top of page
Asemasota 7. - 20.10.1943

Valistustoimintaa JR 35:ssä

 

Asemasodan edetessä jotkut ajanvietemuotot unohtuivat ja toiset syntyivät. Lokakuussa Jalkaväkirykmentti 35:n keskuudessa oli tiheään lautapeliotteluita. Karhumäen teatteri antoi kaksi näytöstä. Enempää ei voitu järjestää, sillä sopivia kokoontumispaikkoja ei ollut tarjolla.

Huolto toimi säännöllisesti, mutta leipää toivottiin lisää. Linnoitustöissä olevien keskuudessa kului ruokaa enemmän kuin etulinjassa joten rykmentille toivottiin ruokaa muualta, missä annoksia olisi säästynyt. Linnoittajien keskuudessa aiheutti suurta ärtymystä olennaisten tarvikkeiden puuttuminen. Etenkin räjähdysaineista oli pulaa. Erityistä katkeruutta tunnettiin varsinaisia linnoitusjoukkoja kohtaan, näillä kun tarvikkeita riitti. Samalla työmaalla vieressä olevat linnoitusjoukot poistivat kivet ja kannot räjähtein, kun JR 35:n oli käytettävä käsiä ja jalkoja tismalleen samaan hommaan.

Puhdetöiden valmistamisessa oli tultu uuteen vaiheeseen. Nyt töitä valmistettiin vaihdettavaksi puhdetyökaluihin ja radioihin kotiseudulla. 133 radiosta 36 oli rikki, ja viestimiehiä toivottiin aktiivisemmin korjaamaan niitä. Nyt radiohuolto oli valistusupseerien käsissä, mutta heiltä usein puuttui siihen pätevyys.

Valistustoiminassa todettiin Itä-Karjalan kysymyksen ja heimoveljeyden korostamisen menettäneen miesten keskuudessa tehonsa lähes kokonaan. Yhdeksi syyksi tähän katsottiin kesällä ja syksyllä esiintyneitä itäkarjalaisten karkaamisia sekä venäläisten auttamistapauksia. Puolustusnäkökohdista Suomen ja Itä-Karjalan yhteyttä sen sijaan ymmärrettiin valistusupseerin mukaan hyvin.
 

... ja hälytyksiä


Taka-asemassakin saatiin olla varuillaan. Illalla 9.10. oli saatu havainto desantteja pudottaneesta lentokoneesta, mutta alueella käynyt JR 35:n partio ei havainnut mitään erikoista. Seuraavana päivänä annettiin rykmentin torjunta-alueelle käsky vartioinnin tehostamisesta. Syynä oli ilmahälytys. Ilmahälytykset antoivat syytä huoleen, sillä 11.10. kolme vihollishävittäjää lensi rykmentin majoitusalueen ylitse. Tulen alle joutui samana päivänä lomalaisjuna Perälahdessa, missä sen kimppuun kävivät pommikoneet. Tuolloin kaatui rykmentistä Viipurissa syntynyt sotamies Leo Brüdermann, joka palveli kranaatinheitinkomppaniassa (13./JR 35).
 

Lomallelähtöjä


Lomakäytäntöjä suunniteltiin muutettavaksi poikamiesten osalta niin, että he pääsisivät kotiin yhtä usein kuin naimisissa olevatkin, mutta lyhyemmäksi aikaa. Lomilla olisi väliä 2½ kuukautta. Leikillistä keskustelua oli käyty ainakin JR 35:ssä siitä, että poikamiesten lomaväli oli 4 kuukautta ja naimisissa olevien kolme. Varsinaisia mielialahäiriöitä ei asia rykmentissä kuitenkaan aiheuttanut. Kotirintamaakin kohti kulkevat olivat vaarassa: lietolainen Pentti Heikkilä haavoittui Käppäselässä junassa lomamatkalla ilmapommin sirpaleista 14.10. Kun Heikkilää oli hoidettu paikallisessa sairaalassa, hänet päästettiin jatkamaan matkaansa.
 

Taloja rintamalle ja kotiin sekä muuta VP 33:sta


Yhden telttakunnan keskuudessa Viestipataljoona 33:ssa suunniteltiin talon rakentamista pahvitelttojen tilalle. Suunnitelmissa oli hirsinen talo, jonka voisi kuljettaa Suomeen kun sitä ei enää tarvittaisi rintamalla. Talo arveltiin sinänsä mukavaa pahvitelttaa paremmaksi talviasumukseksi.

