Asemasota 2. - 15.12.1943
Taas muutto edessä
1. Divisioonan aika linjojen takana levossa päättyi joulukuussa, kun se sai tehtäväkseen vaihtaa etulinjasta 4. Divisioonan. Vaihdossa saatiin torjunta-alue, jonka rajoina olivat pohjoisessa Seesjärven eteläranta ja Suurlahti, idässä etulinja sekä etelässä divisioonan operatiivinen oikea raja – taaempi asema Osterjärven länsirannalle sovittuihin koordinaatteihin asti. Lännessä torjunta-alueen rajana olivat Suojärven itäpää – Seesjärven lounaiskulmaan laskeva puro.
Jalkaväkirykmentti 35 sai torjunta-alueekseen Suurilahden lohkon. Joukoilta vaadittiin torjuntasuunnitelmat sekä kolmen kuukauden väliset tarkastukset varmistukseksi siitä, että kaikilla ajoneuvoilla ja liikkujilla oli asianmukaiset luvat. Rykmentti jätti linnoitustyömaansa tilalle tulevalle 21. Prikaatille 23.12.1943 mennessä. Kaikki taaemman aseman paperit, piirrokset ja kartat jätettiin tilalle tuleville yksiköille: mitään ei saanut viedä divisioonan mukana uudelle lohkolle. Viestijoukot vastaanottivat uuden alueen viestiyhteydet. 1. Divisioona peri siirtyessään vanhan alueen peitenimet 4. Divisioonalta. Samoin joukko-osastot vaihtoivat keskenään radioiden kutsumerkki- ja aaltotaulukot sekä salakirjoitusmenetelmät. Käskyssä painotettiin, ettei radioliikenteen perusteella saanut antaa viholliselle vihiä vaihdosta.
Piikkirykmentti antaa tilaa Jalkaväkirykmentti 35:lle
JR 35 alkoi luovuttaa uusille yksiköille paikkojaan taka-asemassa ja siirtyä uusiin asemiin 13.–15.12. Rykmentti vastaanotti JR 25:n eli "Piikkirykmentin" asemat. JR 35:n kolonna siirtyi Leukilammen ja Väärälammen tietä pitkin seitsemän kilometrin matkan Väärälammelle. Samalla siirtyi rykmentin huolto. Esikuntakomppania siirtyi Hopealampi–Pitkälampi -tietä pitkin 11 kilometrin matkan Pitkälammelle viimeisenä yksiköistä 15.12.
Viestipataljoona 33 siirtyy Saajärven kylään
Muun 1. Divisioonan tavoin VP 33 muutti uudelle alueelle 14.12. 1./VP 33 sai Viestipataljoona 25:n 2. Komppanian entiset tilat Saajärven kylän lähettyviiltä, noin kaksi kilometriä kylästä itään. II:n joukkueen radioryhmä lähti samana päivänä tutustumaan tehtäviinsä itse kylään. Lietolaiset kotiseutuvieraat saapuivat muuttopäivänä yksikköön. Vieraina olivat Ossian Heikkilä, Oskari Jaakkola ja Jaakko Virta. Seuraavana päivänä komppania alkoi ottaa vastaan uusia puhelinkeskuksia, ensimmäisinä Tapparan ja Ansan, sitten Anopin ja Pellavan.I joukkue otti vastaan kaksi ensimmäistä keskusta, II joukkue otti vastaan Anopin ja Pellavan. Radioasemia pystytettiin kaksi. Illalla järjestettiin pakettien jako ja korvikkeenjuontitilaisuus Tapsi-kanttiinissa.
