top of page

Lieto sodassa

Naisten, lasten ja vanhusten Lieto

Sotien suurin vaikutus Lietoon oli luonnollisesti aikuisten miesten katoaminen rintamalle. Kotityöt ja arjen muut askareet jäivät naisten, vanhusten ja lasten harteille. Ruoasta, viljasta, hevosista ja sioista pyrittiin pitämään tarkkaan kirjaa ja maatalojen piti pakkoluovuttaa osa eläimistä ja elintarpeista valtiolle. Rintamalle joutuneiden miesten tilalle tuli väkeä muualta. Kaupungeissa, etenkin Turussa asuvat ystävät ja sukulaiset tulivat pommituksia ja elintarvikepulaa pakoon Lietoon. Esimerkiksi Ketolassa oli neljä perhettä asumassa, muun muassa Heinosen perhe ja Turussa turkisliikettä pitävät Vihervuoret. Isosaarten talossa Hakulassa oli useita perheitä kaupungista. Nämä lähtivät talvisodan jälkeen vasta vappuna takaisin koteihinsa. Monilla lietolaisilla oli myös kaupungissa pulassa eläviä läheisiä, joille kuljetettiin ruokaa ohi elintarvikevalvonnan. Kaupungista käyvät sukulaiset saivat rahaa vastaan muun muassa maitoa tai kananmunia. Monella lietolaisella oli jännittävät paikat Turkuun kulkiessa, kun tien sivussa odotti poliisi joka saattoi takavarikoida luvattomat elintarvikkeet. Moni viranomainen tosin katsoi asiaa läpi sormien.

Liedossa tunnettiin etenkin talvisodan aikana avuttomuutta suuren vihollisen edessä. Rukoilu omaisten ja Suomen puolesta kuului jokapäiväiseen arkeen. John Bunyanin teos Kristityn vaellus sopi hyvin tunnelmaan. Liedossa, kuten muuallakin järjestettiin usein lauantaisin salaa tansseja. Lotta-aate vei monia mukanaan palvelukseen kauas Liedosta toimenlottana. Kaikille tämä vaihtoehto ei ollut mahdollinen: moni liedotar oli ainoa työhön kykenevä henkilö kotitaloudessaan aviomiehen, isän, veljien, setien ja enojen ollessa rintamalla. Raskas kotitalon ylläpito vei kaiken ajan, eikä innostuneinkaan nainen välttämättä voinut lähteä lottana tai muuna vapaaehtoisena Liedon ulkopuolelle. Muutamia työvelvollisia lietolaisia lähti linnoitustöihin. Nämä olivat yleensä vanhoja tai muuten armeijaan kelpaamattomia miehiä, joiden piti tehdä työpalvelua valtion hyväksi.

Yhteys rintamalle

Radion kuunteleminen oli tärkein keino pysyä ajantasalla ajankohtaisista tapahtumista. Lietolaiset olivat kenttäarmeijassa yleensä viestijoukoissa, joten rauhallisina aikoina heillä oli mahdollista soittaa kotiin puheluita. Kuuluvuus vaihteli, mutta yleensä äänestä omaiset tunsivat ja tiesivät rakkaimpansa olevan hengissä. Kirjeenvaihto oli hyvin tärkeää, ja hankkeen yhteydessä on tavattu monia luetteloita lähetetyistä ja vastaanotetuista kirjeistä. Sodan alettua kirjeiden kulkeminen kesti tavallista pidempään. Pitkä hiljaisuus kirjeenvaihdossa sai monet kotipuolessa pelkäämään, etenkin jos radiossa kerrottiin samanaikaisesti ankarista taisteluista. 

Sensuurin kiristyessä kirjeisiin alettiin merkitä järjestysnumerot yläkulmaan, jolloin vastaanottaja tiesi, mikäli jokin kirje oli jäänyt saamatta. Yleensä kirjeissä myös heti alkuun kiitetään kirjeiden saapumisesta mainiten niiden järjestysnumerot. Lietolaisista yksiköistä tämän keksi talvisodan aikana ilmeisesti Lauri Nautela, jonka esimerkkiä muut alkoivat noudattaa. Rintamalla olevia pyrittiin pitämään kirjeitse tietoisina kotiseudun tapahtumista sekä etenkin rauhanhuhuista. Rintamalta kotona lomalla oleville aseveljille lähetetyissä kirjeissä kyseltiin usein nimenomaan rauhanneuvotteluihin liittyvistä tiedoista.