 

Koulutustilaisuudessa 10.10 näytettiin elokuvaa saksalaisesta puhelinkalustosta ja viestijoukkojen toiminnasta. Seuraavat päivät kuluivat tavanomaisessa keskus- ja radiopalvelussa. Ylikersantti Ilmari Knaapin johtama partio kävi 13.10. tutkimassa komppanian tarkastusalueen, mutta ei havainnut yhdeksän tunnin mittaisella partioretkellä merkkejä vihollispartioista. Kersantti Paavo Lehdon partio tarkisti puolestaan Sirppi–Pirkka -puhelinlinjan havaitsematta merkkejä salakuuntelusta. Alikersantti Lempisen partio tutki vastaavasti Pursi–Sarka -linjan.

1. Divisioonan yhteyslotta Kivijärvi tiedusteli 19.10. VP 33:lta, haluaisiko yksikkö oman ruoantarkkailijan. Pataljoonan komentaja majuri Järvinen katsoi tarkkailijan tarpeettomaksi, joten tarjouksesta kieltäydyttiin. Saman päivän iltapäivänä saatiin soitto, jonka mukaan metsästä oli tavattu pataljoonaan kuuluva sotamies Pasanen. Hänen todettiin olleen laillisilla asioilla eli metsästämässä. Vänrikki Pentti Markkula ja alikersantti Kaarlo Lehtinen Viestipataljoonasta lähtivät lokakuun alusta joulukuun loppuun kestävälle opintolomalle. Liedon kotiseutuvieraat kävivät tutustumassa kotipaikkakuntalaisiin kapteeni Sipilän johdolla 20.10. Vierailijoiden tuomat tavarat noudettiin Karhumäestä kuorma-autoilla jo 17.10. Vierailijoina kävivät maanviljelijät Kivilä, Lampola ja Setälä sekä poliisikonstaapeli Harju.

Pentti Heikkilän haavoittumispäivänä venäläiset lentokoneet olivat tehneet ahkerasti lentoja, joten VP 33:n alueella alettiin kaivaa suojautumiskuoppia Pursi-keskuksen miehistölle. Samalla paranneltiin leirialueen naamiointia. Naamioinnista oli saatu ja tultiin saamaan vielä pitkään muistutuksia. Ainakin se oli tällä kertaa havaittu tarpeelliseksi.

Viestipataljoona 33; määrävahvuus 20.10.1943 oli 436 miestä. Palveluksessa oli kuitenkin vain 370 miestä, eli vajaus oli 66 miestä. Upseereita oli 20, aliupseereita 79 (määrävahvuus 83) sekä miehiä 271 (määrävahvuus 334). Suurin vajaus oli puhelinmiehistä, yhteensä 46 miestä (määrävahvuus 202 miestä, kirjavahvuus eli yksikössä paikalla olijat 156). Radiomiehiä oli yhdeksän miestä yli määrävahvuuden, kun taas toimitusmiehiä (joiksi laskettiin myös ajomiehet, keittäjät ja moottoriajoneuvojen kuljettajat) oli 30 vajaus. Pataljoonassa oli ajankohtana yksi upseeri yli määrävahvuuden (19).
 

Pihkakeräyksen tuloksia kerrotaan


Metsäteollisuuden hyväksi järjestetty pihkakeräys alkoi päättyä lokakuussa 1943, vaikka keräyksen toivottiinkin jatkuvan lumentuloon asti. Paperiteollisuus tarvitsi laskelmien mukaan vuodessa noin 1.000 tonnia hartsia, mikä edellytti 2 miljoonaa kiloa pihkaa. Viestipataljoona 33 ei ollut tehtäviltään ennättänyt osallistua keräykseen, mutta muut yksiköt tekivät parhaansa – isänmaallisuudesta tai palkkioiden perässä. Yhteensä keräykseen osallistui 80 yksikköä eri puolilta maata. Etenkin JR 35:ssä oli innostuneita kerääjiä. Keräyksellä oli saatu 20.9. mennessä 800.000 kiloa pihkaa. Puolustusvoimien yksiköiden osuus tästä oli 220.000 kiloa, ja kotirintaman vastaavasti 260.000 kiloa. Varsinaissuomalaisista kokoonpantu 1. Divisioona keräsi yhteensä 19 800 kiloa, mikä teki divisioonasta viidenneksi eniten pihkaa keränneen joukko-osaston. Eniten, 39.000 kiloa keräsi 2. Divisioona.