Konepistooleja tarjolla
Suomalaiset olivat saaneet sotasaaliiksi venäläisiä pellistä valmistettuja konepistooleja, jotka päätettiin ottaa omaan valmistukseen. Konepistooli todettiin halvaksi valmistaa (1.000–1.500 markkaa kappale, eli nykyrahassa 164,5–246,76 €), se oli kevyt (ilman lipasta 2,9 kg, kun Suomi-konepistooli painoi 4,6 kg). kätevä ja toimintavarma. Ase, Konepistooli m/44 sai myöhemmin lempinimen Peltiheikki. Aseen valmistusmääriä ja jakoa suunniteltaessa tehtiin joukoille tiedusteluja siitä, kuinka aseella voitaisiin korvata sotilaskiväärejä ja kuinka paljon kiväärejä yksiköihin jäisi. Erityistehtävissä toimiville sotilaille konepistooli olisi kivääriä huomattavasti tarkoituksenmukaisempi.
Viestipataljoona 33:n vastaus konepistooleihin oli erittäin myönteinen. Kiväärien vaihtamista konepistooleihin puolsivat monet seikat. Viestimiehet kohtaisivat vihollisen todennäköisesti lähietäisyydellä, esimerkiksi törmätessä vikapartiomatkalla vihollisen partioon linjojen takana. Tällaisessa tapauksessa kivääri oli liian raskas, hidas ja heikkotehoinen. Myös ajoneuvojen kuljettajilla ja hevosmiehillä sekä mekaanikoilla oli hyvä olla konepistooli mukana yllättävien tilanteiden varalle.
Pataljoonan komentaja majuri Järvinen piti epätodennäköisenä sitä, että konepistoolit saataisiin nopeasti ja yhtäaikaa eri aselajeissa käyttöön. Hän piti oman pataljoonansa osalta sopivana aseistuksena 17 pistoolia, 199 konepistoolia sekä 220 kivääriä. Konepistooleja tarvitsisivat etenkin 2. ja 3. Komppania, jotka rakensivat puhelinyhteyksiä (70 konepistoolia ja 48 kivääriä komppaniaa kohden). Keskuskomppanialle taas riittivät kiväärit.
Uusi konepistooli ei ennättänyt mukaan jatkosodan taisteluihin. Peltiheikki oli sittemmin aseena muun muassa Suezilla palvelevilla ensimmäisillä suomalaisilla rauhanturvaajilla.
Paavo Paalu jättää 1. Divisioonan
Jatkosodan alusta alkaen 1. Divisioonaa komentanut kenraalimajuri Paavo Paalu siirrettiin toisiin tehtäviin marraskuussa 1943. Päiväkäskyssään 7.12. Paalu muisteli kulunutta kahta ja puolta vuotta. Viisi kuukautta kestäneeltä hyökkäysvaiheelta hän kiitti Itä-Karjalassa ansioituneita divisioonansa johtajia ja miehiä. Tuossa raskaassa vaiheessa hänen mielestään kehittyi se henki, jolla 1. Divisioona jatkuvasti eli.
Käskyssään Paalu luonnehti hyvin asemasodan kuluttavuutta ja vaativuutta: "Lähes puolitoista vuotta kestänyt, kuluttava puolustusvaihe – Karhumäen puolustaminen – sekä nykyinen asemien rakennusvaihe ovat toiselta puolen vaatineet rohkeutta, sisua ja kestävyyttä, toiselta puolen paljon työtä. Pitkäaikaisuutensa ja yksitoikkoisuutensa takia on tämä vaihe vaatinut jokaisen yksityisen sotilaan taholta jatkuvia kieltäymyksiä. Ennen kaikkea kaipuu kodin ja omaisten piiriin sekä taloudelliset huolet nykyhetkenä ja tulevaisuutta silmälläpitäen ovat olleet painamassa. Vain velvollisuudentuntoisella ja uupumattomalla työllä, lomien joustavalla järjestelyllä sekä mielialan ja hyvinvoinnin parantamiseen tarpeellisten toimenpiteiden jatkuvalla tehostamisella on näissä olosuhteissa mieliala pidettävissä ja pidettävä virkeänä ja valoisana."
