuviin leikkikaluihin".

 

Leikkikalujen tilaaminen puhdetöinä osoittaa, että puhdetöiden valmistamista yritettiin johtaa monin eri tavoin. Tekijänoikeuksista, työmateriaalien ja -ajan käytöstä sekä lelujen toimivuudesta oltiin hyvin kiinnostuneita.

​

Urheilua kehon ja mielen iloksi

 

Tuleviin urheilutilaisuuksiin kiinnitettiin suurta huomiota Maaselän ryhmän monisivuisessa liikuntakasvatuskäskyssä kesäksi 1943. Etenkin murtomaajuoksua, pallopelejä, voimistelua ja uintia piti harjoittaa. Urheilu oli tärkeää paitsi fyysillisenä kasvatuksena, myös virkistys- ja viihdytystoimintana. Urheilulle kehotettiinkin saamaan kisailun luonnetta aina kun vain mahdollista. Eri lajeihin, suunnitteluun, urheilijoiden majoitukseen ja muuhun annettiin tarkat ohjeet. Murtomaajuoksua varten jaettiin erikseen vääpeli P. Karikon ohje "Murtomaajuoksuohjeita". Lentopallo, käsipallo, koripallo ja maastopallo tarvitsivat pienen kentän. Mahdollisuuksien mukaan yritettiin saada myös jalkapallo- sekä pesäpallokentät. Sääntöjä varten kehotettiin ostamaan kirjakaupasta Karvosen teos Palloilu II. Erikseen ohjeistettiin, ettei jalkapalloa pelatessa missään tapauksessa saanut pelata valtion kengillä. Olisiko Suomen jalkapalloharrastus paremmalla tolalla, mikäli jatkosodasta olisi palannut enemmän lajin kokeneita veteraaneja?

Yhdessä kesän ensimmäisistä kilpailuista, 1. Divisioona järjestämissä murtomaakuoksun mestaruuskilpailuissa 6.6. alikersantti Hernelahden (1./VP 33) sijoitus oli 63. Kisoissa hallitsivat JR 56:n sekä tykistön juoksijat. Parhaiten juossut viestipataljoonalainen, ylikersantti Knuutila pääsi sijalle 12.
 

Pommitus Karhumäellä

Karhumäellä herättiin tiistaina 8.6. kello 6.20 lentopommien räjähtelyyn. Kahdeksan syöksypommittajaa pommitti suomalaisia Karhumäellä ensimmäistä kertaa asemasotavaiheen aikana. Kaupunkiin putosi 13–14 pommia. Useita kuoli ja haavoittui pommituksessa.

Tien vartta pitkin kulkevasta pylväslinjasta  katkesivat melkein kaikki puhelinjohdot, mikä tiesi viestimiehille runsaasti töitä. Kaikki yhteydet Salamasta, 1. Divisioonan komentopaikasta taaksepäin katkesivat. Tilanne korjattiin väliaikaisesti rakentamalla viisi kaapeliyhteyttä. Iltaan mennessä kirkaslinjatkin eli avojohdot saatiin kuntoon.
 

Leväperäisyys kypärän käytössä kostautuu

Lukuisista ohjeista ja käskyistä huolimatta 1. Divisioona kärsi tappioita, jotka monissa tapauksissa johtuivat leväperäisyydestä kypärän käytössä. Kenraalimajuri Paavo Paalu totesi erikseen käskyssään 11.6., että tammikuusta 1942 alkaen divisioona oli kärsinyt 269 miehen tappiot kaatuneina. Näistä 123:ssa tapauksessa syynä oli pääkallon vioittuminen, ja monet olisivat pelastuneet mikäli olisivat pitäneet kypärää päässään. Vastaisuudessa lohkojen komentajien piti huolehtia siitä, että viimeistään komppanioiden komentopaikasta eteenpäin sotilailla olisi kypärät päässä. Kuulovartiot vapautettiin pitovelvollisuudesta, mutta näilläkin tuli olla kypärä aina mukanaan.
 

Karhumäen  tapahtumia

Karhumäen tivoli oli avattu uudistettuna, ja sen virkistävää vaikutusta sotilaille kehuttiin. Tauno Kyöstilä ja Oiva Ryökäs vierailivat tivolissa helatorstaina 3.6. ja kokeilivat muun muassa karusellia. Iltapäivällä viestimiehet ottivat aurinkoa. Komentopaikan edessä Karhumäen kentällä vietettiin 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlaa, ja aamulla oli kenttäjumalanpalvelus. Mannerheimin 76-vuotissyntymäpäivän kunniaksi jaettiin ylimääräistä muonaa ja viinapullo / viisi miestä.