Pihkatuotanto Oy oli saanut syksyllä lähetyksiä, joissa pihkan seasta tavattiin roskia, hiekkaa, kaarnaa, soraa ja kiviäkin. Pihkaa lähetettäessä toivottiin talousaliupseerien valvovan, että lähetettävät erät olisivat mahdollisimman puhtaita. Pihkassa sai olla korkeintaan 10% vieraita aineita. Mikäli pihkan laatu olisi heikkoa, pitäisi vastaavasti keräyspalkkioita alentaa sillä roskien poistaminen tehtaalla nostaisi tuotantokustannuksia. Divisioonan valistusupseerilta sai ETP:ltä pihkaa vastaan saadulla kuitilla rahallisen korvauksen luovutetusta pihkasta. Pihkasta maksettiin 10 markkaa kilolta.

 

Siltavartiot 1. Divisioonan alueilla


Desanttien ja partisaanien tihutyöt selustassa kohdistuivat erityisesti siltoihin. Tästä syystä 1. Divisioonan alueen sillat jaettiin lokakuussa kolmeen luokkaan tärkeyden ja suuruuden mukaisesti. Luokan A sillat olivat vakinaisesti vartioituja, ja B-luokan siltoja vastaavasti vahdittiin ainoastaan mikäli oli saatu hälytys vihollisen liikkeistä alueella. C-luokan silloille asetettiin vartiot ainoastaan poikkeustapauksissa. Hälytystilan aikana siltavartioiden tuli olla siltojen läheisyydessä maastoituneita, ei itse sillalla.

Siltoja oli vartioitavana kaikkiaan kahdeksan, joista kolme sai luokan A tärkeysluokituksen. Nämä olivat Uunitsajoen maantiesilta ja rautatiesilta sekä Ahvenjoen silta Saravaara-Pienikylä tienosalla. Kahden ensimmäisen vartion asetti Käppäselän Varuskunnan päällikkö, Ahvenjoelle taas JR 56:n komentaja. JR 56 asetti vartiot myös hälytyksen sattuessa B-luokan silloille Kumsajoen sillalle Tsopina–Karhumäen väliselle tielle sekä Nuolentielle Ahvenjoen sillalle. Vartioimatta jätettiin kolme siltaa: Vuoripuron silta Tsoipina–Karhumäen tiellä sekä Kumsajoen kaksi siltaa Tsopina–Karjalan Maaselän tiellä sekä Kumsjärvi–Ahvenjärvi -tiellä.

Siltavartioiden asettaminen toistuu useaan otteeseen VP 33:nkin sotapäiväkirjoissa.

Kuva: Liedon museo
Kuva: Liedon museo

Pelätty näky. Lentokoneita taivaalla.

press to zoom
Kuva: Liedon museo
Kuva: Liedon museo

Puhelinlinjoja korjataan.

press to zoom
Kuva: Liedon museo
Kuva: Liedon museo

Viestipataljoonalaisia ulkoilmapuuhissa.

press to zoom
Asemasota 21.10. - 3.11.1943

Kuormastokomppaniat perustetaan

 

Maaselän Ryhmän esikunta määräsi asetettavaksi kuormastokomppanioita tulevia metsänhakkuutöitä varten. Hakkuiden lisäksi komppanioiden tehtävänä oli vetää puutavarat uittoväylän varteen. Komppanioita kutsuttiin toisinaan myös tukkikomppanioiksi. 1. Divisioona asetti kaksi kuormastokomppaniaa, joista kolmijoukkueinen kuormastokomppania A oli Ahvenjärvi–Pakrovskojen tienrarrella sekä komppania B Ahvenkoskella. Jälkimmäiseen komppaniaan 1. Divisioona asetti päällikön, toimitusryhmän sekä kaksi joukkuetta. Kaksi joukkuetta tulisi 6.  Divisioonasta. 

A-komppanian vahvuus oli 108 henkilöä ja 70 hevosta, B:n 138 henkilöä ja 92 hevosta. A-komppanian komppanian päällikkö tuli VP 33:n asetettavaksi, ja tehtävään tuli sittemmin lietolainen Ilmari Sipilä (1./VP 33:n komppanianpäällikkö), joka oli siviiliammatiltaan metsänhoitaja. Toimitusryhmän muodostivat vääpeli 22. Elintarvikevarikkokomppaniasta, rehumestari (kersantti Saurio Poventsan maanviljelykomennuskunnasta) sekä eläinlääkintäaliupseeri 22. Eläinlääkintäkomppaniasta. JR 35:stä tuli komppaniaan keittäjiä, muonittajia, lääkintäaliupseeri, kengitysseppä, seppä sekä valjassuutarit. VP 33 antoi komppaniaan neljä hevosta ajomiehineen. Nämä olivat sotamiehet Jalmar Toivanen, lietolainen Vieno Lehtonen, Kalle Selin sekä Ville Niemi.