Paalun siirto oli osa "kolmen kenraalin kierrosta". Paalun tilalle 1. Divisioonan komentajaksi tuli Uno Fagernäs. Paalu puolestaan sai komentoonsa kenraalimajuri Aaro Pajarin 18. Divisioonan ja Pajari taas Fagernäsin aiemmin komentaman 3. Divisioonan. Jokaisen divisioonan alue erosi toisistaan: Fagernäsin 3. Divisioona oli karaistunut pohjoisen erämaataisteluissa, Pajarin "pojat" taas kunnostautuivat Karjalan kannaksella kesällä 1941 sekä Suursaaressa maaliskuussa 1942. Paalun 1. Divisioona oli kerännyt ankarat sotakokemuksensa Itä-Karjalan korvissa. Karjalan kannas oli sinänsä Paavo Paalulle tuttu, sillä hän oli ollut talvisodassa alueella divisioonankomentajana.
Komentajien vaihdossa oli ilmeisesti mukana kenraaleiden keskinäisiä, tulehtuneita välejä ja muita ristiriitoja. Paalu ei tullut toimeen Maaselän Ryhmän komentajan, kenraaliluutnantti Taavetti Laatikaisen kanssa. Kannaksella taas oli linnoittamisen sijaan keskitytty enemmän mm. jälleenrakentamiseen ja Kivennavan kirkkoon. Uhtualla Fagernäsin divisioona oli asemissa hyökkäysryhmityksessä. Ennen viimeisiä kiitoksia Paalu muotoili tunteensa kuluneista vuosista näin: "Tämä aika jää taakseni sellaisena elämäni taipaleena, josta näin sanoin en voi saada ilmaistuksi kaipuuni ja tunteeni syvyyttä."
Miehiä siirtymässä jäitse.
Yhden teltan asukkaat ryhmäkuvassa talvipakkasissa.
Kenraalimajuri Paavo Paalu ja Mannerheim sekä muita korkeita upseereja Maaselän kannaksella kesällä 1942.
Asemasota 16. - 31.12.1943
Uusia tehtäviä uudella alueella Viestipataljoonan lietolaiskomppanialle
Saajärven kylän läheisyydessä alkoi uusi arki 2./VP 25:n jättämissä tiloissa. Ylikersantti Koivumäki ja kahdeksan miestä aloittivat 28.12. parakin siirron Saravaarasta sähkölaitokselle. Parakin pohjaa kaivettiin vuoden loppuun asti. Kuusi miestä I joukkueesta rakensi tietä halonhakkuualueella. Kaksi miestä kulotti hirsiä, ja alikersantti Hernelahtisai tehtäväksi laatia profiilipiirroksen divisioonan alueen puhelinlinjoista.
Viestipataljoonan mieliala oli hyvä, ja etenkin Saksan itärintaman aseman vakiintuminen sekä Italian tilanne paransivat mielialaa. Uuden rintama-alueen paremmat majoitusolot paransivat myös moraalia. Valistustilaisuuksien mahdollisuudet parantuivat, sillä vaihdossa uudelle alueelle saatiin tilava kanttiinihuoneisto sekä tilaisuus päästä katsomaan elokuvia "Metsäpirttiin". Elokuvia käytiinkin katsomassa ahkerasti. Valistusupseerit pitivät hämmästyttävänä, ettei kanttiinia ollut aiemmin juurikaan hyödynnetty, vaikka se oli suhteellisen lähellä majoituspaikkoja.
​
Kotona, rintamalla, ajatuksissa
Viestipataljoona 33:n 1. komppaniassa palveleva kersantti Oiva Ryökäs joutui viettämään joulun 1943 rintamalla. Vuotta aiemmin hän oli ollut joululomalla kotona. Tänä vuonna hänen veljensä Unto Ryökäs JR 35:n esikuntakomppaniasta oli puolestaan lähtenyt joululomalle. Oiva tosin oli päässyt käymään Liedossa joulukuun alkupuolella, mutta mahdollisuutta päästä täksikin jouluksi kotiin oli arvailtu rintamalla jo hyvin varhain.
