Lietolaiset sodassa

Talvi alkaa väistyä ja Viestipataljoonaa tarkastetaan

Talvi Karhumäellä alkoi viimeinkin väistyä, ja ensimmäinen suojasää saatiin kaupunkiin 6.3. Talvi oli ollut ankara, ja elintarvikepula koetteli niin ihmisiä kuin eläimiä. Huoli kotirintamasta heijastuu rintamalta kirjoitettuihin kirjeisiin. Vesiputket jäätyivät Liedossa monin paikoin. Armeijan ruokkiminen oli Suomelle ensisijaista, joten rintamalla ei sentään kärsitty nälkää. Monien mielessä häämöttivät tulevat kevätkylvöt ja niihin liittyvät lomat.

Palvelustehtävien vakiintuminen tiesi tarkastuksia. Viestipataljoona 33:n hevoset ja tallit tarkistettiin 26.2. hevosupseerin toimesta ja 5.3. saman tarkastuksen teki pataljoonan komentaja. Koko lauantaipäivä 28.2. tuli käyttää varastojen sekä majoituspaikkojen ja -alueiden siistimiseen. Käymälät piti myös kunnosta ja likavesille kaivaa kuopat. Miesten majoitustilat tarkastettiin samana päivänä. Keskuskomppanian aseet ja varusteet olivat vuorossa 28.2. sekä kahdessa keskuksista 4.3. Komppanian henkilökuntaa kävi lavantautirokotuksissa 3. Komppanian tiloissa 5.3. sekä 6.3. Nappikeskuksessa asui keskuskomppanian viestimiesten lisäksi lääkintähenkilökuntaa: alakerrassa oli lääkintätoimisto ja siellä asuivat lääkintämajuri Varonen sekä eläinlääkintämajuri Korpela, molemmat turkulaisia.
 

Jalkaväkirykmentti 35 siirtyy Poventsaan

III Pataljoonaa ja rykmentin esikuntaa lukuun ottamatta Jalkaväkirykmentti 35 valmistautui maaliskuun alussa siirtymään uudelle puolustuslinjalle. Rykmentti otti asemat Poventsan kaupungin lohkolta eversti Laguksen 1. Jääkäriprikaatilta, joka siirtyi Päämajan reserviksi Äänislinnaan. JR 35 siirtyi paikalle Malusta hiihtäen Poventsaan. Poventsan lohko jakautui kahteen alueeseen: Kaupunkilohkoon ja Kanavan lohkoon. Hiihtäen Malusta 7.3.siirtynyt I pataljoona kohtasi matkallaan Poventsaan lukuisia taistelujen jälkiä: palaneita autoja, hyökkäysvaunujen romuja, venäläisten hylkäämiä varusteita, kaatuneita hevosia ja kaikkea muuta sodan jätettä. Pataljoona otti vastuun Kaupunkilohkolla eli Uuden Poventsan lohkolla. II Pataljoona siirtyi puolestaan Kanavan lohkolle. Pataljoona vasemmalla puolella oli ErP 21 eli Pärmin pataljoona.

III/JR 35 siirtyi muita myöhemmin rykmentin reserviksi Pintuisiin pataljoonan vapauduttua Malun lohkolta. Pintuinen sijaitsee noin seitsemän kilometriä Karhumäestä itään. Poventsan kaupunki oli venäläisten aiheuttamat tulvan ja sodan hävitysten jäljiltä ankea paikka, mutta mielenkiintoisia kohteita riitti tutkittavaksi. Nähtävyyksiä kaupungissa oli miinoitettu kirkko ja osittain tuhoutunut sairaala. Yleiskuva kaupungista kuitenkin oli hyvin harmaa, ja komeimmat rakennukset oli tulipalo hävittänyt. Vihollisen tykistö- ja kranaatinheitintuli moukaroi kaupunkia jatkossakin lisäten hävityksen määrää. I/JR 35:n alalohkon alue piti sisällään elokuva- ja kirjastotalon. Kirjasto oli säästynyt lähes koskemattomana, mutta kokonaisuudessaan kirjallisuus käsitti lähinnä Stalinia, Leniniä, kommunismia ja Puna-armeijan voittamattomuutta palvovia teoksia.