 

Kuormastokomppania B:n päälliköksi määrättiin kapteeni Arvi Rämä JR 56:sta. Komppanian talousaliupseeri määrättiin VP 33:sta, mutta muuten "lietolaisilla" yksiköillä oli hyvin vähän tekemistä komppanian kanssa. Kuormastokomppaniat tuli perustaa 20.10. mennessä. Marraskuun ensimmäisellä puolikkaalla suoritettiin hevosten tarkastus, ja komppanioiden tuli olla valmiita siirtymään määrätyille leirialueille. Alueiden kunnostamiseen varattiin kaksi viikkoa, ja marraskuun puolivälissä komppaniat aloittivat halkojen ajamisen purilailla huoltoteiden varsille.
 

Varsinaisia työvälineitä hevoskalujen ja lääkintätarvikkeiden lisäksi komppanioilla oli 70 kpl tukkisaksia, 120 kirvestä, 30 lapiota, 5 rautakankea, 5 hirsisahaa, 17 kaarisahaa sekä 17 jäätuuraa. Rautakanget ja hirsisahat jaettiin joukkueittain majoitustöitä varten. Jäätuurat taas annettiin juottoavantojen hakkaamiseen. Työkalujen hankkiminen jäi divisioonan pioneerikomentajan vastuulle.  Lisäksi komppanioille kuului 19 telttaa sekä köysiä. Komppaniat olivat tilapäisiä, ja ne hajoitettiin ajokauden päätyttyä. Ilmari Sipilä pääsi palaamaan VP 33:een 19.5.1944. Komppaniat ehtivät hankkia tukkeja 58 000 kappaletta sekä ajaa suuren määrän halkoja hakkuualueilta teiden varsille. Tukkien kaatamiseen käytettiin sotavankeja.

Valistustoiminta viestipataljoonassa vähän niin ja näin?

 

Lokakuun lopulla laadittu valistusraportti kertoi rivien välistä luettuna monista vaikeuksista valistustoiminnassa. Onnistuneena piirteenä saatiin aikaisemmin parjattu "rihkaman" valmistuminen vähenemään, ja valmistettiin pääasiassa tarve-esineitä, kuten valistustoiminnassa painotettiin. Esineinä tehtiin pärekoreja, puuastioita, länkiä, erilaisia koriste-esineitä, leikkikaluja ja luutia. 

Ilmojen kylmeneminen ei rohkaissut kilpailutoimintaan, ja yksiköissä järjestettiin lähinnä tietokilpailuja. Elokuvissakaan ei käyty, sillä "sään kylmennyttä avonaisessa kuorma-autossa kuljettaminen ei ole osoittautunut mieluisaksi". Viestipataljoonalaisten lauluharrastus oli lähinnä 3./VP 33:n korpraali Hokkasen käsissä, joka kanttorina harjoitti musiikkia "korkeakirkolliseen tyyliin". Lauluinnostuksen todettiin olevan suoraan verrannollinen käytettyyn alkoholimäärään, "mutta toisinaan saattaa kuulla aivan selvänkin miehen intoutuvan laulamaan".

Mitäs me desantit...


Tsopenessa sattunut tapaus antoi 1. Divisioonan esikunnalle aiheen antaa muistutuksen tarkkaavaisuudesta selustassa. Kaksi desanttia, mies ja nainen, olivat kulkeneet suomalaisten selustassa Tsopenen itäpuolella ilman, että kukaan vastaantulija olisi kysynyt heiltä papereita tai muutenkaan olisi kiinnittänyt heihin huomiota. Molemmilla oli ollut aseistuksenaan venäläinen konepistooli, miehellä vieläpä yllään puna-armeijan kesäpuku.

"Tapaus osoittaa selvästi, että monista käskyistä huolimatta ei joukkojen mieliin ole teroitettu kyllin pontevasti valppauden tärkeyttä" totesi operatiivisen osaston päällikkö majuri Rönnquist. Vaikka divisioonan omalla alueella ei sanottavaa vihollistoimintaa ilmennytkään, muistutettiin Aunuksen kannaksella toimivien vihollispartioiden tarvittaessa yrittävän paluuta Seesjärven kautta. Äänisniemellä oli hyökätty paikallisesikunnan kimppuun, mikä korosti selustaelämänkin sisältävän vaaroja.
 