Kirjeiden kirjoittamisen lisäksi oli muitakin tapoja saada yhteys omaisiin. Viestimiehillä oli myös mahdollisuus soittaa jouluterveiset kotiin. Yksityispuheluiden soittaminen sallittiin jouluaattona kello 12 jälkeen ja puheluita välitettiin 27.12. kello yhdeksään asti. Puhelut oli tilattava edellisenä päivänä kello 17 mennessä. Joulupäivänä Oiva kirjoitti kirjeen kotiinsa äidilleen Lietoon Rähälään: ”Useissa joulupuheissa ja kirjoituksissa on mainittu kuinka täältä rintamalta päin ajatukset juuri jouluna keskittyvät sinne kotiin ja päinvastoin sieltä tänne. Tuossa puheessa on varmasti perää. Mutta kuitenkin on tämä joulu mennyt täällä erittäin hyvin ja varmasti monipuolisemmin ohjelmin kuin siellä kotona.” Joulun edellä oli myös askarreltu joululahjaksi koriste- ja taide-esineitä. Pärekoreja ja muita tarve-esineitä valmistettiin kuitenkin edelleen ahkerasti.
Siivoa juhlintaa ja majuri Karkaus käy tervehtimässä juhlijoita
Joulua oli saatu viettää suhteellisen mukavissa oloissa. Miehet olivat majoittuneet uusiin, hirsistä rakennettuihin tilaviin kämppiin jotka oli juuri myrkytetty rikillä luteiden hävittämiseksi. Aatonaattona kämpässä oli pesty lattiakin ja tehty uudet sängyt. Jalkaväkirykmenteissä 35 ja 56 palveleville radisteille oli toimitettu jouluaattoaamuna erikseen näiden paketit.
Viestipataljoonan komentaja, majuri Armo Karkaus oli antanut 21. joulukuuta kiellon väkijuomien nauttimisesta 24.–25.12 ”koska joulunpyhiä vietetään kristikunnan yhteisenä, suurena juhlana, ei niitten viettämisen yhteydessä ole soveliasta minkäänlainen riehakas ilonpito”. Samassa yhteydessä hän määräsi, että jokaisessa komppaniassa oli järjestettävä yhteinen tilaisuus ohjelmineen niissä puitteissa, kuin se oli mahdollista. Karkaus lupasi käydä henkilökohtaisesti jokaisessa yksikössä. Kello 16 jouluaattona hän kävi tervehtimässä pääasiassa piikkiöläisistä koostuvaa 3. Komppaniaa, sitten ”turkulaista” 2. Komppaniaa ja lopulta Tapsi-kanttiinissa ”lietolaista” keskuskomppaniaa, joka juhli esikuntajoukkueen kanssa. Täältä Karkaus kävi vielä tervehtimässä puhelinkeskuksissa päivystäviä ja vartiotuvassa palvelevia alaisiaan. Illalla kello 23.30 adjutantti ja esikunnan vääpeli veivät korvikkeet Ahvenjärven siltavartiolle.
Piikkiöläisille jouluterveiset
​
Piikkiöläiset olivat saaneet erityisiä jouluterveisiä kaukaa kotoa, sillä Piikkiöstä oli tullut joulukuussa kotiseutuvierailijoita rintamalle. Majuri Karkaus kiitti kirjeillä 21.12. Lempi Järvensivua, Piikkiön Asevelinaisten puheenjohtaja Maj-Lis Franckia, Piikkiön Maatalousnaisten puheenjohtaja Signe Elomaata ja Lotta-Svärdin Piikkiön paikallisosaston puheenjohtajaa Lempi Hannulaa lahjoista ja terveisistä. Karkaus kirjoitti jokaiselle oman, pitkän kirjeen erikseen. Katkelma eräästä kirjeestä kertoo miesten syvästä kiitollisuudesta: ”Tietoisina siitä, miten paljon vaikeuksia ja puutteita erikoisesti tällaisena aikana on ollut voitettavana, ennenkuin tämä kaikki on käynyt mahdolliseksi, en voi olla lausumatta ihailuani Suomen Naisille, joiden neuvokkuudesta ja huolenpidosta niin usein olemme saaneet nauttia näissäkin oloissa.”