Monet lietolaiset palasivat kuuden viikon kylvölomilta 9.–10.6. Palaajiin kuuluivat muun muassa Toivo Veijula, Hannes Tuomola, ylikersantti Unto Ryökäs,  ja alikersantit Tauno Peltola sekä Unto Uusitalo ja korpraali Tammelin. Ryökkäillä oli Unton kertoman mukaan ollut vain kolme hevosta peltotöissä, mutta traktorin puukaasutin toimi onneksi hyvin. Lomilta palannut Ilmari Kirri oli saanut selville henkilöt, joita oli anottu heinäkuuksi maatalouslomille ja kertoi, että kaikkiaan viittäkymmentä lietolaista oli anottu kotiin lomalle. Vitskan puutarha-alueella eriteltiin yksiköille hevoslaitumia. 1./VP 33:sta edusti rehumestari, alikersantti Alpo Valtanen. Kesäkuun alku meni muuten paperitöihin: yksikön sotapäiväkirjat lähetettiin divisioonalle sekä taisteluväline-, muona- ja keittiöpäiväkirjat tarkastettiin. Sähkölaitos luovutettiin uusille tulokkaille 16.6.
 

Lietolaiset asuivat Karhumäellä melkein turkulaisittain, nimittäin Hämeenkadun varrella. Karhumäen katujen nimet suomalaistettiin, joten läheltä löytyi myös muun muassa Aurakatu, Uudenmaankatu, Karjalan katu ja Kalevankatu. Kadut oli nimetty tietoisesti "perinteisillä" kadunnimillä eikä  suomalaisten merkkihenkilöiden mukaan: esimerkiksi "Mannerheimintietä" tai "Tannerinkatua" välteltiin tietoisesti.

​

17 kuukautta Karhumäessä täynnä – 1. Divisioona muuttaa Saravaaraan

Pitkäaikaiset huhupuheet osoittautuivat kesäkuun puolivälissä todeksi: 1. Divisioona siirrettiin taakse lepäämään.Viestipataljoonalaiset tutustuttivat tilalleen tulevat 6. Divisioonan viestimiehet Nappi -ja Salamakeskuksiin 13.6. Ohjeet muuttoa varten saatiin seuraavana päivänä. Samalla kun VP 33 muutti Saravaaraan, JR 35 muutti Seesjärven lähettyville ja JR 56 Tsopinan seudulle Karhumäen tien varrelle. Divisioonan esikunta muutti Saravaaran kylään.
 

VP 33 lähti 15.6. Karhumäeltä 30 kilometrin päähän Saravaaraan. Kalusto lastattiin edellisenä iltana ja matkaan lähdettiin yöllä, joten unet jäivät pariin tuntiin. Kolonna lähti liikkeelle kello 6 aamuyöstä. Keskuskomppanian tehtäväksi tuli pystyttää neljä puhelinkeskusta Saravaaran lähettyville. Ylikersantti Koivuniemi sai Pursi-keskuksen, ylikersantti Knaapi Auliksen, alikersantti Kyöstilä Nuotan ja Oiva Ryökäs Sarka-keskuksen. Ryökäs lähti matkaan ryhmineen keskusautolla. Autolla matkaavat jatkoivat matkaa Saravaaran kylästä kolmen kilometrin päähän parakkikylään.

Muuton jälkeen viestimiesten arki uudessa paikassa alkoi yhteyksien rakentamisella. Osa jäi vielä Karhumäkeen keskuksiin, kuten Paavo Lehto Nappiin. Viimeiset toimistojoukkueen ja II joukkueen miehet lähtivät 17.6. kello 17.00 kohti Saravaaraa. Saravaara poikkesi suuresti Karhumäestä. Tivolin melske ja kaupungin vilinä vaihtuivat korven rauhaan ja käen kukuntaan. Karhumäen asunnot muuttuivat ensin parakeiksi, sitten teltta-asumuksiksi. Viestimiehet pääsivät asumaan kauniille järven rannalle. Pahimpana kiusana metsään muuttamisella oli hirvittävä määrä hyttysiä.

Suurta ärsytystä aiheutti se, että pataljoona joutui korvauksetta luovuttamaan Karhumäen viljelyksensä muille. Osa siemenistä oli hankittu niihin yksityisin tai yhteisin varoin. Pelättiin, ettei seuraavalla viljelyskaudella kukaan ryhtyisi viljelystöihin uuden siirron ja kasvien menettämisen pelossa. Korjauksiksi VP 33:n komentaja ehdotti pienen komennuskunnan jättämistä viljelyksiä hoitelemaan ja ottamaan sato talteen tai korvauksen perimistä ne vastaanottaneelta osastolta.
 

Koirat haukkuu, divisioona kulkee...

Samalla kun muu divisioona siirtyi taakse, lähtivät sotakoirat ja niiden hoitajat toistaiseksi vastuun lohkolta ottavaan 6. Divisioonaan. VP 33:sta siirtyivät VP 35:een alikersantti Kauko Vuori ja hänen koiransa Jukka, sotamies Olavi Suominen ja Nero sekä sotamies Kalle Kallio ja sotakoiransa Kappis. Jalkaväkirykmentti 35:stä Jääkäripataljoona 12:een siirtyivät sotamiehet Bruno Kaukovalta sekä Antti Lepistö. Kaukovallan koira oli Mira ja Lepistön Sessa. JR 56:sta siirtyivät JR 33:een sotamies Aarne Vaittinen ja koira Pretty sekä sotamies Leo Laakso ja Pulu.