Jalkaväkirykmentti 35:n vaiheita


Rykmentin adjutantin auto joutui yksinäisen venäläispommikoneen kohteeksi illalla 25.10. Sama kone pudotti myös yhden pommin II Pataljoonan majoitusalueleelle rikkoen ikkunoita.

Huoltotilanne oli nahkakintaiden puuttumisen ja asuntojen keskeneräisyyden vuoksi herättänyt miesten keskuudessa keskustelua. Kun vielä maakin alkoi olla roudassa haitaten linnoitustöitä, alkoivat monet kaivata takaisin etulinjaan. Huoneistopula ja päivittäinen palvelus vaikeuttivat valistustoimintaakin. Maatalouslomista saatiin sentään pidettyä oppitunti. Lomatilanne katsottiin kaiken virkistyksen pohjaksi, ja lokakuun lopulla asioihin oltiin erittäin tyytyväisiä. 4. Divisioonan luona päästiin käymään elokuvissakin.

Varsinais-Suomen Suojeluskuntapiirin alueella 1924 syntyneitä tuli täydennyksenä rykmenttiin 63 miestä. I Pataljoonaan tuli näistä 14 miestä, II Pataljoonaan 17 ja III Pataljoonaan 26 miestä. Tykkikomppaniaan määrättiin 6 miestä.
 

Joululehtiä tarjolla

 

Joulun lähestymistä tiesi ensimmäiseksi joululehtitilausten tarjoukset. Tilaukset oli tehtävä 10.11. mennessä, sillä edellisenä jouluna suuri määrä tilauksia jäi toimittamatta tilausten myöhästymisten ja painosten loppumisten vuoksi. Viestipataljoona 33:een tilattiin useista tarjolla olevista lehdistä Aseveljen joulua, Hakkapeliitan joulua, Kust. Oy Kiven Joulukärpästä, Kustantaja A A. Kariston Joulutunnelmaa sekä Työväen urheilulehden TUL:n joulua sekä Urheilijan joulua. Eniten tilattiin Hakkapeliitan joulua, jota haluttiin yhdeksän numeroa. 

Valtion varoilla jäivät tilaamatta ruotsalaiset joululehdet, kuten Holgor Schildtin kustantama Frontjul tai Suomen Punaisen ristin julkaisut FRK:n jul tai Soldatgossens jul. Suomalaisia lehtiä olisi ollut tarjolla vielä tusina erilaisia, muun muassa Otavan Erämiehen joulu, Lehtiyhtymän Hopeatorven joulu tai Hurtti Ukon joulu sekä Invaliidien Veljesliiton Poppoon joulu. Valtion varojen eli valistusrahojen ulkopuolella tilattiin yksityishenkilöille useita lehtiä, tosin 1. tai 3. Komppaniaan näitä ei tilattu tätä kautta yhtäkään. 2. Komppanian eli "turkulaiskomppanian" keskuuteen tilattiin peräti viisi numeroa Poppoon joulua. Kun vielä esikuntakin tilasi kaksi numeroa, oli Invaliidien Veljesliiton lehti pataljoonassa toiseksi luetuin joululehti Hakkapeliitan joulun jälkeen.
 

Suomen Sotilaan Sanomalehtigallup ja VP 33:n upseerien parannusehdotuksia

 

Suomen sotilas -lehti lähetti eri yksiköille tiedustelun lehden arvioista lukijoiden, siis rintamasotilaiden keskuudessa. Kysely valistusupseereille osoittaa, miten laskelmoitu lehden sisältö oli mutta toisaalta kuinka kiinnostuneita Suomen Sotilaan toimittajat olivat siitä, ettei sisältö olisi pakkopullaa. Lehtien sitoutuneisuudesta viralliseen mielialanmuokkaukseen, propagandaan, kertoo seuraava katkelma kirjelmästä:

 

"-- sen sisältö on sidottu puolustuslaitoksen valistustyön omaksumaan henkeen ja on näin ollen valistusupseeriston äänitorvi, vaikkakaan tätä ei virallisesti ja julkisesti voida erinäisistä tiedoitusteknillisistä syistä ilmoittaa julkisesti."