Kotoa lähetetyissä paketeissa oli ruoan lisäksi kaikenlaista rintamalla toivottua tai tarpeelliseksi ajateltua. Talvisin rintamalle lähetettiin villavaatteita, ja moneen tuntemattoman sotilaan pakettiin neulottiin sukat, kaulaliina tai päähine perheettömälle tai köyhälle sotilaalle annettavaksi. Myös pattereita lähetettiin usein postitse rintamalle taskulamppuihin ja muihin vastaaviin.

Maalaiskunta

Koska Liedossa oli pääasiallisena toimentulona maatalous, tiesi kevään kylvöaika ja syksyn sadonkorjuu suuria huolia. Maatiloille hevosten luovuttaminen merkitsi riipaisevia menetyksiä. Moni lietolainen muistaa sota-ajalta hevosottolautakunnan, joka mittasi hevoset ja tutki niiden terveydentilan. Myös elintarvikkeiden luovutukset koskivat lietolaisiin. Juuri ennen talvisotaa annettiin käsky viedä 500 kiloa perunoita ja kauroja Turkuun. Luonnollisesti rintamalle lähetettiin vapaaehtoisesti ruokaa, etenkin perunoita toivottiin vaihteluksi yksitoikkoiseen ruokavalioon. Jouluaaton aattona 1939 leivottiin monessa lietolaisessa tuvassa joululimput lähetettäväksi rintamalle.

Maataloustöihin oli onneksi tarjolla apua monelta taholta. Sokerijuurikastehtaasta tarjottiin helmikuussa 1940 tanskalaista maatalouskoulun käynyttä työvoimaa, jotka osasivat ajaa traktoria. Epäselväksi jäi, otettiinko 500–750 markka kuukaudessa maksavia työläisiä töihin. Aikaisemmat kokemukset heikäläläisistä ovat kirjeenvaihdon perusteella olleet sangen huonoja. Lietolaisia kävi töissä ansaitsemassa lisärahaa kunnan ulkopuolella. Muun muassa saksalaisten alue Turussa, Pikku-Berliini työllisti kirvesmiehiä. Saksalaiset maksoivat töistä paremman palkan kuin suomalaiset, ja huonommillekin kirvesmiehille riitti töitä. Turun liikelaitoksille määrättiin työvelvollisia. Työvelvollisia tuli myös Lietoon Leiniön linja-autoilla. Työvelvolliset miehet olivat yleensä liian vanhoja sotaan ja näiden ohella työskenteli myös nuoria naisia.

Liedon aseveliyhdistys ja Työvoimalautakunta laativat armeijalle lausuntoja, joiden perusteella lietolaisille maatalojen miehille voitiin myöntää lomia tai pidennyksiä jo myönnettyihin maatalousvapaisiin. Myös Lotta Svärdistä saatiin vapaaehtoisia auttamaan sadonkorjuussa. Talvisodan aikaan halkometsissä taas oli apuna halonhakkuussa Kakolan vankeja. Vangit koettivat samalla kaupitella tekemiään käyttöesineitä ja huonekaluja, kuten kärpässienen muotoisia jakkaroita.

Sota ulottuu Lietoonkin

Talvisodassa Turun ja lähiseutujen pommitukset koskettivat monia lietolaisiakin, olivathan kaupungissa asuvat sukulaiset ja tuttavat vaarassa. Monille jäi mieleen Liedossa talvisodan aikana sattunut Sillilän pellon pommitus. Sillilään hiihdettiin kauempaakin katsomaan syntyneitä pommikuoppia. Pommit pudotettiin ilmeisesti koneen keventämiseksi. Suopohjaankin putosi Piikkiön puolelle suuri pommi ladon viereen. Lato tuhoutui pommin iskusta. Pommikuopista kerättiin muistoksi sirpaleita, jotka olisi ohjeiden mukaan pitänyt käsitellä paloöljyllä. Lietolaisia oli mukana vapaapalokuntalaisina sammuttamassa tulipaloja Turussa. Vapaaehtoinen palokuntalainen Keijo Isosaari oli talvisodan aikaan sammuttamassa kauppatorin laidalla palanutta apteekkia sekä toista paloa Humalistonkadulla.