​

I/ JR 35 ryhtyi miehittämään Matti- ja Hauli-tukikohtia, jotka ehjinä olivat olleet kaksikerroksisia tiilirakennuksia. Näiden takana Rasinmäellä sijaitsi autokorjaamo. Lohkon pohjoisimmlla osalla oli uudisrakennuksia. Maasto täällä oli venäläisille edullista, sillä nämä pystyivät tähystämään hyvin alavaan, harvapuiseen maastoon suomalaisten asemiin. Joulukuun aikainen tulva näkyi täällä kaikkein parhaiten, sillä se oli pirstonut suurimmatkin puut ja heitellyt jäälohkareita pitkin metsää. Suomalaisten puolustusasemat koostuivat lumi- ja jäävalleista, jotka sulivat keväät tullen antaen aihetta ahkeriin linnoitustöihin.

​

Poventsan lohko oli suosittu lehdistövierailukohde, ja varsinaissuomalaiset saivat vastaanottaa niin ruotsalaisia, saksalaisia kuin amerikkalaisiakin lehtimiehiä. Yleensä vierailijat vietiin tutustumaan "Tapponiemeen" joka oli etulinjaa turvallisempaa aluetta. Rykmentin esikuntakomppania pääsi maaliskuun alussa muuttamaan korsuistaan sisämajoitukseen Pintuisiin. Pintuinen (eli Pinduinen tai Pindusi) oli pääosin amerikkalaisten Venäjälle muuttaneiden kommunistien rakentama tehdaskaupunki. Rykmentin pataljoonat ja komppaniat vuorottelivat etulinjassa ja reservissä.

Osasto Englundin epäonninen retki

Suomalaisten tiedustelulentokone havaitsi Äänisjärvellä 45 km:n päässä Vodlajoen suulla 50 venäläisten proomua. Epäiltiin, että näitä aluksia saatettaisiin käyttää maihinnousuun järven vapauduttua jäistä. Proomut päätettiin tuhota jäitse lähetettävällä partiolla. Äänisen Rannikkoprikaati kokosi 94 miehen iskuosaston, jonka johtoon määrättiin luutnantti Erkki Englund. Miehiä harjoitettiin tehtäväänsä sissikoulutuksella, jossa opetettiin lähinnä suunnistusta ja miinojen käsittelyä. Osasto lähti 8.3. matkaan Klimetsin saaresta ja saapui perille itärannalle 9.3., mutta se saapui kuusi kilometriä liian etelään suunnitellusta kohdasta. Kolme miestä hiihti rannassa venäläisten asettamiin miinoihin. Vuorokauden harhailun jälkeen osasto löysi kohteensa ja pääsi yrittämään iskua Vodlajoen suulla. Osasto jakautui kolmeen ryhmään, mutta yllätys epäonnistui. Proomuista tuhottiin vain muutama, mutta rannan majoituksessa saatiin aikaan pahaa tuhoa, jolloin noin 60 vihollissotilasta kaatui.

Paluumatkan määränpäänä oli Vasilinsaaressa, missä osastoa piti odottaa kuljetusta varten hevosia rekineen. Näiden sijaan osasto törmäsi venäläismiehitykseen, jonka tulituksessa 20 miestä kaatui Äänisen jäälle. Osasto menetti melkein puolet vahvuudestaan eli 40 miestä kaatuneina. Palanneet olivat hyvin väsyneitä ja sekavia pervitiinin eli amfetamiinin ottamisesta.

Tarvasjoella syntynyt, Liedossa asuva sotamies Eino Nieminen oli retkellä mukana Äänisen Rannikkoprikaatin 1. Tukikomppaniasta. Hänet on merkitty kadonneeksi Vasilinsaareen, eli Nieminen kaatui todennäköisesti Äänisjärven jäälle saaren edustalle.
 

Muuta ajanjaksolla tapahtunutta

Puolustusvoimien uudelleenjärjestelyissä perustettiin Maaselän ja Aunuksen Ryhmät. Ryhmät olivat suoraan Päämajan alaisuudessa. Samalla Karjalan armeija esikuntineen lakkautettiin. Karjalan kannakselle muodostettiin Kannaksen Ryhmä, jonka johtoon tuli kenraaliluutnantti Harald Öhquist. Maaselän Ryhmän komentajaksi tuli kenraaliluutnantti Taavetti Laatikainen. Uudistusten ja uudelleenryhmitysten yhteydessä  kotiutettiin vanhimpia ikäluokkia.

Karjalaisten kevätsiirrot takaisin Karjalan kannakselle alkoivat 1. maaliskuuta. Tavoitteena oli saada riittävästi väkeä viljelemään koko takaisinvallatun alueen peltoalaa. Innokkaimpia palaajia olivat maaseudun viljelijät, kun taas asuntopulan vuoksi kaupunkeihin oli vähemmän palaajia: Viipurin ainoastaan 6.300.