Lehti oli lokakuussa ilmestynyt kolmen kuukauden ajan uusitussa muodossa, ja toivottiin tietoja sen arvostuksesta eri paikoissa. Ensimmäiseksi haluttiin tietoja lehden tarpeellisuudesta, eli täyttikö se tiedoitustarpeen: "-- riittääkö 'Kämppälehti', pääkirjoitus ja eräät erikoiskirjoitukset kohtuullisen informoinnin antamiseen puolustuslaitoksen ajankohtaisista kysymyksistä?". Suoraan valistusupseereilta toivottiin tietoja siitä, antoiko lehti heille aineistoja luentoihin ja puhutteluihin geopoliittisilla artikkeleillaan, piirretyllä keskiaukeamallaan sekä silloin tällöin ilmestyvillä erikoisartikkeleilla. Samoin kyseltiin puhdetyö-, musiikki-, sekä shakkiosastojen tarkoituksenmukaisuutta, Simeonin Urheilijapakinoiden suosiota, jännityskertomusten sekä Arijoutsin ja Topi Törmän pakinoiden kiinnostavuutta  sekä siviilielämää käsittelevien artikkelien suosiota. Lopuksi pyydettiin yleisarviota lehden kuvituksen riittävyydestä ja tasosta. Lehden sisällön lisäksi pyydettiin tietoja painoasun ja koon arvostelusta, postitukseen liittyvistä havainnoista ja tietoja muista lehteen liittyvistä seikoista.

Viestipataljoona 33:n komentajan majuri Järvisen sekä tämän adjutantin ja valistusupseerin, vänrikki Immalan pitkästä vastauksesta käy ilmi paljon. Lehden arvioitiin kaiken kaikkiaan täyttävän hyvin tehtävänsä, mutta lehteen kaivattiin enemmän sotilasalaa käsitteleviä kirjoituksia. Upseerit painottivat etenkin "kehittyneiden lukijoiden" tarpeita ja arvioita teksteistä. Näiden vastapainoksi pyydettiin huomioimaan nuoet ja "vielä kaikissa suhteissa kehitysiässä" olevat lukijat, joita tietopohjaiset artikkelit eivät ehkä niinkään paljon kiinnostaisi. Immala piti lehtien geopoliittisten kirjoitusten käyttämistä luentojen pohjana huonona ideana, sillä monet olisivat todennäköisesti jo lukeneet artikkelin lehdestä ja tekisivät luennon kuullessaan omat johtopäätöksensä luennoitsijasta... Alemman portaan valistusupseerit arvioitiin riittävän oma-aloitteisiksi, ettei lainattua materiaalia tarvittaisi.

Lehden puhdetyöosio arvosteltiin perusteellisesti. Se kaipasi etenkin aloittelijoiden vuoksi selvyyttä ja perusteellisuutta ohjeisiin. Puhdetyöohjeisiin kaivattiin tietoja piirrosten lisäksi työvaiheiden järjestyksestä, tarvittavista työkaluista ja niiden oikeasta käytöstä ja kunnossapidosta sekä käytettävän materiaalin (puulajin, pahkan tms.) ominaisuuksista. Teoreettiseen valmennukseen ehdotettiin käytettäväksi  ammattimiehiä. Lehden shakkiosiota sekä Simeonin urheilijapakinaa kehuttiin. Vaikka Simeonin kirjoitukset kiinnostivat pääasiassa urheilusta muuten innostuneita, lukivat varsinkin nuoret pakinaa suurella mielenkiinnolla. Painoasussa kiinnitettiin huomiota siihen seikkaan, että kirjasinkoko oli liian pieni. Syksyisin ja talvisin lehteä luettiin hämärissä olosuhteissa, korsuissa ja teltoissa, mikä rasitti silmiä. Kuvituksesta annettiin kahdella huutomerkillä kehotus: Kauniiden naisten kuvia älköön puuttuko yhdestäkään rintamalehdestä!! 

Kuva: Liedon museo
Kuva: Liedon museo

Kumsajoki, jonka varrelle tukkikomppaniat ajoivat kaadetut puut uittoa varten. Taustalla desanttitorni. Kesällä 1944 suurhyökkäyksen alettua venäläiset saivat tukit sotasaaliikseen, kun suomalaiset joutuivat jättämään ne joelle Karhumäeltä vetäytymisen jälkeen.

press to zoom
Kuva: Liedon museo
Kuva: Liedon museo

Yksi Jalkaväkirykmentti 35:n esikuntakomppanian asumuksista. Kamiinan ympärille oli rakennettu vuoraus tiilistä ja savupiipun päässä on alkeellinen savunhajoittaja. Kuistin seinässä on pintalaudat, ja jokaisen telttaan saatiin sähkövalo.

press to zoom
bottom of page