Myös Littoisten tehdasta pommitettiin helmikuussa. Pommittaneet kaksitasokoneet ahdistelivat samalla alhaalla lentäessään konekiväärisarjoilla paria tiellä kulkevaa lietolaista työmiestä. Ylilentäviä lentokoneita nähtiin muutenkin Liedossa hyvin usein. Monesti matalalla lentävien koneiden punatähdet erottuivat selvästi, näkipä joku lentäjän kasvotkin. Turussa koneita etsivien valonheittimien valot heijastuivat öisin maahan Lietoon asti. Pommitusten varalta ikkunoita peitettiin öisin pimennysverhoilla ja autojen valot piti pimentää niin, että vain pieni viiru valoa näkyi. Liedossa päästiin seuraamaan ilmatorjunnan lisäksi hävittäjien ja pommittajien välisiä ilmataisteluja.

Sotilaspoikia Suojeluskunnan harjoituksissa Liedossa.

press to zoom

Liedossa suojeluskunnalla oli 300 ja 150 metrin ampumaradat, joissa kiskottiin vaijereilla ampumaharjoituksissa ylös ampumatauluja. Sotilaspojat olivat kiskomassa tauluja betonista valetussa suojassa. Muun muassa Keijo Isosaari ja Pekka Heikkilä olivat mukana harjoituksissa.

Liedossa Vilkkimäen meijeriä pidettiin armeijan varastona, missä suojeluskuntalaisia oli vartioimassa. Erityisenä ohjeena vartiomiesten tuli kierrellessä rakennusta nähdä aina seuraavan kulman taakse kääntyvä vartiomies. Jatkosodan alun 1941 liikekannallepanon aikaan meijerissä oli paljon armeijan varastoimaa tavaraa, josta suojeluskuntalaiset laskivat ja tekivät muun muassa jalkarättinippuja. Sieltä niput lähetettiin eri paikoille, missä reserviläisiä koottiin. Meijerin toisella puolella oli vartiotupa vartioiville suojeluskuntalaisille. Myös Auran rautatiesiltaa vartioitiin, ja vartiomiehille oli kaivettu paikalle oma korsu.

Lietolaiset sotilaspojat ovat kertoneet desanttijahdeista eri puolilla Lietoa. Huhuttuja laskuvarjoilla pudotettuja vihollisen vakoojia tai sabotoijia ei kuitenkaan löytynyt. Liikekannallepanon aikana kesällä 1941 sotilaspojat täyttivät Mynämäellä Suomi-konepistoolien lippaita. Urakkaan meni kaksi päivää. Liedossa esiintyi myös sotilaskarkureita ja metsäkaartilaisia, joita Liedon poliisit Suokivi ja Harju etsivät. Monesti karkurit olivat tuttuja, joten näitä yritettiin saada palaamaan jahtaamisen sijasta puhumalla näiden omaisille.

Sotavankeja

Lietolaisiin maataloihin tuli myös venäläisiä sotavankeja, jotka tunnisti helposti venäläisen manttelin selkään maalatusta suuresta V-kirjaimesta. Vangit olivat monissa kodeissa muistelmien mukaan kuin perhettä, eikä heitä juurikaan valvottu – tai tarvinnut valvoa. He auttoivat maataloustöissä ja saivat asustaa vapaasti heille määrätyissä rakennuksissa. Kun vartiointia käskettiin tiukentaa, asennettiin näiden rakennusten ikkunoihin piikkilangat. Ovi tosin jätettiin edelleenkin lukitsematta. Pari sotavankia kävi usein Liedon asemalla sijaitsevassa kahvilantapaisessa. Eräässä talossa oli töissä sotavankeja kaksi kirgiisiä, pietarilainen ja yksi "mustanmullan maalta". Viimeinen oli hyvin vahva mies, joka pärjäsi erittäin hyvin heinätöissä.

Sodan alussa nähtiin Liedossa nelijalkainen venäläinen sotavanki: heinäkuussa 1941 perunamaata perkaavat näkivät suomalaisen sotilaan kuljettamassa lomalle sotasaaliina tuotua tummanharmaata koiraa kirkolle päin. Sotavangit kerättiin vuonna1945 Liedon asemalle, mistä he lähtivät takaisin Neuvostoliittoon.
 

bottom of page