Ryökäs kertoi joulun vietosta kirjeessään: ”Aattoiltana kävimme tietysti saunassa ensin ja klo 7 alkoi läheisessä kanttiinitalossa joulujuhla kestäen pari tuntia. Sen jälkeen arposimme tuntemattoman sotilaan paketit joista arpa määräsi minullekin yhden vaikkei niitä tullutkaan kuin 3 kpl 25 miestä kohti. Tänä aamuna varhain läksimme 1,5 km päässä olevaan ”Metsäpirtin” suureen taloon joulujumalanpalvelukseen joka alkoi 6:lta.”. Kirkkoupseeriksi oli määrätty kapteeni V. Kujanpää Viestipataljoonan esikunnasta, jolle luutnantti Jääri ilmoitti osaston. Mukaan kirkkoon määrättiin otettavaksi kenttävirsikirjat ja vihkonen ”Jouluvirsiä ja -lauluja”.
​
Majuri Karkaus antoi miehilleen jouluaattona seuraavan hyvän joulun toivotuksen:
”Sota ja joulu eivät oikeastaan sovi yhteen, koska edellinen repii ja raastaa ja jälkimmäinen julistaa rauhan ja hyvyyden sanaa. Tästä huolimatta me vietämme jo tämänkin sodan aikana kolmatta joulua noiden erilaisten tunnusmerkkien vallitessa. Itse tiedämme parhaiten, mutta sen tunnustaa koko sivistynyt maailma, että me emme ole sodassa repiäksemme ja raastaaksemme, vaan suojellaksemme kotejamme ja kaikkea sitä, joka meille on kalleinta maan päällä, taataksemme tänäkin iltana joulurauhan kodeissamme, luodaksemme vastaisuudessa pysyvän rauhan. Me emme ole täällä nykyhetkeä, vaan ennen kaikkea tulevaisuutta varten. Me taistelemme tänäkin rauhan ja kodin juhlana vain sen takia, että emme halua sortua orjina Siperian suunnattomissa pakkotyöleireissä, vaan haluamme elää vapaina, itsenäisinä kansalaisina. Koska taistelullamme on sama perimmäinen tarkoitus kuin kristikunnan suurimmalla juhlalla – joululla – niin voimme puhtain sydämin joulun suureen sanomaan yhtyen viettää tätä juhlaa. Edellä esitetyin ajatuksin toivotan kaikille 5990:n upseereille, aliupseereille ja miehille hyvää joulua.”
1. Divisioonan päiväkäsky oli samansuuntainen:
"Vietämme nyt kolmatta joulua rintamalla. Meidän jokaisen ajatukset siirtyvät tänä kristikunnan suurimpana juhlana kotiin rakkaitten omaistemme luo. Tiedämme, että velvollisuutemme on tänäkin jouluna seisoa vartiopaikoillamme turvaamassa kotiemme ja omaistemme joulurauhaa. Toivotan kaikille upseereille, aliupseereille, miehille, lotille ja muille alaisilleni rauhallista joulua. Erikoisesti kohdistan sanani niille, jotka jouluyönä seisovat etulinjan vartiopaikoilla. Kuluvan vuoden pian päättyessä kiitän samalla jokaista divisioonassani palvelevaa hyvin suoritetusta työstä ja toivotan parhainta onnea alkavalle uudelle vuodelle."
teksti pohjautuu osittain kirjoitukseen "Viestimiesten joulu 70 vuotta sitten Karhumäellä" Varsinais-Suomen Sotaveteraanien joulu 2013 -lehteen joulukuussa 2013. Alkuperäisessä kirjoituksessa esiintyviä virheitä on korjattu tähän versioon ja tekstiä on täydennetty joiltakin osin.
Tällaisiakin teitä tarvittiin pahimpien maastojen yli.
Iloinen tervehdys puhelinpylvään päästä.
Halkojen kuljetusta.
Vartiomies juoksuhaudassa. Hyvällä onnella hänkin sai jouluna tuurillaan kupposen kuumaa korviketta.